Chili ja Pekka

Juu, ovat pentujen kutsumanimet. Piti olla Chili ja Pippuri, mutta Sonja päätti toisen pennun nimen. Ja Pekkahan siitä sitten tuli. Tavallaan sopii, kun suvussa on ollut Pekka-niminen cockeri ennenkin:
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/don-pedro-pekka?i=4&s=1
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/pekka?i=6&s=1
(siis 1950-60-lukujen taitteessa, eikö näytäkin käyttölinjaiselta?) Toivottavasti kuitenkaan pennusta ei tule pysyvää osaa meidän perheestä. Ihana pentu, niin kuin Chilikin, mutta suvullisesti näillä uroksilla on ei ole annettavaa minun jalostustyöhön (jos ajattelee narttujani) ja muutenkin noin muiden käyttöönkin todella rajatusti. Olin ajatellut parin vuoden päähän uutta narttua kotiin jätettäväksi tai ostettavaksi...

Pennut ovat tosi lahjakkaan oloisia ja reippaita yksilöitä. Olimme tapaninpäivänä matkustamassa mm. hissillä ja kävimme samalla kylässä mummuni luona, joka oli aivan myyty pikkumustiin. Pennut matkustivat siis jälleen autolla. Pennuilla on myös kerran ollut talutin kaulassa, hiukan on kokeiltu sukan noutamista ja ulkoiltu pihalla. Siis sisäsiisteysharjoitukset on aloitettu. Ja rajojen opettamista koettu ja vaikuttavatkin nopeasti oppivilta.

Juha ampui taannoin peuranvasan pakkaseen ja annoimme koirille takapihalle järsittäväksi roippeet. Siitä seurasi, että koko seurakunta on ripulilla. Nämä ovat näitä koiran omistamisen tähtihetkiä luututa sitä ihteään joka paikasta.

Tässä kuvassa Chili "eläinlääkärin" pöydällä (ihanan rento pentu!):

Veli ja Veikka

Tai miksi niitä nyt rupeisi kutsumaan? Ehdotuksia?

Lähdimme eilen pentujen kanssa toteuttamaan sosiaalistamisprojektia. Katson, että ole kasvattajana vastuussa pentujen henkisestä kehittymisestä ja minun on syytä tarjota niille sellaisia kokemuksia, joita ne tässä iässä tarvitsevat kasvaakseen tasapainoisiksi koiriksi. Kävimme Ninan luona tutustumassa mäykkypentu Milliin ja cockerineito Taimiin. Vanhemmat koirat pidimme tarkoituksella vielä poissa. Veli ja Veikka olivat tätä ennen tavanneet vieraita koiria ikäneitocockerin Nikkin ja herramieskultsun Onnin. Millin ja Taimin tapaaminen jännitti kovasti aluksi ja vetäytyivät heti jalkojeni juureen. Taimin varsin onnistuneesta (jälleen yksi sosiaalisesti superlahjakas cockeri meillä?) kommunikoinnista johtuen pennut lämpenivät sille ja Millille varsin nopeasti. Ja alkoivat liikkua ja lopulta peuhata koirien kanssa. Koirat tapasivat myös undulaatteja ja esiteinejä lapsia.

Olen myös alkanut istuttaa niitä ruokakipolla ja vahvistamaan niiden luoksetuloa. Pitää vielä hiukan ottaa niitä välillä erikseen, etteivät ihan laumaannu keskenään.

Herrat ilman kotia...

...nimittäin L. Erling ja L. Elfstan aka valkotassut. Veljekset kuin ilvekset! Riiviöherrat, joiden povaan olevan kummankin erittäin lahjakkaita, mutta myöskin oikein aktiivisia ts. unelmaharrastuskoiria. Kummallakin on kontaktinhalua, reippautta ja vahva noutovietti. Erling oli ensimmäisenä ulkona pentulaatikosta, ensimmäisenä kiipelissä (kirjahyllyn alla) ja ensimmäisenä kuskaamassa kolme kertaa itsensä kokoista fasaanikanaa 4,5 viikon iässä. Elfstan ei minusta ole paljoa jäljessä veikkaansa (tai se sai kyllä enemmän pojoja pentutestissä). Mielenkiintoista seurata niitä, nyt kun niistä tulee enemmän persoonat esiin, kun niitä on vähemmän. Toivoisin kuitenkin, että niille löytyisi kodit pikaisesti, kun itse sain sairaslomaa raskaudenaikaisen väsymyksen takia ainakin vuoden loppuun.

Kuvat pikkuherroista, jotka olivat porukan vaikeimmat valokuvattavat:

Erling

Erling

Elfstan (ei oikein tämä poseeraaminen sujunut)

Elfstan

L. Everard

Tänään olikin lähtövuorossa Everard, joka lähti Kangasalle Ruutanaan (jossa on jo varsinainen cockerikeskittymä ;) . Kiiressä unohtui kasvattajaa kovasti kiinnostava asia: mikä kutsumaimeksi tulee. Tämä heppu on pentueen "rauhallisin" (en usko, että on sellaista asiaa olemassakaan, kuin rauhallinen cockerinpentu...) ja soveltuu siksi minusta hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Siitä on tulossa isännän metsästyskoira ja toivon varsinkin hyviä riekkovuosia pohjoiseen, nimittäin heillä on erinomaiset mahdollisuudet siihen. Tässä hepusta kuvat (sai muuten pentutestistä 4,1):

L. Esmeralda

Esmeralda eli Essi muutti Joensuun tietämille emännän harrastuskoiraksi ja isännän metsästyskoiraksi. Perheestä kuoli 11 viikkoa vanha käyttölinjan cockerin pentu kesällä valkoiseenkärpässieneen. Essin pentutestin tulos oli tasan 4. Tämä on ehkä pentueen sievin pentu, vaikka väliäkö sillä on.

L. Elanor

L. Elanor eli Sofi, joka meni Lintusen Anjalle sijoitukseen. Pentueen pienin narttu, vaikka hyvin sopusuhtaisesti kasvanut neito. Sofille myös 3,9 keskiarvoksi pentutestistä ja sovelias siis yhdistetylle agility- ja metsästysuralle. Toivon, että tämä narttu olisi vihdoinkin sellainen, että haluaisin astuttaa sen. Minulla on aikaisemminkin ollut sijoitusnarttuja, mutta en ole koskaan vielä astuttanut niitä.

Pesä tyhjenee ja L. Estella

Viikko sitten kävimme poikasten kanssa pentutestissä Lohjalla ja samalla niille tehtiin eläinlääkärintarkastus ja rokotettiin parvoa vastaan. Testissä ei tullut mitään suuria yllätyksiä, sillä pidin jo etukäteen pentuetta henkisestikin hyvin tasaisena ja luonteeltaan tasapainoisena ja aktiivisena. Lääkärintarkastuksessa ei ollut mitään huomautettavaa, kaikilla oli purennat kunnossa, pojilla oli kivekset laskeutuneet ja mitään napatyriä ei esiintynyt.

Otimme myös kuvia pennuista:

Estella eli Stella, joka muutti sunnuntaina Lammille pieneksi metsästyskoiran aihioksi:


Stellan olisin halunnut ensi alkuun sijoittaa, mutta uskon, että tämäkin ratkaisu on hyvä. Stellan pentutestun keskiarvo oli 3,9 eli hieno harrastuskoiranalku.

E- Hobittit

Eilen Nina kävi tunnistusmerkitsemässä pennut, joten kohta varmaan saan käsiini rekisteripaperit. Nämä pennut ovat saaneet nimensä hobittien ja mukaan ja koska haluan edetä aakkosjärjestyksessä, niin vuorossa on E-kirjain. Urokset ovat Elfstan, Everard ja Erling. Nartut taas ovat Esmeralda, Elanor ja Estella. Otamme niistä 7 viikkoa vanhana "viralliset" kuvat, joten pääsette niitä sitte ihmettelemään.

Tähän menessä ovat olleet mielestäni hyvin tasainen pentue noin kooltaan, ulkomuodoltaan, kuin luonteeltaankin. Yksi uros erottuu todella edukseen mielestäni, mutta sehän voi olla vielä aivan harhaa. Se kuitenkin on ollut ensimmäinen kaikessa: ulos pentulaatikosta, ensimmäinen kiipelissä, ensimmäinen fasaaninnoutaja jne. Nartut ovat hyvin tasaisia, yksi niistä on hieman pienempi ja ne ovat ehkä hiukan rauhallisempia kuin urokset, jotka muuten suureen ääneen protestoivat siruttamista.

Nyt on siis kaksi urosta ja yksi narttu vailla kotia. Jännä juttu: kaikilla oli syntyessään kodit ja nyt on enää puolella. Haastavaa tämä pentujen kauppaaminen...

KVA

Unelmasta tuli totta: Aija Manelius teki kasvatistani Ladysplit's Deagolista Suomen käyttövalion Raahessa viikko sitten. Kiitos siitä Aijalle! Se onkin ensimmäinen suomalaiskasvatti sitten Raimo Martikaisen Leavenworth Playing Patrician valoitumisen vuonna 1988. Melkolainen saavutus monellakin tasolla! Nyt tällä vuosikymmenellä on siis kolme cockeria saavuttanut käyttövalion arvon ja uskon, että ensi vuonna niitä saattaa tulla lisää. On nimittäin sen verran lahjakkaita koiria nuorissa koirissa.

Tico

Onni on Anni

Pitkästä aikaa taas blogin parissa. Minulla on treffit Beckin kanssa ja odottelen ohjelman alkua (siis tämä ruotsalainen dekkari Beck). Samalla voin kirjoitella ajatuksiani.

Olen tämänkin pentueen aikana ollut onnellinen Annistani. Annilla on siis kuusi 4 viikkoa vanhaa mustaa pentua, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Synnytys meni kuin oppikirjassa. Minun ei tarvinnut olla kuin valvomassa. Apua se ei tarvinnut lainkaan. Kolme ensimmäistä viikkoa pentulaatikossa oli täysin hiljaista (eikä ole vieläkään kovin äänekästä). Äiti hoiti kaiken ja pennut kasvoivat tasaisesti. Sellainen on kasvattajalle helppoa. Onni on hyvä jalostusnarttu, joka synnyttää ja hoitaa itse pentunsa, saa terveitä ja hyväluontoisia jälkeläisiä ja vielä toimiviakin. Anni on antanut kaikkea tuota. Sen lisäksi se on minun suosikkikoirani, joka saa minut aina hyvälle tuulelle.

Blogi päivityksiä ei ole luvassa taajaan ennen, kun olen voittanut kaiken voittavan väsymyksen tunteen, joka liittyy tähän raskauteen. Kovasti on tapahtunut kaikenlaista ja toivon, että pääsen kirjoittamaan asioista. Nyt ei pysty.

Tältä tuntuu

Tässä viime päivien tunnelmat ihan puhtaasti. Kaikki hommat seisoo ja nukuttaa ja oksetaa... Onko tämä nyt sitä ihmisen elämän parasta aikaa?

Väsymystä ja paljon tapahtumia

Taas on tovi vierähtänyt viimeisestä blogi-kirjoittelusta. Valtava fyysinen väsymys on vaivannut jo pidemmän aikaa ja se tietenkin vaikuttaa myös myös henkisellä tasolla. Ja aina kun olen väsynyt, en saa päivitettyä niin kotisivujani kuin blogiakaan. Mutta kyllä tämä taasen tästä pirteydeksikin muuttuu.

Paljon on tapahtunut. Ensin elokuun alussa Eddie otti avo-luokan vesityöstä täydet pisteet. Sitten se lonkkakuvattiin ja silmätutkittiin ja tulos oli B/A ja silmät puhtaat. Sitten olimme taippareissa jälleen varakoirana. Jälki meni hyvin ja vauhdikkaasti, haku olisi voinut olla innokkaampaa (oli 30 astetta kuumaa ja koira ei ole kuuman ilman koira), vesityö meni loistavasti ja sosiaalinen sälli. Tulos SPA1.

Sitten astutettiin Anni Eddiellä. Alunperin ei Annia pitänytkään enää astuttaa, mutta kun totesimme, että jälki meitä kovasti miellyttää ja uroskin sitä varten oli tullut hankittua, niin miksi ei?

Sitten olimme Eddien kanssa aloituksessa ja saaliina oli koko porukalla 34 lintua. Ei hullumpaa! Ja viime viikonloppuna olimme Paroisen Jukan luona sorsastamassa ja tuloksena oli yksi kanadanhanhi ja kaksi haapanaa. Ja lisäksi Taimin ja Eddien kanssa olimme kaniaitauksessa treenaamassa. Eddie pysähtyi ylösajolle ja Taimi ei ilman liinaa.

Siinäpä suurimmat kuulumiset ihan tästä omasta porukasta.

Kaikenmoista

Tässä on tapahtunut kaikenlaista sitten viime kirjoitukseen, mutta en oikein ole jaksan kirjoittaa, kun vointi ei ole ollut se paras mahdollinen. Mutta eiköhän se taas tästä...

Ensin olimme Bengtin ja Gunillan koulutuksessa Eddien kanssa. Oli erittäin hyvä, että olimme siellä kaikki ne kolme päivää, koska kertaushan on opintojen äiti. Ensimmäisenä päivänä oli piip och stress-koulutus, jossa käytiin läpi heidän filosofiaansa koiran rauhoittamisesta yms. Eddiehän on lunki mies, joten jollekin muulle tämä olisi voinut olla parempi harjoitus. Se nimittäin pisti ihan pötkölleen rannalla, kun tehtiin noutoharjoitusta rivistä. Se joka oli rauhallisin sai sitten noutaa. Tämä tarkoitus oli se, että koiralla ei olisi lainkaan kierroksia, kun se joutuu tehtävään. Rauhallinen ja keskittynyt koira hoitaa tehtävän parhaiten. Rauhallinen koira on silloin, kun sen korvat ovat takana, silmät rentoina ja korppa häntä mukaanlukien rentona. Tämä on yksi minun tämän kesän opeista: koira, jonka häntä heiluu tehtävää odotellessa ei ole rento ja keskittynyt. Se on jännittynyt ja vaativa. Tämä ei tietenkään koske spanielia hakutyöskentelyssä, silloin sen hännän kuuluukin liikkua ja ilmentää. Mutta pysähtyneenä ja noutolupaa odottaessa, sellainen koira on paras, joka odottaa rauhassa ilman mitään pingotuksia. Rento koira pysyy parhaiten käsissä, koska se tietää, että ohjaaja lähettää sen, mikäli tarvitsee apua. Korvat kohollaan, tuijottava ja häntää heiluttava koira taas käskee lähettämään. Kuka silloin on johtaja?


Toisena päivänä otimme noutoja ja vesitöitä. Selvästi voin ottaa kovemmin Eddietä luovutuksessa. Tarkoitan tällä sitä, että voin blokata jalalla sitä ohituksessa ja pakottaa pitämään. Nimittäin nyt ensimmäisen kerran se tiputti rantaveteen. Ja sitten vaan dami suuhun ilman tunteita (tärkeää!) ja koirasta kiinni, kunnes hyväksyi. Samoin pitää olla vielä rauhallisempi ja itsevarmempi siinä. Tässä on minulla kasvunpaikkaa vielä. Päivän viimeinen luovutus oli kuin oppikirjasta. Jotain taphtui!

Viimeinen päivä olikin sitten pysähtymisiä ja hakua. Bengt kertoi miten hän sen tekee ja kuinka hänellä koirat ovat hyvin rauhallisia ylösajon jälkeen. Eddie meni ihan hyvin. Samoin muutkin koirat ja kouluttaja oli oikein tyytyväinen meihin!

Kaneja, mökkeilyä ja matkailua

Viime aikoina on tullut tehtyä kaikenlaista. Olimme kuusi päivää mökillä Hauholla, mikä oli ihanaa. Kaikki ne lämpimät päivät ja hyvä seura teki ajasta todella antoisan. Olimme siellä yhdessä sisareni ja hänen miehensä kanssa. Maalasimme terassia, kaivoimme kuoppaa uudelle käymällälle. Uimme saunoimme, leikimme lapsen kanssa jne.

Sonja ja Kroko

Sen verran irrottauduin, että kävimme viikko sitten Joroisilla Paroisen Jukan kaniaitauksessa Eddien ja Hugon (Namusillan Hiili Ukko) kanssa. Päivä oli todella paahtavan kuuma. Varmasti lämpöä oli yli 30 astetta. Eddie ei ole mikään kuuman ilman koira, joten hakuerät oli pakko pitää lyhyinä, koska se väsyi selkeästi. Muuten tilanteet menivät hyvin: laskujeni mukaan 5 tai 6 ylösajotilannetta, joista yksi oli ns. dubletti eli kaksi kania lähtivät samasta puskasta. Koira näki tilanteen ja pysähtyi ja katsoi perään. Siitä olin erityisen ylpeä. Kävimme päivän aikana ottamassa kolme sessiota aitauksessa. Sitten harjoittelimme vesitöitä. Eddielle osoittautui haasteelliseksi kaislikon ja avoveden raja. Se ei ikään kuin tajunnut lähteä avoveden puolelle damille. Sitä pitää harjoitella. Viimeisen kaniaitaussession yhteydessä lavastimme noudon kylmällä kanilla, mutta kumpikin koira oli niin väsyneitä, että kävivät kanin viereen maate. No ei siitä kannata olla huolissaan, koska kumpikin todistettavasti kantaa riistaa. No sitten Jukan koirat saivat kaninoutoja ja hyvin ne menivät. Olimme Jennan kanssa todella tyytyväisiä koko päivään. Superkiitokset Jukalle mahdollisuudesta.


Jukka ja Sissi

Sitten olikin vuorossa "sotaleski"-viikonloppu, kun Juha oli reserviläisharjoituksissa Niinisalossa. Meillä (Äitini, Sonja ja minä) oli ihana retki Sääksin uimarannalle. Sääksjärvi sijaitsee puoliksi Nurmijärvellä ja puoliksi Hyvinkäällä ja se on Suomen suurin lähde ja on kuitenkin myös ihan kunnollisen kokoinen järvi. Lähteenä siinä aivan äärettömän kirkas vesi ja aivan täydellinen hiekkaranta ja hiekkapohja. Kaunis ilma ja onnellinen veteen hyppivä lapsi teki siitä todella suloista.
Sitten olikin aika suunnata kohden Pohjanmaata ja Ylistaroa, jossa Juhan juuret ovat (ja tietysti myös Sonjankin). Siellä on nyt paljon järjesteltävää ja suunniteltavaa, kun mumma/isomumma on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kävimme katsomassa paikkoja ja "mittailimme" tiluksia ja juttelimme menneisyydestä ja muuta sellaista. Eddie oli mukana, koska en mielestäni voinut työntää kolmea koiraa äidilleni mökille vahdittavaksi. Se on mukava koira matkustaa, koska on rauhallinen ja rento kaveri, joka ei turhia hötkyile. Sain sitten samalla ottaa sen kanssa hakua tilan mailla. Erityisen tyytyväinen olin, että pääsimme todelliseen vitikkoon treenaamaan. Samoin pääsimme tuoreille fasaanin jäljille, mutta pidin sen niin tiukasti, ettei se löytynyt. Sillä eihän ole fasaanin metsästysaikakaan, vai mitä?

Eddie ja MH

Sain kuin sainkin Eddien mahtumaan Springerspanielit ry:n järjestämään mh-kuvaukseen. Pääsimme testiin toiselta varasijalta. Minulle on ehdottoman tärkeää selvittää, mitä koirani päässä tapahtuu. Se nimittäin on suurin mielenkiintoni kohde koirissa. Voisin puhua tunteja käytöksestä ja luonteesta. Rakastan analysoida koirieni luonnetta ja miksi ne tekevät, mitä tekevät. Koska koirani ovat myöskin ajateltuja jalostuskoiria, niin minusta on tärkeää tietää, että millaisista "palasista" ne koostuvat. Ja suoritan tiukkaa karsintaa luonteen osalta... jopa niin, että en ole vielä koskaan käyttänyt omaa kasvattiani jalostukseen. Tosin kerran sellainen on astutettu, mutta siitä ei tullut silloin mitään. Sitten tunnustan, että olen tolkuttoman rakastunut omiin koiriini ja näen ne ruusuisten lasien läpi ainakin kaksivuotiaaksi asti. En siis pysty olemaan obektiivinen ja siksi tarvitsen mustaa valkoisella koiristani.

Eddie on mielestäni reipas, rohkea, kohtuullisen kova, nöyrä, mutta ei mikään kovin nopea oppimaan. Oppii kyllä, mutta edellisiin käyttölinjaisiini verrattuna on hidas siinä. Eddie on rehellinen ja avoin. Se on hiljainen. Kestää lapsen kovakouraisenkin käsittelyn. Kertakaikkiaan joviaali ja helppo koira.

Kontakti:
1a Tervehtiminen 4 (ottaa itse kontaktia tai hyväksyy sen)
1b Yhteistyö 3 (lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinohjaajasta)
1c käsittely 3 (hyväksyy käsittelyn)
Tämä kohta meni niin kuin olin ajatellut. Se on sosiaalinen ja kiinnostunut kontaktista. Se tosin on hyvin kiinnittynyt minuun, joten katseli peräänsä, kun testinohjaaja vei sitä pois päin.

Leikki 1
2a leikkihalu 3 (leikkii - aktiivisuus lisääntyy tai vähentyy)
2b tarttuminen 3 (tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla)
2c puruote ja taisteluhalu 3 (tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta)
Eddie pitää vetoleikeistä ja lähtikin heti leikkimään, kun oli mahdollista.

3a takaa-ajo 1. kerta 1 (ei aloita) 2. kerta 1 (ei aloita)
3b tarttuminen 1. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään) 2. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään)
Tätä jännitin aluksi, koska en halua, että koira lähtee minkään elävän tai muuten liikkuvan perään. Eikä se sitten lähtenytkään.

4 Aktiviteettitaso 3 (tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja)
Tämä meni niin kuin kuvittelin.

Etäleikki
5a kiinnostus 3 (kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja)
5b uhka/aggressio 1 (ei osoita uhkauseleitä)
5c uteliaisuus 3 (saapuu piilossa olevan avustajan luo)
5d leikkihalu 2 ( Ei leiki, osoittaa kiinnostusta)
5e yhteistyö 3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta)
Tässä se oli heti mukana kuviossa ja lähtikin heti katsomaan avustajaa, joka oli piilossa. Päivä oli todella kuuma, joten siitä oli kuitenkin huomattavasti kiinnostavampaa uida läheisessä ojassa, kun leikkiä avustajan kanssa. Olisikin mielenkiintoista tietää, että mitä se olisi tehnyt viileämmällä ilmalla. Olisiko leikkinyt?

Yllätys
6a pelko 2 (kyykistyy ja pysähtyy)
6b puolustus/aggressio 1 (ei osoita uhkauseleitä)
6c uteliaisuus 5 (menee haalarin luo ilman ohjaajan apua)
6d jäljelle jäävä pelko 1 (Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä)
6e jäljelle jäävä kiinnostus 1 (ei osoita kiinnostusta haalariin)
Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että kuinka toimintakykyinen se olikaan. Se nimittäin meni heti ja selvitti itselleen, että mistä on kyse ja sitten ei enää piitannut asiasta. Tiesinhän minä, ettei se ole mikään vellihousu, mutta oli todella hienoa nähdä, että se on niin reipas koira.

Ääniherkkyys
7a pelko 2 (kyykistyy ja pysähtyy)
7b uteliaisuus 5 (Menee räminälaitteen luo ilman apua)
7c jäljellejäävä pelko 1 (Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä)
7d jäljellejäävä uteliaisuus 1 1 (ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan)
Tässä sama juttu kun haalarilla, heti kun kattilankannet olivat lakanneet rämisemästä, se meni ja selvitti asian ja sillä sipuli.

Aaveet
8a puolustus/aggressio 2 (osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä)
8b tarkkaavaisuus 4 (tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja)
8c pelko 5 (peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/pakenee)
8d uteliaisuus 1 (menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut hupun pois/ ei mene ajoissa)
8e kontaktinotto aaveeseen 4 (ottaa itse kontaktia avustajaan)
Tässä nähtiin jo hieman erilaista toimintaa, sillä aaveet selvästi hirvittivät sitä. Se seisoi taluttimen mitan päässä minusta ja murisi pari kertaa. Sitten kun päästin irti, se pakeni kauemmaksi, mutta ei karannut paikalta. Ja kun otin hupun pois avustajalta, niin se tuli selvittämään asian.

Leikki 2
9a leikkihalu 4 (leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen)
9b tarttuminen 4 (Tarttuu heti koko suulla)
Tässä selvisi se, että se ollut lainkaan paineistunut koko testistä ja itseasiassa leikki vielä innokkaammin, kuin alussa.

10 ampuminen 1 (ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välintpitämätön)
Se on varsin hyvin totutettu laukauksiin, joten tässäkään ei mitään uutta.

Minusta tämä kuvaus osoitti sen olevan harvinaisen tervejärkinen nuoriherra, mitä ounastelinkin, koska se on ollut niin helppo ja joviaali koira. Aion myöskin luonnetestata koiran, kun se täytää kaksi vuotta. Jännä nähdä miten nämä kaksi korreloivat toisiaan. Sekin on mielenkiintoista, että Eddien isä Searover Mickey Mouse "Musse Pig" (Mikki Hiiri suomeksi) on myöskin mh-kuvattu. Ja se on myöskin suorittanut palveluskoirakoulutustunnuksen (pelastus) Ruotsissa. http://www.conovers.nu/NY/k9.asp?hl=yes&what=cocker&location=IN ('1','2','4')

Valitettavasti ei ole kuvia lainkaan, koska Juha ja Sami laittoivat lapsen meidän (minun ja Helenan) matkaan ja se sai raivarit kun aloitimme kuvauksen. Joten Helena ei nähnyt mitään koko kuvauksesta, mikä harmitti meitä kovasti. No pojat olivat kaivaneet mökillä monttua...

Ai niin, nyt pitäisi kommentoinnin onnistua kaikilta.

Tarkku

Tarkulle laitetiin eilen proteesi oikeaan lonkkaan ts. oma lonkkanivel korvattiin keinonivelellä. Ennuste on hyvä, siitä pitäisi tulla kuin uusi. Eläinlääkäri oli säästänyt lonkkanivelenpään meidän nähtäväksi. Nivelpinnan tulisi olla kuin valkoista kiiltävää posliinia. Tarkulla se oli punertavan rusehtavaa mattapintaista röpelöä. On varmasti ollut todella kipeä. Ne ihmiset, joilla on nivelrikkoa, kuvaavat sitä jäytäväksi säryksi, joka kestää ja kestää. Kyseessä on nyt sen oikea ennen leikkaamaton lonkka, joka on arvosteltu Kennelliitossa D:ksi. Vasenhan arvoitiin silloin E:ksi. Aikojen saatossa se D:kin on muuttunut E:ksi. Tarkku on minusta elävä esimerkki siitä, kuin cockereillakin todella pitää kiinnittää huomiota lonkkaterveyteen. Sitä asiaa minusta vähätellään. Sen viime ajat ovat todella olleet kivun täytteisiä. Järkyttävä ero oli, kun koira sai morfiinilaastarin kykeensä torstai iltana ja siitä virkistyneenä oli oma humoristinen itsensä. Tarkulla oli kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai lopetus. Emme Ninan kanssa kyenneet lopettaan vasta kuusi vuotiasta koiraa, joka on ollut ehdottomasti meidän parhaita ellei jopa paras koira.

Tarkun lonkkakuva: vasen on leikattu vuonna 2006 (caputin ekstripaatio) ja tuo toinen hyvin ikävän näköinen leikattiin siis eilen.

Tarkkuhan ei ole minun ensimmäinen dysplasiakoira. Cockereista minulla on ollut Susu (joka siis on näyttelylinjainen), jolla on D/D-lonkat ja sillä on kipulääkitys ollut jo kolme vuotta (on siis 7-vuotias). Silläkin lääkitys on merkittävästi parantanut mielialaa ja fyysistä olemusta. Sitten meillä oli vuonna 1992 syntynyt kultsu-hoffisekoitus, joka lopettiin 6kk ikäisensä lonkkamaljojen puutteen takia. Voidaan sanoa, että lonkkavika on minun koirieni yleisin ongelma ja siitä johtuen olen hiukan "hysteerinen" asian suhteen. Toisaalta käyttölinjaisten kanssa siihen pitää varautua. Se kuitenkin tuntuu olevan niiden ongelma. Kuitenkin olemme sellaisessa tilanteessa, että C-lonkkaisia on pakko käyttää jalostukseen geneettisen materiaalin vähyyden takia. Tämä kuitenkin pitää tehdä varovaisesti. En näe C-lonkkia koiran kannalta ongelmallisina, mutta niiden lisääntymisen kyllä. Se tietää enemmän myös krouvimpiakin asteita. Samalla koen surullisena sen, että cockereilla on vuodesta toiseen enemmän ja enemmän C-lonkkia tai huonompia. Mikä on ratkaisu? Quo vadis Cockeri? Mitä pitäisi jalostusvalinnoilla tehdä, kun ei itsekään pysty niitä C-lonkkia välttelemään? En aio vaipua epätoivoon, mutta miettelijääksi se pistää.

Tarkku itse käveli ulos eläinlääriltä onnistuneen leikkauksen jälkeen. Taas alkaa kova kuntoutusprojekti. Toivottavasti sen vajaa 3000 euroa parantaa koiran elämänlaatua ja se saa elää ainakin yhtä vanhaksi kuin äitinsä: Java on 12 vuotias ja edelleen elossa.

Ampu tulee tai sitten ei osukaan

Kävimme eilen hakemassa kaneille heinää Rajamäestä ja samalla näimme kanoja ja kaksi kukkoa. Sonja oli aivan kanojen lumoissa. Niin että hepat eivät kiinnostaneet lainkaan.

Kävin illalla ampumassa kierroksen ampumaradalla ja se ei mennyt aivan putkeen. Minulla hajosi koko paketti asennosta lähtien. Kait se sitten korjaantuu, kun pääsee enemmän taas ampumaan. Ei niin mairitteleva tulos 6/25. Notta siihen malliin. Kovin on hajontaa minun tuloksissa...

Sitten rakensimme Annen kanssa treenit Mustille ja Eddielle. Ensin markkerauksia pellolla Eddielle, ja ne menivät hyvin. Sitten viimeinen nouto eteenlähetyksenä samaan paikkaan ja se meni todella hienosti. Matkaa oli n. 40-50 metriä. Sitten Mustille eteenlähetyksiä samaan paikkaan. Sitten Eddielle eteenlähetyksiä samaan paikkaan. Yllättävän vaikeaksi osoittautui musta saavi siellä laitumella. Ennen sitä saavia lähetys onnistui, mutta sen sivulta ja takaa ei. Sitten pari vesinoutoa, jotka menivät oikein kivasti.

Sitten katselin russelinpentuja (ja yhtä cockerinpentua). Olivat ihan söpöläisiä, mutta eivät kyllä minun juttuni. Olen joskus leikitellyt toisen rodun ajatuksella, mutta eipä ole vielä vastaan tullut sellaista, jonka haluaisin cockerin rinnalle. Mäykky ehkä, mutta missäs pidät täällä vapaana sellaista, kun teitä on joka paikassa. Cockerin kanssa kun on tottunut, että voi pitää huoletta vapaana.

Vesitöitä

Kävimme eilen Eddien ja Hugon (Namusillan Hiili Ukko) kanssa treenaamassa vesitöitä Uudenkyläntien hiekkamontuilla. Saimme rakennettua yllättävän hyvän treenin nuorille koirille. Siellä on kallioluotoja aika lähellä rantaa ja niiden väliin heitetyt markkeeraukset osoittautuivat tehokkaaksi harjoitteeksi. Eddielle pitää alkaa enemmän treenaamaan ohjauksia. Eteenlähetykset eivät toimi kunnolla vedessä. Oikeaa ja vasenta ei olla vielä juurikaan harjoiteltu. Tämä siksi, että olen keskittynyt luovutuksen korjaamiseen. Todennäköisesti en tule saamaan siitä mitään istuen luovuttavaa koiraa, mutta kyllä siitä luovutuksesta hyvän saa, koska on parantunut koko ajan hurjasti.

Luotojen jälkeen siirryimme peitteisimepään kortteikkoon, jossa kasvoi myös osmankäämejä. Siellä teimme ykkösmarkkeerauksia. Eddieen olen sikäli tyytyväinen, että on sitkeä hakija ja etsii kunnes löytää ja palauttaa suoraviivaisesti ilman sen suurempia kuvioita kuitenkaan.

Annille tehtiin muutama markkeeraus, mutta ne osoittautuivat vaikeiksi, koska asetelma oli sellainen, ettei sen kanssa ole koskaan sellaisia tehty: vastarannalta kaislikkoon lähemmäs vastarantaa. Sillä tuli vastaan ihan selkeästi minun heittomatkani, ja alkoi epäröimään heti, kun sen saavutti. Opetus: aina välillä pitää treenata porukassa. Anni raukka kun on ollut pelkästään kaksin minun kanssani harjoituksissa...

Spanielin kouluttamista ja sen sellaista

Kuumeen hellitettyä lähdin ajelemaan lauantaiaamuna kohden Kylmäkoskea seuratakseni Metsästysspanielit ry:n järjestämää koulutusta. Harmitti niin vietävästi, että saavuttuani perille selvisi, että olisin voinut ottaa Eddien mukaan osallistumaan... Juha sanoi illalla hyvin painokkaasti, että et ota sitä sinne autoon paistumaan. Ja kerrankin uskoin aviomiestäni (lienee aika harvinaista naisten keskuudessa kaiketi). Niinpä se Ediliiniläinen (Sonjan sanoin) jäi kotiin. Erityisesti minua harmitti se, että siellä oli mahdollista treenata vesitöitä ja markkeerauksia ja ne nyt jäivät väliin... Plus, että kaniaitausharjoittelu on aina paikallaan.

Minusta on aina mielenkiintoista seurata koirien toimintaa ja ryhmä, jota seurasin oli mielestäni erittäin kovatasoinen. Siinä oli 4(!) cockeria ja kolme springeriä. Erityisen vaikuttunut olin vuoden vanhojen cockereiden kyvystä tehdä pitkiä vesinoutoja. Toki kaikki ovat noutajaharrastajien omistuksessa, että liekö vaikuttanut?

Kuvassa on Namusillan Viian Eukko

Kotiin tultuani innostuin pitämään Eddielle hakusulkeisia niputtaakseni sen hakua. Samalla otin sille heittoihin pysähtymistä. Kyllä kaikista koulutuksista jää hyviä ajatuksia ja sitten uutta motivaatiota treenata koiraa. Tänään käytin koirat uimassa tuolla läheisessä reilummassa ojassa. Siellä sitten itsekseni treenasin myös vesitöitä, lähinnä siis ylityksiä. Hauska koira tuo Eddie: sen piti tulla takaisin sillan kautta (n. 100m) päästä, heti kun dami oli pellon puolella ojan toisella puolella. Kun damit olivat taas tiheikön puolella, niin se tuli ojan yli suoraan takaisin. Luovutukset ilokseni suoraan käteen (meillä siis edelleen kunniakierroksia toisin paljon maltillisemmin kuin aikaisemmin). Tähän saattoi tosin vaikuttaa se, että seisoin itsekin pöpelikössä täysin... Ehkäpä tätä voisi käyttää hyväkseen? Blogin kirjoittaminen siis kannattaa, sillä en olisi tajunnutkaan asiaa, ellen olisi pannut "paperille"...

Sitten sunnuntai menikin käydessäni Ulla-mummuni luona. Kyllä olen äidinäidin kaima. Hän ei ollut perjantain päästänyt meitä Sonjan kanssa sisään, joten oli pakko sunnuntaina ajaa kokeilemaan uudestaan. Tällä kertaa ovi aukeni meille ja joimme yhdessä Ullanpäiväkahvit, jotka ovat perinteenä suvussa. Mummulla on vaan alkanut isopyörä heittämään ja olen kovasti huolissani, että miten asia etenee. Kyseessä on kuitenkin 91-vuotias, joka asuu itsekseen...

Haluan jakaa suloisen kuvan pienistä serkuksista Sonjasta ja Sigridistä:


Viime aikoina koirat eivät ole oikein saaneet kunnon treeniä, kun minulla oli jokin vierusperäinen tulehdus, joka nosti kuumeen ja pahan olon. Eddien kanssa kävin keskiviikkoiltana kaniaitauksessa tuossa omalla pihalla. Siellä on niin monta kania tällä hetkellä pienessä tilassa, että koira oli hiukan "sticky". Jähmettyi monta kertaa "seisomaan" kaneja. No eipähän ainakaan kiivaasti halua perään...

Kuntoprojeki on hiukan jäissä, kun Juhallakin taitaa olla sama virus. Maanantaina tosin kävivät Eddien kanssa ensimmäistä kertaa juoksemassa yhdessä ja se meni ihan hyvin (toisin kuin viime syksynä). Juha kuitenkin juoksee pidempää lenkkiä ja pystyy paremmin kohottamaan Eddien kuntoa. Tarkoitus on kuitenkin lähteä vesilintua jahtamaan, ja siinä kunto on itse kulla erittäinkin tarpeellinen... Myös emännällä itsellään. Anni on lähdössä metsäkanalinnun aloitukseen, jos kaikki käy niin kuin suunniteltiin. Kuntoa siihen tarvitaan. Pitääkin koettaa, jos itse voisi juosta sen kanssa. Se on kyllä ennen ollut liian matkaataittava minulle. Sillä kun erittäin maatatavoittava askellus ja etenee kuin juna. Pitääp.i mietiskellä... Ehkäpä ostan jonkin hiekkateille sopivan pyörän ja siihen springerin (mut ei -spanielia)

Onpa ollut yksinäistä kotosalla ilman perhettä. Tosin olen itse asiassa ollu lähinnä töissä kyllä. Tänä iltana kävimme koirien kanssa tekemässä vesitöitä lähellä Ridasjärveä olevalla hiekkamontulla. Ne menivät oikein hyvin. Ainoa, että pitää ruveta tarkemmin vaatimaan, että Eddie ei ravistele ennen luovutusta. Annihan ei niin teekään, joskus ei ravistele lainkaan.

Anni
Eddie

Uusi blogi

Kyllästyin tyystin Tripodin omaan blogiohjelmaan ja päätin kokeilla Googlen blogiversiota. Saapi nähdä miten tämä toimii. Ehkäpä tällä on helpompi kirjoitella juttuja ja lisätä kuvia. Muuten olen kyllä aika tyytyväinen tuohon Tripodin tai nykyään kaiketi Lycosin kotisivuohjelmaan. Sivuni ovat kyllä aika raskaat ja sen takia en ole saanut siirrettyä niitä Lycosin uuteen ympäristöön. Pitääpi tutkia asiaa vielä. En millään jaksaisi siirtää sivuja muuallekaan ja html ei oikein suju minulta.

Juhannus kuluu yksin kotona Annin ja Eddien kanssa. Juha ja Sonja lähtivät mökille mummun passattavaksi ja ottivat Nanan mukaan. Ehdin tässä varmaan siivoilemaan kotona ja treenata Eddietä. Anni saa olla ihan rauhassa, ainoastaan treenataan kunnon kohotuksen merkeissä. Ehkäpä tässä kirjottelen vielä Jussin aikana...