Koiria

Tämähän ei ole mikään kennelin uutisblogi, vaan enemmänkin tajunnasta virtaavaa tekstiä, jonka seassa on uutisia, eikä toki kaikkia niitä. Kesän aikana on touhuttu kaikenlaista koirien kanssa ja ilman, mutta aikaa kun kuluu niin ne unohtuvat ja onko se niin aina olennaista jokaista käännöstä päiväkirjaan ylös pannakaan.

Kesää on leimannut Eddien treenaaminen VOI-luokan vesityötä varten. Treeni ei ole valmis valitettavasti, vaikka koira on tehnyt hyvää työtä. Se on minusta hiukan nuori (2,5v) ja kokematon siihen ja minulla ei ole ollut aikaa paneutua sen huolelliseen rakentamiseen. On tässä ollut muitakin asioita treenattavana ja koen hassuna, että joudun uhraamaan aikaa tällaiseen.

Sille on edelliskautena opetettu eteenlähetys maalla. Se mitä en esimerkiksi ole tajunnut opettaa sille on rajojen ylitys esim. suo-avovesi-suo tai pelto-oja-pelto tms. Maastoista riippuen voi olla, että rajojen ylittäminen on aiheellista ja se jää aina arpomaan rajan kohdalle. Ja siitä eteen päin jatkaminen on vielä melkein liian haasteellista. Ja toinen on ohjattavuus pitkän matkan päässä: sitä ei ole, ainakaan vielä.

Sille on nyt tehty markkeerauksilla muistipaikkoja ja aina lopuksia otettu lähetyksiä/ohjauksia muistipaikkaan. Vielä emme ole siellä, että voisin lähettää koiraa suoraan etenemään ilman yhtään markkeerausta siihen paikkaan. Tämä koskee siis vesistöjä. Maalla se onnistuu...

Katselen aina mielelläni muita koiria ja muita rotuja. Olen päässyt seuraamaan labradoreja, kultaisia ja chessejä. Ja tutustunut myöskin pystykorviin, mäyräkoiriin ja terriereihin. En jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka eri tyyppisiä rotuja ihminen on saanut aikaiseksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Ninan uusi pystykorvan pentu: spanieleihin tottuneena olin aivan ihmeissäni, kun pentu ei osoittanut ihmiseen juurikaan kiinnostusta. Olen tavannut sen nyt kaksi kertaa ja vielä se ei ole käynyt tervehtimässä minua. Olen kuin ilmaa. Pentu on reipas ja rohkea ja kovin innostunut meidän koirista, mutta vieras ihminen on aivan ilmaa. Spanielin pennut tuntuvat kaikki olevan aivan suunnattoman kiinnostuneita ihmisestä ja toiseksi vasta koirista.

Olin tässä treenaamassa vesitöitä noutajien kanssa ja sielläkin hämmästelin rotujen erilaisuutta. Spanieli haluaa yli kaiken miellyttää ja miellyttää myös siinä vaiheessa, kun on jo unohtanut, mitä pitikään tehdä. Spanieli haluaa olla lähellä ja se on vaikea saada lähtemään suoraan esim. pitkiin noutoihin. Hakualueen rajat kun tulee vastaan, niin ollaan ensimmäisen kerran vaikeuksissa. Ja spanieli koulutetaan niin, että sen mieli on ohjaajan luona. Spanieli on tippaleipäaivo, joka on touhukas häärääjä. Noutajat taas ovat putkiaivoja, joiden katse on kaukana ja mielikin on siellä. Miellyttämisen halua on, mutta ei ilmeisesti sellaista tuskallisen voimakasta kuin spanielilla (ainakin kun on nähnyt millaisia temppuja ne voivat tehdä). Tuntuu, että niillä on aivan uskomaton muisti ja kyky lähteä suoraan kauas. Jännittävää, aina oppii uutta, kun katselee koiria.

Metsästäjä

Mikä on metsästäjä? Minua on jo pidempään vaivannut se, että kuka saa kutsua itseään metsästäjäksi? Paljonko tarvitaan vuodessa metsästyspäiviä, jotta voi kutsua itseään metsästäjäksi? 1? 20? 120? Voiko sellainen olla metsästäjä, joka ei itse ammu, mutta osallistuu toimintaan muuten? Voiko metsästäjä olla nainen, vai onko se vaan tosimiesten hommaa?

Olenko minä metsästäjä?  Olen nainen. Omistan metsästyskortin ja minulla on lupa vanhaan Bajkaliin, joka on muutettu minulle sopivaksi. Osaan jotenkin ampua, en kovin hyvin, mutta osaan kuitenkin. Yleensä turvaudun muihin ampujiin. Suolistan itse saaliin ja osaan nylkeä ja käsitellä riistanlihaa. Mieluiten metsästystilanteessa ohjaan koiraa ja rotukin on erikoinen. Metsästyspäiviä tulee 10:n ja 20:n väliltä. Nykyisellään pienen vauvan äitinä vähemmänkin. Olen kiinnostunut linnustamisesta ensi sijaisesti ja passissa istuminen on vaikeaa.... Olenko minä metsästäjä?

Onko meidän perhe metsästystä harrastava perhe? Juha rakastaa passissa istumista ja erityisesti peuran kyttäämistä. Siihen menee monta viikonloppuiltaa kauden aikana. Linnustaminen on taas sekundaarista, mutta toki kiinnostavaa. Sonjan ollessa n. 2,5 vuotias, niin hänestä isä kävi töikseen "pamppaamassa peuroja". Ei toki sentään...

Onko meillä metsästyskoiria? Ja onko niissä mitään uskottavuutta? Erätulilla on muutamat kaffet menneet väärään kurkkuun rodusta puhuttaessa. Nehän ovat pieniä perhekoiria... Niin ja sellaisen niitä hankkivat haluavat. Usein lapsiperhe, jossa isäntä metsästää ja muu perhe haluaa kivan ja mukavan kokoisen koiran, joka kulkee mukana arjessa ja harrastuksissa. Ja usein vielä kaupunkialueella tai ainakin taajamassa. Uskon, että kokonsa ja ulkomuotonsa takia cockerilla tulee aina olemaan pieni uskottavuus ongelma siitä huolimatta, että on kokoonsa nähden erittäin tehokas ja kestävä ja siitä on vankkuumattomat todisteet.

Kelle metsästyskoiran voi myydä? Voiko myydä kerran syksyssä reissun tekevälle? Tai sellaiselle, jolla ei edes ole metsästyskorttia, mutta on kiinnostunut asiasta? Jotta voi perhokalastaa, niin pitää olla siihen sopivat välineet. Ja jokainen ansaitsee sellaiset, niin myös koirissa. Metsästystä voi harrastaa monella tasolla ja joillekin se on jopa työtä. Jotkut jopa aloittavat metsästysharrastuksen koiran kautta (esim. allekirjoittanut) ja mopo lähti käsistä, kun sain ensimmäisen käyttölinjaisen käsiini: Tarkku Olen ikuisesti kiitollinen Marialle siitä, että hän uskoi meihin.

Sellaisia ajatuksia on virrannut tajunnasta.