Vuosi 2011

Oli itsetutkiskelun vuosi, jonka aikana ehti tapahtua kaikenlaista. Osa suunnitelmista toteutui ja osa ei. Vuoden ihmeellisin asia oli Markuksen syntymä. Vaikean raskauden jälkeen syntyi maailman täydellisin pieni mies, jota kohtaan rakkaus syntyi välittömästi ja edelleen välillä ihan kuristaa kurkkua. Niin voimakas tunne se on. Raskauden yhteydessä syntynyt masennus muuttui lapsen syntymän jälkeen vähitellen enää silloin tällöin esiintyviksi ahdistuskohtauksiksi. Tässä yhteydessä jouduin uudelleen arvoimaan itseni suhteessa itseeni, perheeseen ja muihin ihmisiin. Ja löysinkin itsestäni monta sellaista asiaa, joiden en edes tiennyt olevan olemassa. Ehkä jatkossa osaan olla itselleni ja myös muille armollisempi?

Markus syö jouluruokaa

Alkuvuodesta meinasin melkein lopettaa koiraharrastuksen (ja monta muutakin asiaa), mutta sitten mietin, että mitä minä haluan harrastaa? Cockerspanieleita ja metsästystä. Ja haluan myös kasvattaa ja osallistua rodun eteen päin viemiseen. Nämä pienet menninkäiset ovat antaneet elämääni niin paljon, että kyllä jatkossakin niitä harrastetaan. Kohta 37 vuotta rodun parissa kannustaa jatkamaan. Niinpä vuoden edetessä jaksoin taas kiinnostua koirista ja myös hiukan kennelpolitiikastakin, vaikka edelleenkään en oikein halua osallistua siihen.

Koirat olivat alkuvuodesta todella vähällä, mutta tervepäisinä kestivät sen. Eddien kanssa kävimme Metsästyspanieleiden koulutuksessa helmikuussa ja samassa kuussa kävimme katsomassa Annin kasvattajaa Andy Robinsonia hänen ollessa tuomarina kokeissa. Kesäkuussa haimme Eddielle H:n näyttelystä. Melko pian sen jälkeen se myös luonnetestattiin ja todettiin tervepäiseksi otukseksi (156 pistettä). Kesällä alkoi treenaus vesitöitä varten, mutta se jäi runsaasta harjoittelusta huolimatta vajaaksi, joten kokeiden alettua totesimme, ettei koira (Eddie) ole valmis. Kävimme kaksi kertaa yrittämässä ja sitten ilmoitin koiran vesilintukokeisiin. Onneksi Juha lähti kanssani sinne, sillä se koekäynti kannatti: tuloksena oli VOI1. Myös Taimille saimme sieltä tuloksen AVO3. Eddien jatkosyksy ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin: olin unelmoinut KVA-tittelistä, mutta ajan ja keskittymisen puute toi vain kolme VOI2 tulosta ja lisää korjattavaa. Mutta jos nyt jotain postiivista haluaa ajatella, niin laukauksesta luoksetulo on korjattu... B) No, kun päivät pitenee, niin alkaa Eddien kanssa kova treeni. Se taas, että onko varaa kilpailla syksyllä on ihan eri asia. Sillä pelkällä kotihoidontuella on vaikea harrastaa.

L-koirista:
-yksi kävi luonnetestissä saaden 73 pistettä  Dodi
-yksi kävi spanieleiden taipumuskokeissa SPA1 tuloksella Chili
-yksi kävi kansainvälisessä vesilintukokeessa tuloksella VOI2 92p Tico
-yksi kävi maalintukokeessa ja samalla derbyssä tuloksella AVO2 90p ja derbyn toinen sija Sofi
-terveystutkimuksia tehtiin E-hobitteille, ja osa on vielä saapumatta Kennelliitosta

Eddiestä tuli taas isä ja siitä pentueesta kennelin koiramäärä kasvoi yhdellä: Multifarious Adalmiina "Miina" tyttönen saapui lokakuussa. Vaikuttaa tosi kivalta pennulta. On äitinsä näköinen, mutta isänsä oloinen. Ja etsii edelleen yhteistyöhaluista sijoituskotia.

Miina

Metsästysharrastus on ollut hiukan kituvaa, kun nämä lapset ovat niin pieniä. Ihan muutaman kerran olemme päässeet linnulle. Juha on ampunut pari rusakkoa ja hiukan kytistellyt valkohäntäpeuraa, mutta lumenpuute haittaa sitä harrastusta.

Haikein mielin jätän kuitenkin tämän vuoden taakseni, vaikka se on ollut yksi vaikeimmista, se on myös ollut yksi onnellisimmista. Mitä tulevaisuus tuo tulleessaan? Markus täyttää vuoden ja vauvan asemesta meillä on pian taapero. Sonja kasvaa ja todennäköisesti oppii pian lukemaan (onneksi on tullut isäänsä eikä äitiinsä...). Nana poistuu joukostamme varmaankin pian. Anni on iki-ihana itsensä. Eddien ja minun yhteys paranee. Miina kasvaa ja kehittyy hyvin. Uskon, että näin ajattelemalla saavutetaan, mitä halutaan ;).

Sonjan jouluonnea

Laskuri (uusi)

Lisätty bloggerin oma kävijälaskuri vanha hävittyä kuin pieru Saharaan...

Pihaa auki

Hyvästi kammottava grillikatos! Edellisten asukkaiden perintönä meillä on ollut takapihalla aivan järkyttävän ruma "grillikatos". Tänään se sai kyytiä, kun pistimme sen säpäleiksi maalämmön tieltä. Samalla kaatui riippapihjala ja lehmus ja pari pensasta. Huomenna kaatuu vielä leikkimökki. Putkea aletaan vetämään maanantaina ja se tarkoittaa sitä, että koko takapiha avataan..

Tässä viisi vuotta vanha kuva Annista, joka hyppää grillikatoksesta. Siitä hiukan näkee kammottavuuden tasoa... Varsinkin, kun ei siellä mitään ole voinut grillata. Savustetuksi siellä on lähinnä tullut.

Toivoisin pakkasia ja lunta, että koirat saisivat olla takapihalla, vaikka se olisikin myllätty. Jos ei tule talvea, niin se on vaan tarhailua sitten ja aamu-ja iltalenksukat tuossa takametsässä. Minä en aio pestä koko laumaa, joka kerta kun ne tulevat sisälle. Se on vähintään 12 jalkaa joka tapauksessa. Voin kuvitella sen kuran määrää, mikä tuolta takapihalta tulee jatkossa. Keväällä sinne on ensitöiksi laitettava nurmi.

Hyvää Joulua ystävät!

Terveystarkastuksia yms.

Hiukan silmissä kirvelee, kun Markus heräsi aamulla ensimmäisen kerran klo 4 leikkimään. Minä sitten join silloin ekat kahvit ja totesin, että nyt kyllä Ukkeli nukkumaan. Ja eikun vaunuihin ja lykkimään. Sen verran kyllä nyt illalla tuntuu valvominen, ettei ajatus oikein kulje. Pieni mies on kovasti kasvanut. Kontaa täysillä, seisoo jo aika vakaasti ja kaksi hammastakin on siunaantunut. Ja on niin suloinen! Olo on todella haikea: kohta mulla ei ole enää vauvaa!

Eilen kuvattiin neljän E-hobitin lonkat: kolmella tosi hyvän näköiset ja yhdellä varmaankin menee sinne C:n puolelle ainakin. Kahdelta kuvattiin kyynärät ja ne olivat priimaa ja niiltä lausuttiin myös polvet. Chilillä oli 0/0 ja  Sofilla 1/0. Muuten tämä tulevaisuuden toivoni näytti tosi hyvältä. Katselemme rauhassa vielä, mitä siitä kehittyy. Toivon, että siltä vielä otettaisiin FN- ja PRA-testit ja luonnetestiin se olisi myöskin vietävä. Ei minulla ole mikään kiire pentuja teettämään ja koirakin on vasta vuoden. Sitä olenkin kaikille pennunostajille sanonut: ne ovat vasta vuoden ja ihan teinejä.

firman oma blogi

Ruistola.com blogi

Kommentointia ja arvosteluja kirjoista ja muista tuotteista.

Miina

Miina se on kovasti kasvanut ja kehittynyt. Ja on edelleen ilman omaa kotia, eli mikäli kiinnostaa hyväsukuinen cockeri, jolla on ominaisuudet kohdallaan, niin ottakaa yhteyttä. Miina sijoitetaan yhteistyökykyiseen kotiin. Miina on nyt 4 kk vanhana hyvin reipas ja rohkea. Sen kanssa on aloitettu istumisen ja luoksetulon harjoittelu ja päivittäin tehdään pari noutoa, jotka tulevat syliin asti. Nämä asiat sujuvat hienosti. Valitettavasti minulla ei ole aikaa ja resursseja juuri tällä hetkellä kouluttaa sitä kunnolla ja siksi toivonkin, että sille löytyisi koti, jolla on aikaa. Lisäksi Juha ilmoitti haluavansa olla seuraavan koiran hankinnassa mukana ja haluaa sen olevan uros... Tähän mennessä minä olen kaikki koirat valinnut ja hommannut. Eipä siinä mitään sitten, mukavaahan se on, että on mukana tässä harrastuksessa.

Linkki Miinan sivulle

Kokeita, treeniä ja kirjoja

Puolitoista viikkoa sitten olimme Eddien kanssa ottamassa kauden pohjanoteeraukset Urjalassa Metsästysspanieleiden järjestämissä SPME-kokeissa. Mestaruus ja Derby-viikonloppuna tulleet ongelmat eskaloituivat ja esitimme varmaan kaikkien aikojen heikointa yhteistyötä. Eddie on kuitenkin aina ollut hyvin nöyrä ja tottelevainen koira, mutta Urjalassa kaikki meni pieleen. Tuloksena VOI3 83 pistettä...

Sitten onneksi tiedossa oli Cockerspanielit ry:n järjestämä riistakoulutus Pornaisissa, jota olin vetämässä. Siellä minulla oli mahdollisuus ottaa kunnon sessio koulutuksen päätteksi. Meillä oli käytössä linnunheitin, joten riistatilanne oli erinomaisen kontrollissa. Se mistä olen erityisen ylpeä on se, että koiralla pysyi paketti kasassa, vaikka sille otettiin kolme aivan peräkkäistä ylösajoa. Lintuheittimeen, viiden minuutin hakukuvio ja ylösajo ja siihen runttaaminen, pudotus ja ohjaajan nouto. Ensimmäisellä kerralla sekä minä, että Juha runttasimme koiraa (ei fyysisesti) ja se hiukan säikähtikin. Sillä tuntui kuitenkin olevan toivottu vaikutus. Uskon, että saamme homman vielä aivan nippuun.

Koulutus muuten onnistui tosi hienosti ja ihmiset tuntuivat olevan todella tyytyväisiä. Meillä oli siis 10 koiraa  siellä. Kolme oli omaa kasvattia ja sitten muita uusia tai hiukan kauemmin harrastanutta. Kaikille saimme hyviä tilanteita aikaiseksi.

Kuvia koulutuksesta

Verkkokauppa on käynnistynyt ja meillä alkaa olla siellä kirjoja ja DVD:tä. Tarkoitus on siis pikkuhiljaa kasvattaa valikoimaa. Ajatuksena on hankkia kirjoja eri metsästyskoiraroduista ja niiden kouluttamisesta (ei siis pelkästään lintukoirista). Itse olen aina rakastanut kirjoja ja kerännyt niitä. Jatkossa ymppäämme vielä Juhan metsästys- ja aseharrastuksen tiimoilta jotain. Nähtäväksi jää mitä...

Verkkokauppa

Tervetuloa ostoksille!

Verkkokauppa

Tällaista on viime aikoina puuhailtu:

ruistola.com

Pientä verkkokauppatoimintaa siis.

Ruuhkavuosia

Nyt tiedän, mitä tarkoitetaan ruuhkavuosilla: sitä, että on pienet lapset. Tuntuu siltä, että kaikki aika menee kotitöissä ja lapsien kanssa. Välillä tuntuu, kuin en tekisi muuta, kun viikkaan pyykkiä ja korjaan levällään olevia tavaroita omille paikoilleen. Illalla kun lapset on saatu nukkumaan, niin sitä rojahtaa sohvalle tuijottamaan telkkaria.

Miksi pitää olla talviaika? Missä välissä ne koirat treenataan? Kuka tuolla säkkipimeässä niitä treenailee? Valkoinen kanipallo on kyllä aivan ässä hämärässä pysähtymisharjoituksissa. Eddien kanssa kovasti niitä tässä väännetään, kun ongelmia ilmeni derby/mestaruusviikonloppuna. Taisi olla liikaa perhe/vs. koetoimitsija/kilpaileminen. Eddielle siis 2 VOI2.

Kauden kohokohta meni kyllä upeasti, vaikka oli aivan hirveä stressi päällä. Lähinnä ehkä siksi stressasin, kun piti se perhe sovittaa mukaan jotenkin. Se meni kyllä sitten kuitenkin hienosti. Ja Juha huolsi hommat hyvin, vaikka välillä tulikin säätämistä lasten kanssa. Onneksi minulla oli upea tiimi tekemässä tätä viikonloppua. Ja Juhan viikonlopun kruunasi maanataina ammuttu lehtokurppa.

Perheen syysloma meni Joroisten reissua lukuunottamatta kotosalla ja ihan mukavasti. Sonja kävi naapurissa leikkimässä, minä kävin koirien kanssa paimentamassa ja Juha teki metallihommia.

Kiirettä pitää

Yllä kuva Miinasta ja fasaanista. Sattui olemaan pienehkö lintu ja ajattelin kokeilla, mitä siitä tuumii. Kuulun itse siihen koulukuntaan, että kylmän riistan varovainen paineeton esittely on hyvästä. Tästähän ollaan eri mieltä, mutta jos tie vie Roomaan, niin eikö se ole hyvä tie? Laitoin siis linnun maahan ja katselin kamera kädessä, mitä Miina touhusi. Kävi muutaman kerran ihmettelemässä ja lopulta otti linnun kantoon ja juoksenteli pitkin pihaa. Huom! täydessä hiljaisuudessa minun osaltani. Toi sen sitten lopuksi luokseni. Hauska eläin.

Nyt on tuloss cockereiden rotumestaruudet ja derbyt ja vastaavana koetoimitsijana kiirettä pitää. Onneksi minulla on hyvä taustatiimi. Kiitos teille! Stressiä pukkaa, miten yhdistetään perhe, omilla koirilla kilpaileminen ja järjestelytyöt.

Sitten on kaikenlaista muutakin jännää mielessä...

Kaikenmoista

Päällimmäisenä mielessä on varmaankin Nana ja sen hiipuva elämä. Pari viikkoa sitten huomasin sen toisen silmän olevan selkeästi sokea. Ninan katsottua sitä, suositteli hän, että varaan ajan silmäspesialistille Apexiin Malmille, Helsinkiin. Tuomio oli seuraava: sillä on oikeassa silmässään kaihi, värikalvonrappeuma ja linssiluksaatio. Ei tiedetä mikä on mistäkin seurausta, mutta näin vanhalle koiralle voi kaikkea tulla. Vasen silmä on terve, mutta ikään kuuluvasti samea. Nana on lähes koko elämänsä ollut terve koira. Ei edes korvatulehdusta ole ollut. Ensimmäisen kerran se joutui hoitoon selästään 9 vuotta vanhana, kun se vaurioitui metsälenkillä. 10-vuotiaana siltä leikattiin kohtu myomien takia ja 11 vuotta vanhana aloitettiin dementialääkitys. Nyt se on lähes 12,5 vuotias, seniili, mutta pärjää hyvin tässä laumassa. Nyt kuitenkin tämän silmän kanssa olen päättänyt, että sitä lääkitään kunnes se nukutetaan pois. En näe mitään syytä lähteä leikkaamaan noin vanhaa koiraa, jolla ei pääkään enää pysy mukana. Eli nautimme sen seurasta vielä hetken ja sitten se saa muuttaa autuaammille metsästysmaille.

Miina on ollut meillä vajaan viikon ja on niin reipas pentu. Ainoa asia, mitä kavahtaa, on isänsä vauhdikas törmäily ulkona. Se ei tunnu kunnoittavan muita lainkaan, kun kaahottaa täysillä edes takaisin. Muuten Eddie on Miinan suosikki, kun jaksaa telmiä. Ja ison uroksen kainaloon on hyvä panna maate. Hiukan on neidon kanssa touhuiltu, mutta katsellaan vielä hiukan toisiamme. Hiukan pahaakin se on tehnyt: Anu ja Pasi lahjoittivat Derbyyn fasaanidameja, joista toisen Miina sitten pisti säpäleiksi sillä aikaa, kun äitini oli vahtimassa lapsia sunnuntaina... Ei auttanut kuin tilata uusi. Miinalla ei vieläkään ole omaa kotia.

Sunnuntaina olimme harjoittelemassa riistatöitä tässä Hyvinkäällä ( http://www.astrakaninfasaanisafarit.fi/index.html ) Kymmenen koirakkoa oli, joista pari vanhempaa koiraa ja loput nuoria lupauksia! Tosi hienot treenit saatiin koirille aikaiseksi.

Chili

Juha

Kuura (FM's Mireia)

Piki (Namusillan Anterinen)

Piki (N. A.)

Ylösajo

Sofi

Sofi ja minä

Juha ja Piki (L. Dinodas)

Miina ja muuta

Juhan keskittyessä omaan intohimoonsa eli valkohäntäpeuran metsästykseen (joka siis alkoi viime viikonloppuna), minä keskityin sitten perheeseen. Lauantaina pakkasimme familian Ninan autoon ja ajoimme Muurameen valitsemaan pentua. Perillä oli melkoinen lauma mustilaisia. Todella tasainen ja vahva pentue! Kävimme kaikki läpi eläinlääkärintarkastuksen ja tunnistusmerkinnä yhteydessä. Silmiin pisti toinen narttupentu ja kokeilimme, mitä se tekee saadessaan vapaana juosta. No samantien lähti juoksemaan pitkin taloa siipi suussaan, ei ollut moksiskaan perässään juoksevasta lapsesta ja painui arteensa kanssa sohvan taakse. Todellinen cockeri ja olin myyty. Nina halusi nähdä ulkona myöskin, mutta päätyi samaan pentuun. Niinpä musta neito Multifarious Adalmiina eli Miina tuli valituksi. Nyt vaan Miinalle pitäisi koti löytyä. Uskon, että tulee hyvä puskaohjus tästä neidosta, asenne on ainakin kohdallaan:

Miina ja Miinan siipi!

Sunnuntaina sitten istutimme Sonjan kanssa pihalle villitulppaaneja, kultasaframeja ja scilloja tähän eli etuoven eteen:

Tulee varmasti ihanan kukallinen kevät, kun sipuleita oli yli 100. Keskikesää sulostuttamaan laiton liljojen sekaan lísää liljoja (Oriental lilja Salinas ja  Värililja Monte Negro). Liljat ja pionit ovat niin parhautta. Ja vaikka muuten punainen väri ei ole suosikkini, niin kukkasissa se on paras ja kaunein.

Tässä on Eddie, joka juoksee löytämänsä peuranjalka suussaan:

Ja sitten alan olla huolissani Nanasta. Se alkaa vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän siltä, ettei se tiedä, missä se on ja mitä sen pitäisi tehdä. Lisäksi huomasin, että sillä on toinen silmä ihan samea. Saas nähdä kauanko se vielä on keskuudessamme. Sonjan kanssa pitää alkaa puhumaan, että se ehkä lähtee piakkoin vihreämmille metsästysmaille. Siitä on jo kahdeksan ja puoli vuotta, kun meiltä on viimeksi koira lähtenyt (Nanan tytär Tuisku). Miten sen itse kestää?

Vesilintukoeviikonloppu

Takana on mukava koeviikonloppu Ruokolahdella. Tajusin jo kesällä, että vesityöstä ei välttämättä tule pojoja Eddielle, joten "kaukaa viisaana" ;) varasin paikan Eddielle Urjalasta. Sitten tuli tieto, että Ruokolahdella oli tuomarimuutoksen takia kaksi paikkaa auki. Pikaisen neuvottelun jälkeen Juha suostui lähtemään lapsenvahdiksi, niin ilmoitin sekä Eddien että Taimi(-Anteron) kokeeseen. Ja se kannatti todella.

Kuvat Jaana Sagulin

Lauantai-aamulla (tai oikeammin yhdentoista aikoihin aamupäivällä) Eddie starttasi päivän viimeisenä koirana kolmesta niissä maastoissa. Kanervan Lauri oli tuomarina ja Ritolan Timo toimi tarkka-ampujana. Maastoina oli  rantaniittyä kanavilla ja kaislikkoa järven rannassa. Valitettavasti riistaa ei tavattu maastossa (pari tavia karkoittui n. 200m päästä), vaikka muutamassa paikassa koira merkkasi kovasti hajuja. Maastossa oli vettä lähinnä liejun muodossa, mutta sitkeästi musta "tasku"rakettini jaksoi maastossa kulkea ja kulki niin kovaa, että vesityöskentely arvostettiin 4 pisteen edestä. Palattuamme tukikohtaan tuomari esitti ylituomarille (Tuomo Kotasaari), että pääsimme kokeilemaan onneamme fasaanilla ja niin tehtiin. Fasaanilla työskentely oli hyvää, haku sopivaa ja pidin koiraa tiukasti, jotta pääsisin ylösajoon puutumaan nopeasti. Koira ajoi linnun ylös ojasta ja hyppäsi ulos sieltä, jolloin sain sen istumaan. Markkeeraus ei onnistunut kasvillisuuden takia, joten koira ohjatuun noutoon tuomarin luvalla. Teetti hieman työtä saada koira irtoamaan ojan vierustasta (tuuli takaamme), mutta viimein koira lähti pellolle ja sieltä se kukko löytyi. Napakasti suuhun ja takaisin ohjaajan käteen. Tuntui hyvältä ja odotukset olivat ykkösessä. Ja se sieltä sitten tulikin VOI1 101 pistettä, heikko ykkönen, mutta ykkönen kuitenkin.

Sunnuntaiaamuna arpa oli osunut Tuomo Kotasaaren arvoitavaksi Simpeleelle. Aamu oli kaunis ja lähdimme Taimin ja Tuomon kanssa erälle. Tämä oli Taimin ensimmäinen virallinen startti spanieleiden metsästyskokeissa. Taimi on hiukan erillainen koira, kuin aikaisemmat käyttölinjaiset. Maasto oli sellainen, että koira joutui uimaan ensimmäiset 25 min siten, ettei jalat käyneet kertaakaan pohjassa. Onneksi kun koira alkoi osoittaa nuutumisen merkkejä, löytyi reitti rannan puolelle. Ja lähdimme lehtokurppajahtiin. Tähän mennessä maastosta oli karkoittunut yksi tavi. Kurppajahdissa koira meni todella hienosti. Sillä on hauskan näköinen haku : se kuikuilee maastoa välillä pysähtyen. Erän aikana tavattiin yksi haikara ja ei muuta. Siispä fasaanille. Sain istua kilpatoverin autossa lämmittelemässä ja siinä torkahtamisen rajamailla silmäilin aamuauringon kultaamaa maastoa, jossa vesipisarat kimmelsivät. Tunne oli euforinen: tämä on ihanaa ja tätä haluan harrastaa.

Takaisin Taimi-Anteroon. Fasaanilla koira otti linnun kiinni ja omi sitä juosten edestakaisin edessäni. Käskytyksen jälkeen lintu tuli käteen. Tuloksena AVO3 84 pistettä ja minulle ja koiralle kokemusta ja näkemystä.

Perhe oli mukana viikonlopussa. Sonjalla oli mukavaa, koska ihmisiä oli paljon ja tukikohta sattui olemaan vanhassa koulussa, jossa oli lapsille tekemistä. Markus oli yhtä hymyä. Ja ei sillä Juhalla ollut vissiin aivan järjettömän tylsää. Tilanteen korvasi varmasti juuri kotiintulon jälkeen ammuttu rusakko: oli maastossa klo 20 ja rusakko oli tontissa klo 20.07. Tällä viikolla on siis syöty riistaa.

Sijoitetaan narttu

Päätimme Ninan kanssa ottaa sitten astutuspalkkioksi nartun. Pitäähän kaveria auttaa mäessä. 11 turboa kun tulee, niin niille on vaikea saada kotia. Ja yhdistelmä on hyvä ja miellyttävä:

-molemmat koirat ovat toimivia metsästyskoiria ja kummallakin koepalkinto. Tellun AVO3:sta voidaan pitää hyvänä, koska fasaanien määrä maastossa oli erittäin suuri ja tuomarina oli vielä tiukka engelsmanni
-neljällä polvella sukusiitos on nolla
-suku on kiinnostava: Eddie on "vanhaa" ruotsalaista sukua ja Tellu on taas meille itsellemme vieraampaa sukua englannista
-molemmat ovat mukavia ja joviaaleja koiria, joilla on ominaisuudet kohdallaan

Siispä sijoitetaan Etelä-Suomeen musta cockeri. Valitettavasti emme voi itse pitää, koska Ninalla ja Jussilla on "Sissikorva" eli spk:n pentu juuri kasvamassa ja meillä on taas itsellämme pieni vauva ja siksi ei aika riitä. Jos kiinnostaa, niin kysyä saa.

Kaikenlaista vesipuuhaa

Olen valjastanut koko perheen meidän vesityötreeneihin. Sattuneesta syystä on ollut liian vähän aikaa harjoitella ja on ottanut aivoon, että pitää sitä vesityötä treenata koiran kanssa, jolla on tärkeämpääkin korjattavaa työskentelyssään (laukauksesta luoksetulo). Juha on heitellyt markkeerauksia ja sokkoja, ollaan rakennettu muistipaikkoja, käyty eri paikoissa jne. Pääsääntöisesti harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta muutama källikin on käynyt. Pahin ehkä oli olessamme tässä läheisellä hiekkakuopalla, jossa on pieniä luotoja. Juha heitteli neljä markkeerausta ja kun koira palautti viimeistä heitti rantavetee damin. Koira ui sen 75 metriä ja kampasi koko saaren ja ei löytynyt damia. Se pahus oli uponnut rantaveteen. Sillä kertaa emme enää saaneet koiraa lähtemään edes markkeerauksia hakemaan sieltä. Ratkoin sitä sitten uimalla koiran kanssa sinne. Harmitti niin vietävästi. No joka tapauksessa koira on nyt siinä kunnossa, että se irtoaa ohjattuun noutoon heti.

Eddie on elokuun aikana käynyt kaksi kertaa vesityössä ja molemmilla kerroilla olemme epäonnistuneet. Ensimmäisellä kerralla koiran usko loppui kesken ulpukkameressä. En tiedä mikä vaikutus oli laukauksen jälkeen ejektorin heittämällä hylsyllä kuonon edessä. En saanut sitä ensimmäisellä lähetyksellä etenemään, vaan se lähti sitä hylsyä tutkimaan. Toisella kerralla Kylmäkoskella koira ui hyvin yli, mutta valitettavasti meni tuulen yläpuolelta ohi linnusta... No ei kun vesilintukokeisiin... Olemmekin käynneet maastossa katsomassa löytyisikö vesilintua, mutta kahlaamalla niitä ei ole vielä näkynyt.

Aloituksessa sen sijaan oli vauhtia ja tapahtumia. Perinteeksi on muodostunut kutsujahti Pornaisissa ms Turha Toivo n kanssa oli onnistunut. Ja saimme Juhan kanssa laatuaikaa, kun Hallan Hanne suostui ottaamaan meidän molemmat lapset hoitoonsa. Oikea aarre! Eddie toimi mielestäni hyvin ja innokkaasti. YLE:n toimittaja oli seuraamassa aloitusta ja äänitti Eddien läähätystä, kun se juoksi rantakaislikossa. Se tulikin radiosta ulos, mutta rotu oli vaihtunut setteriksi (hymph). PR-työtä on siis tehtävä ja lujasti vielä. Kotiin palasi tyytyväinen perhe: äiti koiraansa, isä ampumiseensa ja isompi lapsi leikkikaveriinsa. Vauvakin vaikutti tyytyväiseltä.

Yllä olevat kaksi kuvaa on otettu iltalennolla passissa, ja niissä on ensinnäkin levollinen tunnelma ja toisekseen oli aivan loistava tilaisuus harjoitella sitä, ettei mitään tapahdu... Ja mielestäni olen kehittynyt valokuvaajana niin sommitelmien teossa kuin tilanteiden havainnoijana.

Koiria

Tämähän ei ole mikään kennelin uutisblogi, vaan enemmänkin tajunnasta virtaavaa tekstiä, jonka seassa on uutisia, eikä toki kaikkia niitä. Kesän aikana on touhuttu kaikenlaista koirien kanssa ja ilman, mutta aikaa kun kuluu niin ne unohtuvat ja onko se niin aina olennaista jokaista käännöstä päiväkirjaan ylös pannakaan.

Kesää on leimannut Eddien treenaaminen VOI-luokan vesityötä varten. Treeni ei ole valmis valitettavasti, vaikka koira on tehnyt hyvää työtä. Se on minusta hiukan nuori (2,5v) ja kokematon siihen ja minulla ei ole ollut aikaa paneutua sen huolelliseen rakentamiseen. On tässä ollut muitakin asioita treenattavana ja koen hassuna, että joudun uhraamaan aikaa tällaiseen.

Sille on edelliskautena opetettu eteenlähetys maalla. Se mitä en esimerkiksi ole tajunnut opettaa sille on rajojen ylitys esim. suo-avovesi-suo tai pelto-oja-pelto tms. Maastoista riippuen voi olla, että rajojen ylittäminen on aiheellista ja se jää aina arpomaan rajan kohdalle. Ja siitä eteen päin jatkaminen on vielä melkein liian haasteellista. Ja toinen on ohjattavuus pitkän matkan päässä: sitä ei ole, ainakaan vielä.

Sille on nyt tehty markkeerauksilla muistipaikkoja ja aina lopuksia otettu lähetyksiä/ohjauksia muistipaikkaan. Vielä emme ole siellä, että voisin lähettää koiraa suoraan etenemään ilman yhtään markkeerausta siihen paikkaan. Tämä koskee siis vesistöjä. Maalla se onnistuu...

Katselen aina mielelläni muita koiria ja muita rotuja. Olen päässyt seuraamaan labradoreja, kultaisia ja chessejä. Ja tutustunut myöskin pystykorviin, mäyräkoiriin ja terriereihin. En jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka eri tyyppisiä rotuja ihminen on saanut aikaiseksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Ninan uusi pystykorvan pentu: spanieleihin tottuneena olin aivan ihmeissäni, kun pentu ei osoittanut ihmiseen juurikaan kiinnostusta. Olen tavannut sen nyt kaksi kertaa ja vielä se ei ole käynyt tervehtimässä minua. Olen kuin ilmaa. Pentu on reipas ja rohkea ja kovin innostunut meidän koirista, mutta vieras ihminen on aivan ilmaa. Spanielin pennut tuntuvat kaikki olevan aivan suunnattoman kiinnostuneita ihmisestä ja toiseksi vasta koirista.

Olin tässä treenaamassa vesitöitä noutajien kanssa ja sielläkin hämmästelin rotujen erilaisuutta. Spanieli haluaa yli kaiken miellyttää ja miellyttää myös siinä vaiheessa, kun on jo unohtanut, mitä pitikään tehdä. Spanieli haluaa olla lähellä ja se on vaikea saada lähtemään suoraan esim. pitkiin noutoihin. Hakualueen rajat kun tulee vastaan, niin ollaan ensimmäisen kerran vaikeuksissa. Ja spanieli koulutetaan niin, että sen mieli on ohjaajan luona. Spanieli on tippaleipäaivo, joka on touhukas häärääjä. Noutajat taas ovat putkiaivoja, joiden katse on kaukana ja mielikin on siellä. Miellyttämisen halua on, mutta ei ilmeisesti sellaista tuskallisen voimakasta kuin spanielilla (ainakin kun on nähnyt millaisia temppuja ne voivat tehdä). Tuntuu, että niillä on aivan uskomaton muisti ja kyky lähteä suoraan kauas. Jännittävää, aina oppii uutta, kun katselee koiria.

Metsästäjä

Mikä on metsästäjä? Minua on jo pidempään vaivannut se, että kuka saa kutsua itseään metsästäjäksi? Paljonko tarvitaan vuodessa metsästyspäiviä, jotta voi kutsua itseään metsästäjäksi? 1? 20? 120? Voiko sellainen olla metsästäjä, joka ei itse ammu, mutta osallistuu toimintaan muuten? Voiko metsästäjä olla nainen, vai onko se vaan tosimiesten hommaa?

Olenko minä metsästäjä?  Olen nainen. Omistan metsästyskortin ja minulla on lupa vanhaan Bajkaliin, joka on muutettu minulle sopivaksi. Osaan jotenkin ampua, en kovin hyvin, mutta osaan kuitenkin. Yleensä turvaudun muihin ampujiin. Suolistan itse saaliin ja osaan nylkeä ja käsitellä riistanlihaa. Mieluiten metsästystilanteessa ohjaan koiraa ja rotukin on erikoinen. Metsästyspäiviä tulee 10:n ja 20:n väliltä. Nykyisellään pienen vauvan äitinä vähemmänkin. Olen kiinnostunut linnustamisesta ensi sijaisesti ja passissa istuminen on vaikeaa.... Olenko minä metsästäjä?

Onko meidän perhe metsästystä harrastava perhe? Juha rakastaa passissa istumista ja erityisesti peuran kyttäämistä. Siihen menee monta viikonloppuiltaa kauden aikana. Linnustaminen on taas sekundaarista, mutta toki kiinnostavaa. Sonjan ollessa n. 2,5 vuotias, niin hänestä isä kävi töikseen "pamppaamassa peuroja". Ei toki sentään...

Onko meillä metsästyskoiria? Ja onko niissä mitään uskottavuutta? Erätulilla on muutamat kaffet menneet väärään kurkkuun rodusta puhuttaessa. Nehän ovat pieniä perhekoiria... Niin ja sellaisen niitä hankkivat haluavat. Usein lapsiperhe, jossa isäntä metsästää ja muu perhe haluaa kivan ja mukavan kokoisen koiran, joka kulkee mukana arjessa ja harrastuksissa. Ja usein vielä kaupunkialueella tai ainakin taajamassa. Uskon, että kokonsa ja ulkomuotonsa takia cockerilla tulee aina olemaan pieni uskottavuus ongelma siitä huolimatta, että on kokoonsa nähden erittäin tehokas ja kestävä ja siitä on vankkuumattomat todisteet.

Kelle metsästyskoiran voi myydä? Voiko myydä kerran syksyssä reissun tekevälle? Tai sellaiselle, jolla ei edes ole metsästyskorttia, mutta on kiinnostunut asiasta? Jotta voi perhokalastaa, niin pitää olla siihen sopivat välineet. Ja jokainen ansaitsee sellaiset, niin myös koirissa. Metsästystä voi harrastaa monella tasolla ja joillekin se on jopa työtä. Jotkut jopa aloittavat metsästysharrastuksen koiran kautta (esim. allekirjoittanut) ja mopo lähti käsistä, kun sain ensimmäisen käyttölinjaisen käsiini: Tarkku Olen ikuisesti kiitollinen Marialle siitä, että hän uskoi meihin.

Sellaisia ajatuksia on virrannut tajunnasta.

Katto vuotaa

Kesäkuun puolen välin jälkeen ilman ollessa hyvä kävimme Ninan ja Kikan kanssa treenaamassa vesitöitä. Treenasimme kaikki mukana olleet 7 spanielia, joista mustat (Eddie ja Olivia) ja maksanväriset (Anni ja Tarkku) olivat hyviä ja punaiset (Taimi, Mette ja Ada) kerta kaikkiaan sietämättömiä. Punikset eivät keskittyneet eivätkä totelleet. Teimme heikommille lyhyitä markkeerauksia ja paremmille pitkiä ja parhalle (Eddie) myös yksi pitkä ohjaus. Hyvä treeni parempi mieli.

Se siitä hyvästä mielestä: Katsoin puhelimeen, joka oli ollut äänettömällä. Juha oli soittanut ainakin kolme kertaa. Soitin takaisin ja hoputti tulemaan nopeasti kotiin, että hän pääsee välikattoon katsomaan mistä vesi vuotaa sisälle. Tuloksena oli, että olohuoneeseen tulee valuu kolmesta kohtaa vesi sisään. Apua! Tunsin kuinka energia valui sormista ja varpaista ulos. Joko taas! Mistä rahat? Miten talo? Ja taas tuli osoitus siitä, että paranemisprosessi on täysin kesken: ahdistus iski ihan täydellä laidalla. Alkoi pakkotoiminnot, joista merkittävin on vauvan hengityksen tarkastaminen taajaan tahtiin. Jännä miten kuolemanpelko voi olla niin kova pienen vauvan äidillä. Onneksi Juha tunnistaa jo oireet ja osaa hienosti katkaista ne. Jännää on se, että olen aina pitänyt itseäni reippaana, sosiaalisena ja aikaansaavana ihmisenä ja reilun viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kaikkea muuta. Esim sosiaalisen median käyttäminen ovat aika vähäistä, joko ei ole aikaa tai ei ole kiinnostusta, ja ennen ne olivat todella tärkeitä. Olenkin miettinyt, että pitääkö sitä vielä karsia tekemisiään, että saisi parantua rauhassa?

Tiukkaa tulee olemaan, vaikka olemmekin saneet lainalupauksen kattoremppaa varten. Olemme sopineet, että olen Markuksen kanssa kotona, kunnes hän täyttää 2 vuotta. Eli minun tulot ovat ensi vuoden alusta aivan minimaaliset. Yrityskään tuskin tuottaa suuria rahoja ensi vuonna: kasvatustoimintaa tuskin on ja Viking Ballistics (ballistiikkamobiilisovellus pitkänmatkan kiväärimpujille) ei ole mitään "main stream-kamaa".

Positiivista: katto tulee tehtyä ja se parantaa talon ulkonäköä ja arvoa. Samalla uusitaan sadevesijärjestelmä.

Kesäkuinen morsian

Isolla Mustalla on ollut morsian. Eddien vieraana kävi hyväsukuinen nuori musta narttu. Yhdistelmän sukutaulu on tässä. Yhdistelmän sukusiitoskerron on 0 neljällä polvella, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksenä käyttölinjaisille. Tietenkin näillä molemmilla on suvussaan sekä Maesydderwen Kestrel että Jade of Livermere, jotka löytyvät kaikkien käyttölinjan koirien takaa nykypäivänä.

Mikäli yhdistelmä ja Tellu (Saxaphone Derwent) kiinnostaa: Tellun sivusto

Rakkaus ei ollut kovin suuri, mutta tuottelias. Pentuja oli ultrassa ainakin kuusi. 

Kesäkuun alkua

Viime aikoina ei oikein ole ollut aikaa kirjoitella blogia. Iltaisin kun istuu (rojahtaa) koneelle, niin on jo niin väsynyt, ettei kirjallinen ulosanti ole parhaimmillaan. Lapset täyttävät päivästä suurimman osan.

Kesäkuu alkoi pikaisella piipahduksella Annen kenneltreffeillä, jossa vedin kolmelle cockerille hakutreenit. Kaksi koirista oli Annen kasvatteja ja yksi oli L-koira, Veeti. Hauskat pikkuheput olivat täysillä mukana kouluksessa. Toivottavasti minusta oli jotain iloa ohjaajille. Minusta ainakin oli kovin hauskaa nähdä koiria touhuissaan.

Veeti, Anni, Nemo ja Malla

Sitten olikin Eddien vuoro käydä näyttelyssä. Mikäli aikaa on, niin haluaisin tehdä siitä käyttövalion. Jää nähtäväksi onnistuuko se tässä arjen tuoksinassa. Kuuman päivän päätteeksi Eddie esiteltiin ihmettelevälle tuomarille (Angela Mclaren Marson): Mitä nämä koirat tekevät näyttelyssä? Näyttelyn molemmat käyttölinjan koirat saivat H:n ja tuomari selkeästi tiesi, mitä hänelle esitettiin. Eddien arvostelu oli upea:

Soundly moving dog. Fantastic muscletone. Covers the ground well. Nice eye.

En varmaan koskaan unohda tuota Fantastic muscletone-kohtaa ja kyllä meidän bodari on sen ansainnut (toisin kuin emäntänsä, isäntänsä kylläkin on). Hauska yksittyiskohta oli se, että meidän luonnetestituomari oli kehäsihteeriinä ja muisti tuon arvostelun ja koiran myöskin. Olimme siis luonnetestissä paria viikkoa myöhemmin. Onneksi se oli tämän koiran viimeinen näyttely, koska en nykyään koe sitä omaksi harrastukseksi. Omasta mielestäni koira on rakenteeltaan upea käyttölinjan koira:

 kuva: Nina Menna

Toukokuu

Oli kovasti toimintaa täynnä. Äitienpäivänä meillä oli E-pentueesta neljä pentua treenamassa. Mielenkiintoisia pikkuipanoita ja suuri hajonta olemuksissa ja tyyleissä aina sähköjäniksestä rauhallisempaan heppuun. Otimme tottelevaisutta ja hakua ja noutoa. Erityisen tyytyväinen olen sijoitusnarttuni kehitykseen. Anja, se on tosi hyvällä mallilla! Aivan lopuksi koirat pääsivät tutustumaan valkoiseen fasaaniin. Kiitoksia kun kävitte kaikki!

Kuvassa: Remu ja Veli-Pekka, Chili ja Mari, Emma ja Jani Stellan kanssa ja Anja ja Sofi

Seuraavalla viikolla koko ihmisapinalauma lähti Ruotsiin kyläilemään ja me Juhan kanssa kävimme viettämässä laatuaikaa kuuntelemalla Cesar Millanin seminaaria, joka oli mielenkiintoinen ja erittäin viihdyttävä. Ankilla taas oli 4 alle 4-vuotiasta nukkumaan laitettavana: kaksi omaa ja meidän. Kaikki olivat nukkumassa, kun palasimme Globenista. Seuraavan päivän vietimme pienten kanssa Skanssenilla katsoen eläimiä. Reissu oli tosi ihana ja ihana nähdä Ankin perhettä. Sonja nautti laivamatkasta suunnattomasti.

Millanista kuva screeniltä otettuna

Aivan kuun lopussa olikin pikkuprinssin ristiäiset ja nimeksi tuli Markus Leo Daniel. Lapselle tuli annettua aika voimalliset nimet: Markus tulee roomalaisten sodanjumalasta Marsista, Leo on latinaa ja tarkoittaa leijonaa ja Daniel on hepreaa ja tarkoittaa "Jumala on minun tuomarini" ja Daniel on myös Raamatun yksi suuri profeetta, joka taisteli leijonien luolassakin. Ja kun lapsi on vielä syntynyt kevätpäivän tasauksen päivänä, niin varmaankin taikauskoisimmat jotain suurta kuvittelisivat... No, pääasia on, että kasvaisi hyväksi mieheksi. Kummeina olivat Nina (Menna) ja Otto Paaso (Juhan veli).

Markus

Aivan lopuksi vedimme hienot vesityötreenit Cappen, Nina ja Samin kanssa Vuosaaressa. Kiitos siitä heille! Meillä on taitavia koiria.

Prinsessa 4v

6.5 täytti meidän pikkuprinsessa 4 vuotta. Kuinka siitä voi olla jo niin kauan? Juurihan se oli pikkuvauva. Paras lahja oli tramppa, jolla äitikin on hyppinyt. Aika tehokasta liikuntaa keski-ikäiselle daamille... Isä on opetellut hyppäämään voltteja sillä ja on vähintään yhtä innostunut kuin tytär.

Pikkumies

21.3 syntyi meille pienen pieni poikavauva 2890g ja 48 cm pitkä. Pipo oli 33,5 cm. Synnytys meni hienosti: olimme Hyvinkään sairaalassa klo 00,30 ja poika syntyi jo klo 5,32. Hetken kävi mielessä, että näitähän tekee useammankin vielä, kun tämä oli niin helppoa... ei sentään, eiköhän meidän perhe ole tällaisena täydellinen. Reilun kuukauden kokemuksella kahdesta lapsesta, joista vanhempi on aivan ikiliikkuja, niin ei varmaan mun rahkeet riitäisi useampaan lapseen. Sonja on ns. hyperkineettinen lapsi (ominaisuus ei vika) eli hänellä on jatkuva tarve olla liikkeessä ja paikallaan ei voi olla. Pitää vähintään kiemurrella. Asettaa paljon haasteita, kun pitää ohjata lasta tekemään asioita rauhallisesti ja keskittymään tekemiseen. Ja minä kun näköjään omaan miehisiä ominaisuuksia, eli pystyn keskittymään kunnolla vain yhteen asiaan, niin syntyy välillä kahnausta. Eikä pienin syy ole vahvasti pohjalaisissa juurissa, jotka aiheuttava temperamenttisuutta itse kuhunkin ;). Se mitä Sonjassa arvostan, on reippaus ja rohkeus (jotka tietysti aiheuttavat päänsärkyä ja sydämentykytyksiä minulle joskus). Itse olin ujo lapsi, ja uskonkin, että rohkeus ja reippaus auttavat lasta tulevaisuudessa.

Takaisin vauvaan: jouduimme olemaan sairaalassa ylimääräisen vuorokauden, kun pojan verensokeria seurattiin. Tämä tehdään rutiinisti kaikille alle 3 kg:n painoiäsille vauvoille. Tällä oli tosin melkoista heittelyä arvoissa. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä pikku-ukkeli painoi jo huimat 3430 g, ja näin oli saanut kahdessa viikossa 500 g (!). Kuuden viikon ikäisenä se painaa jo reilu 4800 g. Huima se on syömään kyllä ja on niin ihana. Haikeana mietin sitä, että se on viimeinen...

Lapsen syntymän myötä meni loppukin vapaa-aika. On ollut melkoista sovittamista huonotuulisen ja kateellisen 4-vuotiaan ja pienen vauvan yhteiselämä. Sonja kovasti tykkää vauvasta ja suukottelee ja haluaa pitää hyvänä, mutta ei ymmärrä, miksi äidillä ei enää olekaan aikaa samalla tavalla kuin ennen. Ja olin unohtanut kuinka kokonaisvaltaisia pienet vauvat ovat ja kuinka kiinni niissä äidit ovat. Minua tämä on väsyttänyt niin, että en tunne oikein mitään mielenkiintoa ulkomaailmaan: en ole käynyt kohta neljään viikkoon kuin ehkä neljä kertaa Facebookissa ja keskustelupalstoilla en ole käynyt moneen viikkoon. Kennelpolitiikkaan en tunne mitään mielenkiintoa tällä hetkellä. Eikä sen puolin kyllä muukaan politiikka: vaaleissa äänestin vain puoluetta (siis random-ehdokkaalla), koska en millään ehtinyt sen enempää pohtimaan ehdokastani. Tähän väsymykseen eniten kuitenkin vaikuttaa ennen viime joulua kokemani kokonaisvaltainen burn out, jonka alkujuuret ovat työelämässä, mutta vaikutukset ulottuvat koko pakettiin harrastuksia myöten. Lääkärin määräyksestä olen viettänyt hiljaiseloa kaikin puolin. Hetken luulin jo, että masennus olisi hävinnyt, mutta eikä mitään. Kaipa sen paraneminen kestää yhtä kauan kuin sen syntyminen, eli voi mennä aikaakin.

Koirien kanssa on tullut väkisinkin vietettyä vähän aikaa. Onneksi niistä jokainen on sellainen, että tuntuvat kestävän tekemättömyyden hyvin. Anni on on ainoa, jolla joskus keittää yli, mutta harvoin silläkin ja silloinkin se vaan rikkoo pyyhkeen koirahuoneesta. Annilla olikin juoksu tässä vähän aikaa sitten ja oli Ninalla juoksuhoidossa. Eddie on ainoa, jota on hiukan treenattu. Tilasin 500 starttipistoolin paukkua: nyt vahvistetaan laukauksesta istumista! Ja treenataan eteen lähetyksiä, koska tavoite on VOI-luokan vesityössä. Varmaankin tulee maltillisesti startteja syksyllä, koska ei ole oikein varaa: vesivahingon myötä meni omat ja varastetutkin, kun keittiöremonttia tehtiin. Vakuutus korvasi reilun tuhat euroa ja koska päätettiin samalla sitten tehdä koko köökki uudestaan, niin loput rahat piti löytyä itseltä. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

fasaaneja ja kunnon heikkoutta

Olimme tässä taannoin tuttuja auttamassa fasaanien ajojahdissa tässä Hyvinkäällä: http://www.astrakaninfasaanisafarit.fi/index.html Hauskaa on se, että meillä yhteistä se, että äitini on seurustellut aikoinaan heidän setänsä kanssa ainakin 15 vuotta. No joka tapauksessa olimme siellä avustamassa riistan liikkeelle saamisessa ja noudoissakin. Eddien kanssa meni hyvin, vaikkakin sama vanha ylösajosta "tiedottaminen" jatkukin. Pidän siitä, että se on jotenkin niin luotettava koira. Ainoa vaan, että emännän kunto ei oikein riitä. Olin aivan loppu päivän jälkeen.

Ja sama homma eilisen jälkeen. Halusimme Ninan kanssa ehdottomasti mennä katsomaan Metsästysspanieleiden järjestämää koetta Janakkalassa. Sinne oli kutsuttu Annin kasvattaja Andy Robinson tuomariksi ja tottahan Andyä piti käydä katsomassa. Koe oli oikein hienosti järjestetty ja koirat toimivat riistarikkaassa maastossa hienosti. Harmi vaan, että minulla petti kunto niin, että oli aivan pakko lähteä kotiin sieltä. Kolmisen tuntia lumisessa maastossa oli aivan liikaa naiselle, jonka laskettu aika on reilun kolmeen viikon päässä. Olisi ollut mukavaa jutella Andyn kanssa enemmänkin.

Eddien kanssa olemme harjoitelleet laukauksesta istumista ja eipä oikeastaan muuta. Jatkamme harjoituksia. Remu lähti kotiinsa nyt illalla ja täällä on kovasti rauhallista.

Kaikenmoista

Pitkästä aikaa taas jaksoin alkaa kirjoittelemaan. Odottelen televisiosta Wallanderin alkua (vaikka en ole kovin innostunut tästä englanninkielisestä versiosta). Samalla voin päivitellä kuulumisia. Raskaus (omani siis) etenee ja enää 5,5 viikkoa laskettuun aikaan. Olen niin kyllästynyt koko hommaan varsinkin, kun kuvotuksen tunne vaan jatkuu ja jatkuu. Ainoa joka siihen auttaa, on syöminen ja siis en voi syödä koko aikaa... Toivoisin, että pystyisin tuntemaan itseni virkeäksi ja aikaansaavaksi, mutta ei kyllä tunnu siltä. Synnytys lienee lääke siihen.

Olin viikko sitten Eddien kanssa Metsästysspanielit ry:n järjestämässä riistakoulutuksessa. Meillähän on Eddien kanssa tämä kauneusvirhe: se tulee ylösajosta luokse odottamaan ohjeita. Koulutus oli erinomainen ja kiitos siitä kouluttajille! Diagnoosiakin tuli: Eddie ottaa laukauksen luoksetulokäskynä => siispä harjoittelemaan istumista kaikissa muodoissa ja erityisesti laukauksesta. Odottelen siis, että saan taas kehoni itselleni ja pystyn aloittamaan treenit kunnolla. Nina oli Taimin kanssa myöskin paikalla ja sille saatiin sikäli onnistunut harjoitus, että syksyllä aikaan saamamme jumi riistatilanteessa saatiin purettua. Tilalle tuli tietysti paukkunouto jollei peräti peräänmeno (erinomaisen luonteva noutaja kuitenkin). Sellaisen koiran kanssa voi kuitenkin metsästää ja se on korjattavissa kuitenkin. Taimilla on tapana reagoida siitä ahdistaviin tai muuten epämiellyttäviin asioihin menemällä maahan ja kieltäytymällä liikkumasta. Se vaikuttaa hyvin ohjaajapehmeältä koiralta, jota ei juurikaan voi käskyttää. Sikäli se on hyvin erilainen verrattuna muihin meidän turboihin, joissa on vähintääkin olemassa "piilokovuutta". Eddie ei esim. ole moksiskaan tiukastakaan käskyttämisestä. Anni taas monesti on kaukanakin nöyrästä, mutta se saattaa kyllä johtua siitä, että tietyjä asioita on sen kohdalla katsottu läpi sormien. Tarkku taas on todellinen besserwisseri.

Juha on viime aikoina ulkoiluttanut turboja (kun minusta ei siihen ole). Ilmeisesti olen jotain opettanut niille kunnolla, kun mies on niin onnellinen, kun koirat tottelevat ja ne voidaan ottaa seuraamaan, kun tarvitsee. Mummelin kanssa ei jaksa lenkkeillä... en kyllä oikein minäkään, kun tuntuu, ettei kuuntele, eikä ymmärrä mitään. Onneksi sen liikunnan tarve on aika vähäinen nykyään.

Viikko sitten maanantaina E-pentue oli meillä rokotettavana. Kaikkiaan viisi koiranpentua pisti meidän huushollin aivan sekaisin. Reippaita pikkuriiviöitä!

Uusi vuosi 2011

Uuden vuoden kunniaksi lähtivät viimeisetkin pennut pois kotoa. Jännittävästi alkoi heti Joulun jälkeen puhelimet soimaan. Keskustelin käyttölinjan cockerista neljän eri henkilön kanssa viikon sisään. Tämä lienee ennätys! Ihmiset ovat huomanneet tämän pienen ja näppärän koiran, mikä ilostuttaa minua.

Aloin olemaan huolestunut Chilin ja Remun (Pekka) kohtalosta, nimittäin sain uudelleen sairaslomaa ja tällä kertaa aina äitysloman alkuun. Minua on vaivannut voimakas väsymys ja paha olo jo pitkän aikaa. Siksi olin onnellinen, että pojat saivat omat perheet, jotka jaksavat keskittyä pentujen eteen päin viemiseen. Minulla ei olisi ollut siihen resursseja. Olin toki aloittanut sosiaalistamisen vieraiden ihmisten ja lasten kanssa, hihnaan totuttamisen, ruokakupille istuttamisen etc. Olin superonnellinen, että pääsivät kunnon perheisiin. Ja samalla tyytyväinen siihen, että meillä on vaan nämä järkevät aikuiset koirat kotona. Meillä kun on erittäin helppo lauma tällä hetkellä. Ainoa, mikä rasittaa on Nanan dementiakäyttäytyminen (lisääntynyt haukkuminen, "kuuroutuminen" ja ajoittainen sisälle pissaaminen).

Eilen sunnuntaina oli 12 viikkoisrokotukset pennuille ja viisi oli meillä telmuamassa. Ja kyllä oli vauhtia ja rähinääkin. Sofi, sijoitusnarttuni, nukkui muiden pentujen lähdettyä pari tuntia putkeen. Mahtoi olla raskasta. Yleisvaikutelma oli minusta hyvä: reippaita pentuja kaikki!Veeti, Remu, Chili, Stella ja Sofi

Joku on varmaan ihmetellyt, että miksi en ole kirjoitellut Eddiestä ja siitä miten hyvin meillä kausi päättyi (VOI2 98p). Syy: en ole jaksanut. No sanottaan nyt niin, että olen koiraan enemmän kuin tyytyväinen. Nyt meillä on edessä kauneusvirheen korjaus ensi syksyä varten. Eddie tulee ylösajosta luokse odottamaan käskyä.