Miina ja muuta

Juhan keskittyessä omaan intohimoonsa eli valkohäntäpeuran metsästykseen (joka siis alkoi viime viikonloppuna), minä keskityin sitten perheeseen. Lauantaina pakkasimme familian Ninan autoon ja ajoimme Muurameen valitsemaan pentua. Perillä oli melkoinen lauma mustilaisia. Todella tasainen ja vahva pentue! Kävimme kaikki läpi eläinlääkärintarkastuksen ja tunnistusmerkinnä yhteydessä. Silmiin pisti toinen narttupentu ja kokeilimme, mitä se tekee saadessaan vapaana juosta. No samantien lähti juoksemaan pitkin taloa siipi suussaan, ei ollut moksiskaan perässään juoksevasta lapsesta ja painui arteensa kanssa sohvan taakse. Todellinen cockeri ja olin myyty. Nina halusi nähdä ulkona myöskin, mutta päätyi samaan pentuun. Niinpä musta neito Multifarious Adalmiina eli Miina tuli valituksi. Nyt vaan Miinalle pitäisi koti löytyä. Uskon, että tulee hyvä puskaohjus tästä neidosta, asenne on ainakin kohdallaan:

Miina ja Miinan siipi!

Sunnuntaina sitten istutimme Sonjan kanssa pihalle villitulppaaneja, kultasaframeja ja scilloja tähän eli etuoven eteen:

Tulee varmasti ihanan kukallinen kevät, kun sipuleita oli yli 100. Keskikesää sulostuttamaan laiton liljojen sekaan lísää liljoja (Oriental lilja Salinas ja  Värililja Monte Negro). Liljat ja pionit ovat niin parhautta. Ja vaikka muuten punainen väri ei ole suosikkini, niin kukkasissa se on paras ja kaunein.

Tässä on Eddie, joka juoksee löytämänsä peuranjalka suussaan:

Ja sitten alan olla huolissani Nanasta. Se alkaa vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän siltä, ettei se tiedä, missä se on ja mitä sen pitäisi tehdä. Lisäksi huomasin, että sillä on toinen silmä ihan samea. Saas nähdä kauanko se vielä on keskuudessamme. Sonjan kanssa pitää alkaa puhumaan, että se ehkä lähtee piakkoin vihreämmille metsästysmaille. Siitä on jo kahdeksan ja puoli vuotta, kun meiltä on viimeksi koira lähtenyt (Nanan tytär Tuisku). Miten sen itse kestää?

Vesilintukoeviikonloppu

Takana on mukava koeviikonloppu Ruokolahdella. Tajusin jo kesällä, että vesityöstä ei välttämättä tule pojoja Eddielle, joten "kaukaa viisaana" ;) varasin paikan Eddielle Urjalasta. Sitten tuli tieto, että Ruokolahdella oli tuomarimuutoksen takia kaksi paikkaa auki. Pikaisen neuvottelun jälkeen Juha suostui lähtemään lapsenvahdiksi, niin ilmoitin sekä Eddien että Taimi(-Anteron) kokeeseen. Ja se kannatti todella.

Kuvat Jaana Sagulin

Lauantai-aamulla (tai oikeammin yhdentoista aikoihin aamupäivällä) Eddie starttasi päivän viimeisenä koirana kolmesta niissä maastoissa. Kanervan Lauri oli tuomarina ja Ritolan Timo toimi tarkka-ampujana. Maastoina oli  rantaniittyä kanavilla ja kaislikkoa järven rannassa. Valitettavasti riistaa ei tavattu maastossa (pari tavia karkoittui n. 200m päästä), vaikka muutamassa paikassa koira merkkasi kovasti hajuja. Maastossa oli vettä lähinnä liejun muodossa, mutta sitkeästi musta "tasku"rakettini jaksoi maastossa kulkea ja kulki niin kovaa, että vesityöskentely arvostettiin 4 pisteen edestä. Palattuamme tukikohtaan tuomari esitti ylituomarille (Tuomo Kotasaari), että pääsimme kokeilemaan onneamme fasaanilla ja niin tehtiin. Fasaanilla työskentely oli hyvää, haku sopivaa ja pidin koiraa tiukasti, jotta pääsisin ylösajoon puutumaan nopeasti. Koira ajoi linnun ylös ojasta ja hyppäsi ulos sieltä, jolloin sain sen istumaan. Markkeeraus ei onnistunut kasvillisuuden takia, joten koira ohjatuun noutoon tuomarin luvalla. Teetti hieman työtä saada koira irtoamaan ojan vierustasta (tuuli takaamme), mutta viimein koira lähti pellolle ja sieltä se kukko löytyi. Napakasti suuhun ja takaisin ohjaajan käteen. Tuntui hyvältä ja odotukset olivat ykkösessä. Ja se sieltä sitten tulikin VOI1 101 pistettä, heikko ykkönen, mutta ykkönen kuitenkin.

Sunnuntaiaamuna arpa oli osunut Tuomo Kotasaaren arvoitavaksi Simpeleelle. Aamu oli kaunis ja lähdimme Taimin ja Tuomon kanssa erälle. Tämä oli Taimin ensimmäinen virallinen startti spanieleiden metsästyskokeissa. Taimi on hiukan erillainen koira, kuin aikaisemmat käyttölinjaiset. Maasto oli sellainen, että koira joutui uimaan ensimmäiset 25 min siten, ettei jalat käyneet kertaakaan pohjassa. Onneksi kun koira alkoi osoittaa nuutumisen merkkejä, löytyi reitti rannan puolelle. Ja lähdimme lehtokurppajahtiin. Tähän mennessä maastosta oli karkoittunut yksi tavi. Kurppajahdissa koira meni todella hienosti. Sillä on hauskan näköinen haku : se kuikuilee maastoa välillä pysähtyen. Erän aikana tavattiin yksi haikara ja ei muuta. Siispä fasaanille. Sain istua kilpatoverin autossa lämmittelemässä ja siinä torkahtamisen rajamailla silmäilin aamuauringon kultaamaa maastoa, jossa vesipisarat kimmelsivät. Tunne oli euforinen: tämä on ihanaa ja tätä haluan harrastaa.

Takaisin Taimi-Anteroon. Fasaanilla koira otti linnun kiinni ja omi sitä juosten edestakaisin edessäni. Käskytyksen jälkeen lintu tuli käteen. Tuloksena AVO3 84 pistettä ja minulle ja koiralle kokemusta ja näkemystä.

Perhe oli mukana viikonlopussa. Sonjalla oli mukavaa, koska ihmisiä oli paljon ja tukikohta sattui olemaan vanhassa koulussa, jossa oli lapsille tekemistä. Markus oli yhtä hymyä. Ja ei sillä Juhalla ollut vissiin aivan järjettömän tylsää. Tilanteen korvasi varmasti juuri kotiintulon jälkeen ammuttu rusakko: oli maastossa klo 20 ja rusakko oli tontissa klo 20.07. Tällä viikolla on siis syöty riistaa.

Sijoitetaan narttu

Päätimme Ninan kanssa ottaa sitten astutuspalkkioksi nartun. Pitäähän kaveria auttaa mäessä. 11 turboa kun tulee, niin niille on vaikea saada kotia. Ja yhdistelmä on hyvä ja miellyttävä:

-molemmat koirat ovat toimivia metsästyskoiria ja kummallakin koepalkinto. Tellun AVO3:sta voidaan pitää hyvänä, koska fasaanien määrä maastossa oli erittäin suuri ja tuomarina oli vielä tiukka engelsmanni
-neljällä polvella sukusiitos on nolla
-suku on kiinnostava: Eddie on "vanhaa" ruotsalaista sukua ja Tellu on taas meille itsellemme vieraampaa sukua englannista
-molemmat ovat mukavia ja joviaaleja koiria, joilla on ominaisuudet kohdallaan

Siispä sijoitetaan Etelä-Suomeen musta cockeri. Valitettavasti emme voi itse pitää, koska Ninalla ja Jussilla on "Sissikorva" eli spk:n pentu juuri kasvamassa ja meillä on taas itsellämme pieni vauva ja siksi ei aika riitä. Jos kiinnostaa, niin kysyä saa.

Kaikenlaista vesipuuhaa

Olen valjastanut koko perheen meidän vesityötreeneihin. Sattuneesta syystä on ollut liian vähän aikaa harjoitella ja on ottanut aivoon, että pitää sitä vesityötä treenata koiran kanssa, jolla on tärkeämpääkin korjattavaa työskentelyssään (laukauksesta luoksetulo). Juha on heitellyt markkeerauksia ja sokkoja, ollaan rakennettu muistipaikkoja, käyty eri paikoissa jne. Pääsääntöisesti harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta muutama källikin on käynyt. Pahin ehkä oli olessamme tässä läheisellä hiekkakuopalla, jossa on pieniä luotoja. Juha heitteli neljä markkeerausta ja kun koira palautti viimeistä heitti rantavetee damin. Koira ui sen 75 metriä ja kampasi koko saaren ja ei löytynyt damia. Se pahus oli uponnut rantaveteen. Sillä kertaa emme enää saaneet koiraa lähtemään edes markkeerauksia hakemaan sieltä. Ratkoin sitä sitten uimalla koiran kanssa sinne. Harmitti niin vietävästi. No joka tapauksessa koira on nyt siinä kunnossa, että se irtoaa ohjattuun noutoon heti.

Eddie on elokuun aikana käynyt kaksi kertaa vesityössä ja molemmilla kerroilla olemme epäonnistuneet. Ensimmäisellä kerralla koiran usko loppui kesken ulpukkameressä. En tiedä mikä vaikutus oli laukauksen jälkeen ejektorin heittämällä hylsyllä kuonon edessä. En saanut sitä ensimmäisellä lähetyksellä etenemään, vaan se lähti sitä hylsyä tutkimaan. Toisella kerralla Kylmäkoskella koira ui hyvin yli, mutta valitettavasti meni tuulen yläpuolelta ohi linnusta... No ei kun vesilintukokeisiin... Olemmekin käynneet maastossa katsomassa löytyisikö vesilintua, mutta kahlaamalla niitä ei ole vielä näkynyt.

Aloituksessa sen sijaan oli vauhtia ja tapahtumia. Perinteeksi on muodostunut kutsujahti Pornaisissa ms Turha Toivo n kanssa oli onnistunut. Ja saimme Juhan kanssa laatuaikaa, kun Hallan Hanne suostui ottaamaan meidän molemmat lapset hoitoonsa. Oikea aarre! Eddie toimi mielestäni hyvin ja innokkaasti. YLE:n toimittaja oli seuraamassa aloitusta ja äänitti Eddien läähätystä, kun se juoksi rantakaislikossa. Se tulikin radiosta ulos, mutta rotu oli vaihtunut setteriksi (hymph). PR-työtä on siis tehtävä ja lujasti vielä. Kotiin palasi tyytyväinen perhe: äiti koiraansa, isä ampumiseensa ja isompi lapsi leikkikaveriinsa. Vauvakin vaikutti tyytyväiseltä.

Yllä olevat kaksi kuvaa on otettu iltalennolla passissa, ja niissä on ensinnäkin levollinen tunnelma ja toisekseen oli aivan loistava tilaisuus harjoitella sitä, ettei mitään tapahdu... Ja mielestäni olen kehittynyt valokuvaajana niin sommitelmien teossa kuin tilanteiden havainnoijana.