sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuvaleikittelyä

Kokeilin Miinalaisen kuvaan onOne Perfect effect kuvankäsittelyohjelmaa. Melko mukavan maalauksenomaisen kuvan sain aikaiseksi:


perjantai 17. tammikuuta 2014

Miksi Miina? Miksi Piki?

Miina ja Piki

Päätin sitten kertoa, miksi olen päätynyt tekemään seuraavan yhdistelmän: Ladysplit's Dinodas ja Multifarious Adalmiina (sukutaulu linkissä). Kaikki jotka tuntevat tämän meidän kasvatustoiminnan tietävät, ettei se todellakaan ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin päin vastoin. Kennelnimi on ollut vuodesta 2001 ja sille on kasvatettu viisi rekisteröityä pentuetta ja yksi enkelipentue, joka koskaan ei päätynyt rekisteriin asti. Kolme ensimmäistä pentuetta oli näyttelylinjaisia. Ensimmäisestä pentueesta kotiin jäänyt narttu kuoli syöpään alle kaksivuotiaana ja toista en saanut kantavaksi. Seuraavan pentueen kaksi muuten tervettä narttua jäi käyttämättä mielestäni epätyypillisen ja hankalan luonteen takia. Kolmannen pentueen ainoa narttu jäi käyttämättä keskeytetyn luonnetestin takia (kyllä normaalin cockerin se pitää kestää). Neljännessä pentueessa oli viisi urosta (joita muut ovat menestyksekkäästi käyttäneet jalostukseen) ja viidennen pentueen sijoittamani nartun pentue kuoli epämuodostumiin (mahahalkio, kitalakihalkio, sydänvika, ja heikko vastustuskyky). Kaikki menehtyivät alle viikon ikäisenä. Summa en ole vielä onnistunut kasvattamaan yhtään pentuetta omalla kasvatilla. Välillä tuntuu, että miksi vaivautua, mutta toisaalta taas kiinnostus on niin kova. Paljon on kyyneleitä vierinyt pitkin poskia.


Miksi Miina:
-se on tähän päivään mennessä ollut täysin terve. Se ei raavi itseään. Sillä on hyvä vatsa. Sen korvissa ei ole ollut mitään huolta aiheuttavaa. Se on silmäterve. Sillä on tiiviit polvet ja kyynärät puhtaat. Geenitestien suhteen se on terve. Sen ainoa tiedossa oleva terveydellinen miinus on lonkat, joiden suhteen se on riski.
-se on käyttöominaisuuksiltaan hyvä. Sponttaninoutaja. Sen pää kestää kuumat tilanteet. Se on ollut helppo kouluttaa ja se on hyvin kontaktinhaluinen. Ja kahden ihmisen projektina olemisesta huolimatta toimii hyvin.
Miinusta sille tulee veteenmenon haluttomuudesta. Ui hyvin ja mielellään, mutta rannalta veteen pulahtaminen vaatii aina pienet arpajaiset
-suloinen ja vaatimaton luonne. Helppo käsitellä ja täysin luotettava lasten kanssa. Pieni miinus pienestä herkkyydestä, mutta sekin mielestäni on aika tyypillistä nuorille cockerinartuille.
-Koetulos SPME:stä (jota rasitti epäonnistunut vesityö).
-MH-kuvaus suoritettu
-Geneettiseltä monimuotoisuudeltaan helmi cockereiden joukossa:



Miksi Piki?

-Piki oli omassa pentueessa oma suosikkini vahvan kontaktin takia
-osoitti nuorena hyvät lahjansa voittamalla silloisen Haastajan
-tervelonkkainen (indeksi 108) ja jättänyt tervettä lonkkaa
-jättänyt lahjakkaita pentuja, jotka ovat menestyneet SPME:ssä ja muuallakin
-mukava vauhdikas ja reipas luonne
-tähän ikään ollut terve
-halusin nimen omaan käyttää omaa kasvattia, jolla oli terveet lonkat
-halusin nimenomaan Annin jälkeläisen tähän. Tasapainoinen narttu, joka on jättänyt upeaa jälkeä kaikissa pentueissaan. Unelmakantanarttu
-Eikä se Bobbykään lainkaan haittaa siellä sukutaulussa, koska sekin oli yksi upeimmista cockereista, jonka tiedän. Plus ne Championship winnerit siellä sukutaulussa... ei haittaa nekään.

Yhdistelmän viidenpolven sukusiitos on 0,59 ja sukukatokerroin on 1,00. Tätä voidaan pitää erinomaisena käyttöcockereilla.

Uskon vahvasti tähän pentueeseen ja odotan sieltä hyviä metsästyskoiria, joilla voi tehdä tulosta myös kokeissa. Niin riski on siellä lonkissa, mutta minusta se kannattaa ottaa.

 Miina
Piki