sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuvia ja piirroksia

Olen aina ollut taiteellisesti suuntautunut. En siis mikään oikea taiteilija, mutta kovasti kiinnostunut lukemista, piirtämisestä ja viimeisinä vuosina myös valokuvaamisesta. Sellainen sunnuntaitaiteilija. Aikoinaan kun pallottelin lukiovalintoja (onneksi silloin pääkaupunkiseutulainen), niin vaihtoehtoina oli Torkkelin kuvataidelukio ja Kallion ilmaisutaidon lukio. Viimeisimpään sitten päädyin ja se synnytti voimakkaan kirjoittamisen halun, joka on ollut päällimmäisenä viimeiset lähes parikymmentä vuotta. Entinen 10:n piirtäjä muuttuikin sitten toimittajaksi, mikä ei tavallaan ollut sekään mitään uutta. Ensimmäinen sanani oli kirja ja noin viisivuotiaana ilmoitin äidille, että minusta tulee isona kirjailija. No se on jäänyt ainakin toistaiseksi toteutumatta, mutta olen kuitenkin kirjoittanut lehtiin juttuja. Piirtäminen jäi taka-alalle lukion jälkeen, kunnes viime syksynä tuli pakottava tarve piirtää koiria... Olipa se vaikeaa. Käsi ei toiminut aivojen ja silmien kanssa yhteistyössä ja välineetkin oli ihan surkeat. Alla kuitenkin muutamia piirroksiani. Vielä pitää kovasti harjoitella:

sarjakuvaa

Chili

Anni ja Fasaani

Onni

Anni

Anni Tuulikorva

Ringo ja Kurppa

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Maaliskuu

Kevään edistyminen kovasti virkistää mieltä. Täytyy tunnustaa, että minulla ainakin marras- ja joulukuu ovat jotenkin raskaan tuntuisia. Valo ei vaan päivällä riitä mihinkään. Ja sitten ei ole oikein motivaatiota tehdä mitään. Nyt on taas pari kolme viikkoa vedetty koirille treeniä. Olen ottanut Miinallekin treeniä, koska Juhan aseseppäkoulu vie viikolla aikaa. Tekee sitä työn ohessa, joten vapaa-aika on tiukassa. Kovin luottavainen on isäntä minun koulutustaitoihin: parempi siitä näin tulee kun, että minä (Juha) yksin... Kiitoksia vaan luottamuksesta.

Miina on kovin suloinen: sellainen herkkä ja vaatimaton persoona. Ei sellainen maailmoja syleilevä pirskahteleva ilopilleri kun Anni. Eikä sellainen vauhdikas voimanpesä kuten isänsä. Syksyllä meillä oli kausi, jolloin jätimme noudon kokonaan pois valikoimista, kun se alkoi takkuamaan ihan tosissaan. Nyt olen tämän vuoden puolella ruvennut ottamaan ihan totista noutotreeniä sen kanssa. Eli ei enää pelkkiä "ykkösmarkkeerauksia", vaan eteen lähetyksiä ja muistipaikkoja. Sillä on niin rakastettava luovutus, että ihan sydän sulaa joka kerta, kun se tulee dami suussaan luokse. Luovutusongelmiahan kaikilla mun koirilla on ollut johtuen minusta itsestäni. Miinan kanssa lähdin pentuna ihan toisesta suunnasta kuin muiden kanssa. Koitin ladata niin paljon kuin mahdollista tyytyväisyyden tunnetta ääneeni ja käsiini, kun pieni Miinalainen tuli pentudami suussaan luokseni. Kannustin sen kiipeämään päälleni. Vasta nyt olen alkanut siirtämään luovuttamista eteen istumiseen. Namin namia ei ole noudosta saanut ja melko vähän muutenkin. Jotenkin tuntuu, että elää kiitokselle ja työnteko palkitsee. Juha on ottanut sivulle tuloja namin kanssa ja siinä kaiketi se taitaakin olla. Hyvin on Juha tehnyt työt paikoillaan olon ja seuraamisenkin suhteen.

Haussa ollaan siinä vaiheessa, että pysähtyy sponttaanisti heittoihin ilman muita käskyjä. Varovaisesti arvoiden on valmis kaniaitaukseen ja syksyllä tosihommiin. Joita hiukan harjoiteltiinkin syksyllä. Missään fasaanijahdissa se ei kuitenkaan ole ollut mukana. Joten tunnelmat ovat hyvät Miinan osalta.




Heräsin juuri siihen, että senhän voisi viedä MH-kuvaukseenkin piakkoin. Pitääkin alkaa katselemaan sellaista. Lonkat olisi hyvä kuvata. Luulen, että C:t ovat melko todennäköiset, sillä sitä tasoa näyttävät sisarrukset olevan. En tiedä, toivotaan kuitenkin parasta. Toivoisin siitä kuitenkin jalostusnarttua, mutta omat kriteerini eivät ole vielä täyttyneet: luonnetestattu hyväksytysti ja vähintään SPME AVO2 pitää olla. Itse olen luonteeseen tyytyväinen ja perhe Ruistolan luonnetestin se on läpäissyt kirkkaasti: kestää kaiken lasten käsittelyn ilman mitään negatiivisia reaktioita.