Chili ja Pekka

Juu, ovat pentujen kutsumanimet. Piti olla Chili ja Pippuri, mutta Sonja päätti toisen pennun nimen. Ja Pekkahan siitä sitten tuli. Tavallaan sopii, kun suvussa on ollut Pekka-niminen cockeri ennenkin:
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/don-pedro-pekka?i=4&s=1
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/pekka?i=6&s=1
(siis 1950-60-lukujen taitteessa, eikö näytäkin käyttölinjaiselta?) Toivottavasti kuitenkaan pennusta ei tule pysyvää osaa meidän perheestä. Ihana pentu, niin kuin Chilikin, mutta suvullisesti näillä uroksilla on ei ole annettavaa minun jalostustyöhön (jos ajattelee narttujani) ja muutenkin noin muiden käyttöönkin todella rajatusti. Olin ajatellut parin vuoden päähän uutta narttua kotiin jätettäväksi tai ostettavaksi...

Pennut ovat tosi lahjakkaan oloisia ja reippaita yksilöitä. Olimme tapaninpäivänä matkustamassa mm. hissillä ja kävimme samalla kylässä mummuni luona, joka oli aivan myyty pikkumustiin. Pennut matkustivat siis jälleen autolla. Pennuilla on myös kerran ollut talutin kaulassa, hiukan on kokeiltu sukan noutamista ja ulkoiltu pihalla. Siis sisäsiisteysharjoitukset on aloitettu. Ja rajojen opettamista koettu ja vaikuttavatkin nopeasti oppivilta.

Juha ampui taannoin peuranvasan pakkaseen ja annoimme koirille takapihalle järsittäväksi roippeet. Siitä seurasi, että koko seurakunta on ripulilla. Nämä ovat näitä koiran omistamisen tähtihetkiä luututa sitä ihteään joka paikasta.

Tässä kuvassa Chili "eläinlääkärin" pöydällä (ihanan rento pentu!):

Veli ja Veikka

Tai miksi niitä nyt rupeisi kutsumaan? Ehdotuksia?

Lähdimme eilen pentujen kanssa toteuttamaan sosiaalistamisprojektia. Katson, että ole kasvattajana vastuussa pentujen henkisestä kehittymisestä ja minun on syytä tarjota niille sellaisia kokemuksia, joita ne tässä iässä tarvitsevat kasvaakseen tasapainoisiksi koiriksi. Kävimme Ninan luona tutustumassa mäykkypentu Milliin ja cockerineito Taimiin. Vanhemmat koirat pidimme tarkoituksella vielä poissa. Veli ja Veikka olivat tätä ennen tavanneet vieraita koiria ikäneitocockerin Nikkin ja herramieskultsun Onnin. Millin ja Taimin tapaaminen jännitti kovasti aluksi ja vetäytyivät heti jalkojeni juureen. Taimin varsin onnistuneesta (jälleen yksi sosiaalisesti superlahjakas cockeri meillä?) kommunikoinnista johtuen pennut lämpenivät sille ja Millille varsin nopeasti. Ja alkoivat liikkua ja lopulta peuhata koirien kanssa. Koirat tapasivat myös undulaatteja ja esiteinejä lapsia.

Olen myös alkanut istuttaa niitä ruokakipolla ja vahvistamaan niiden luoksetuloa. Pitää vielä hiukan ottaa niitä välillä erikseen, etteivät ihan laumaannu keskenään.

Herrat ilman kotia...

...nimittäin L. Erling ja L. Elfstan aka valkotassut. Veljekset kuin ilvekset! Riiviöherrat, joiden povaan olevan kummankin erittäin lahjakkaita, mutta myöskin oikein aktiivisia ts. unelmaharrastuskoiria. Kummallakin on kontaktinhalua, reippautta ja vahva noutovietti. Erling oli ensimmäisenä ulkona pentulaatikosta, ensimmäisenä kiipelissä (kirjahyllyn alla) ja ensimmäisenä kuskaamassa kolme kertaa itsensä kokoista fasaanikanaa 4,5 viikon iässä. Elfstan ei minusta ole paljoa jäljessä veikkaansa (tai se sai kyllä enemmän pojoja pentutestissä). Mielenkiintoista seurata niitä, nyt kun niistä tulee enemmän persoonat esiin, kun niitä on vähemmän. Toivoisin kuitenkin, että niille löytyisi kodit pikaisesti, kun itse sain sairaslomaa raskaudenaikaisen väsymyksen takia ainakin vuoden loppuun.

Kuvat pikkuherroista, jotka olivat porukan vaikeimmat valokuvattavat:

Erling

Erling

Elfstan (ei oikein tämä poseeraaminen sujunut)

Elfstan

L. Everard

Tänään olikin lähtövuorossa Everard, joka lähti Kangasalle Ruutanaan (jossa on jo varsinainen cockerikeskittymä ;) . Kiiressä unohtui kasvattajaa kovasti kiinnostava asia: mikä kutsumaimeksi tulee. Tämä heppu on pentueen "rauhallisin" (en usko, että on sellaista asiaa olemassakaan, kuin rauhallinen cockerinpentu...) ja soveltuu siksi minusta hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Siitä on tulossa isännän metsästyskoira ja toivon varsinkin hyviä riekkovuosia pohjoiseen, nimittäin heillä on erinomaiset mahdollisuudet siihen. Tässä hepusta kuvat (sai muuten pentutestistä 4,1):

L. Esmeralda

Esmeralda eli Essi muutti Joensuun tietämille emännän harrastuskoiraksi ja isännän metsästyskoiraksi. Perheestä kuoli 11 viikkoa vanha käyttölinjan cockerin pentu kesällä valkoiseenkärpässieneen. Essin pentutestin tulos oli tasan 4. Tämä on ehkä pentueen sievin pentu, vaikka väliäkö sillä on.

L. Elanor

L. Elanor eli Sofi, joka meni Lintusen Anjalle sijoitukseen. Pentueen pienin narttu, vaikka hyvin sopusuhtaisesti kasvanut neito. Sofille myös 3,9 keskiarvoksi pentutestistä ja sovelias siis yhdistetylle agility- ja metsästysuralle. Toivon, että tämä narttu olisi vihdoinkin sellainen, että haluaisin astuttaa sen. Minulla on aikaisemminkin ollut sijoitusnarttuja, mutta en ole koskaan vielä astuttanut niitä.

Pesä tyhjenee ja L. Estella

Viikko sitten kävimme poikasten kanssa pentutestissä Lohjalla ja samalla niille tehtiin eläinlääkärintarkastus ja rokotettiin parvoa vastaan. Testissä ei tullut mitään suuria yllätyksiä, sillä pidin jo etukäteen pentuetta henkisestikin hyvin tasaisena ja luonteeltaan tasapainoisena ja aktiivisena. Lääkärintarkastuksessa ei ollut mitään huomautettavaa, kaikilla oli purennat kunnossa, pojilla oli kivekset laskeutuneet ja mitään napatyriä ei esiintynyt.

Otimme myös kuvia pennuista:

Estella eli Stella, joka muutti sunnuntaina Lammille pieneksi metsästyskoiran aihioksi:


Stellan olisin halunnut ensi alkuun sijoittaa, mutta uskon, että tämäkin ratkaisu on hyvä. Stellan pentutestun keskiarvo oli 3,9 eli hieno harrastuskoiranalku.