maanantai 30. elokuuta 2010

Väsymystä ja paljon tapahtumia

Taas on tovi vierähtänyt viimeisestä blogi-kirjoittelusta. Valtava fyysinen väsymys on vaivannut jo pidemmän aikaa ja se tietenkin vaikuttaa myös myös henkisellä tasolla. Ja aina kun olen väsynyt, en saa päivitettyä niin kotisivujani kuin blogiakaan. Mutta kyllä tämä taasen tästä pirteydeksikin muuttuu.

Paljon on tapahtunut. Ensin elokuun alussa Eddie otti avo-luokan vesityöstä täydet pisteet. Sitten se lonkkakuvattiin ja silmätutkittiin ja tulos oli B/A ja silmät puhtaat. Sitten olimme taippareissa jälleen varakoirana. Jälki meni hyvin ja vauhdikkaasti, haku
olisi voinut olla innokkaampaa (oli 30 astetta kuumaa ja koira ei ole kuuman ilman koira), vesityö meni loistavasti ja sosiaalinen sälli. Tulos SPA1.

Sitten astutettiin Anni Eddiellä. Alunperin ei Annia pitänytkään enää astuttaa, mutta kun totesimme, että jälki meitä kovasti miellyttää ja uroskin sitä varten oli tullut hankittua, niin miksi ei?

Sitten olimme Eddien kanssa aloituksessa ja saaliina oli koko porukalla 34 lintua. Ei hullumpaa! Ja viime viikonloppuna olimme Paroisen Jukan luona sorsastamassa ja tuloksena oli yksi kanadanhanhi ja kaksi haapanaa. Ja lisäksi Taimin ja Eddien kanssa olimme kaniaitauksessa treenaamassa. Eddie pysähtyi ylösajolle ja Taimi ei ilman liinaa.

Siinäpä suurimmat kuulumiset ihan tästä omasta porukasta.

torstai 12. elokuuta 2010

Kaikenmoista

Tässä on tapahtunut kaikenlaista sitten viime kirjoitukseen, mutta en oikein ole jaksan kirjoittaa, kun vointi ei ole ollut se paras mahdollinen. Mutta eiköhän se taas tästä...

Ensin olimme Bengtin ja Gunillan koulutuksessa Eddien kanssa. Oli erittäin hyvä, että olimme siellä kaikki ne kolme päivää, koska kertaushan on opintojen äiti. Ensimmäisenä päivänä oli piip och stress-koulutus, jossa käytiin läpi heidän filosofiaansa koiran rauhoittamisesta yms. Eddiehän on lunki mies, joten jollekin muulle tämä olisi voinut olla parempi harjoitus. Se nimittäin pisti ihan pötkölleen rannalla, kun tehtiin noutoharjoitusta rivistä. Se joka oli rauhallisin sai sitten noutaa. Tämä tarkoitus oli se, että koiralla ei olisi lainkaan kierroksia, kun se joutuu tehtävään. Rauhallinen ja keskittynyt koira hoitaa tehtävän parhaiten. Rauhallinen koira on silloin, kun sen korvat ovat takana, silmät rentoina ja korppa häntä mukaanlukien rentona. Tämä on yksi minun tämän kesän opeista: koira, jonka häntä heiluu tehtävää odotellessa ei ole rento ja keskittynyt. Se on jännittynyt ja vaativa. Tämä ei tietenkään koske spanielia hakutyöskentelyssä, silloin sen hännän kuuluukin liikkua ja ilmentää. Mutta pysähtyneenä ja noutolupaa odottaessa, sellainen koira on paras, joka odottaa rauhassa ilman mitään pingotuksia. Rento koira pysyy parhaiten käsissä, koska se tietää, että ohjaaja lähettää sen, mikäli tarvitsee apua. Korvat kohollaan, tuijottava ja häntää heiluttava koira taas käskee lähettämään. Kuka silloin on johtaja?


Toisena päivänä otimme noutoja ja vesitöitä. Selvästi voin ottaa kovemmin Eddietä luovutuksessa. Tarkoitan tällä sitä, että voin blokata jalalla sitä ohituksessa ja pakottaa pitämään. Nimittäin nyt ensimmäisen kerran se tiputti rantaveteen. Ja sitten vaan dami suuhun ilman tunteita (tärkeää!) ja koirasta kiinni, kunnes hyväksyi. Samoin pitää olla vielä rauhallisempi ja itsevarmempi siinä. Tässä on minulla kasvunpaikkaa vielä. Päivän viimeinen luovutus oli kuin oppikirjasta. Jotain taphtui!

Viimeinen päivä olikin sitten pysähtymisiä ja hakua. Bengt kertoi miten hän sen tekee ja kuinka hänellä koirat ovat hyvin rauhallisia ylösajon jälkeen. Eddie meni ihan hyvin. Samoin muutkin koirat ja kouluttaja oli oikein tyytyväinen meihin!