tiistai 27. elokuuta 2013

Kun lähes kaikki menee päin ....

Joskus mikään ei mene niin, kuin on suunnitellut... Onnelliseksi tapahtumaksi suunniteltu ja innolla odotettu Sofin ja Ringon pentue päätyi katastrofiksi, jossa ainoa positiivinen lopputulema oli, että Sofi on hengissä.

Tiistai-aamuna 6.8 syntyi maksanvärinen uros noin klo 8. Sitten seuraavaa saatiinkin odottaa monta tuntia ja hätä nartusta alkoi nousta samalla kun aika kului. Parin konsultaatiopuhelun jälkeen lähdettiin käymään Mäntsälän Eläinlääkäriasemalla. Matkalla sinne syntyi musta uros. Päästyämme sinne eläinlääkäri totesi, että hyvältä näyttää, mutta otetaan röntgenkuva kuitenkin. Kaksi oli vielä tulossa. Ja kotimatkalla syntyi musta uros. Kotiin päästyämme syntyi vielä goldeni narttu. Ja hetken ehdin olla onnellinen, mutta...

Kun sitten tarkastelin sitä narttua, niin totesin, että sillä on mahahalkio ja on veltto ja haukkoo henkeä. Juha joutui sen ampumalla lopettamaan ehkä vartti syntymän jälkeen. Sinne meni siis ainoa narttu. No on meillä kolme muskettisoturia, vai onko?

Narttu on kovin hermostunut ja siirtää pentuja koko ajan, eikä halua imettää. Makaa siis supussa, ei rentona kyljellään. Kaksi pennuista ei halua imeä. Alkaa kahden tunnin välein vahtiminen, että pennut syövät. Pienimpien painoa putoaa vauhdilla. Ruskea heikkenee ja ei ime kunnolla. Kun herään toisen päivän aamuna, pentulaatikossa makaa kyljellään kylmänä pieni ruskea pentu... Mielipaha on kova. Laitan Juhan lasten kanssa ostamaan korviketta, mutta pieni ei ime kunnolla

Pienempi musta heikkenee ja itkun partaalla soitan Ninalle, että mitä mä teen tälle. Tääkin kuolee. Tule tänne Mäntsälään, niin näytän, miten sille annetaan ruokaa suoraan vatsalaukkuun. Ehkä se pysyy sillä elämässä kiinni. Ja niin opettelen letkuttamaan pentua. Se saa 3 ml suoraan vatsalaukkuun. Paino alkaa pikkuhiljaa nousta ja uskallamme lähteä Juhan kanssa kyyhkyjahtiin. Olen todella väsynyt, mutta kyyhkyjahti tuo uutta ajateltavaa. Anja (Sofin emäntä) ja äitini mahdollistaa päivän meille. Kotoa tulee positiivista viestiä ja tuntuu hyvältä.

Pikkumies on virkeä ja yrittää imeä emoaan, mutta sitä pitää edelleen pitää paikoillaan, koska putoaa heti nisältä. Emo on edelleen hermostunut ja haluaa koko ajan nuolla pentujaan. Se myös siirtelee niitä. Toinen pentu imee ja kasvaa. Olen varovaisen optimistinen. Kunnes viikko syntymän jälkeen lähden hammaslääkäriin ja pennut jäävät emonsa kanssa kotiin. Kun tulen takaisin, niin pieni musta makaa kylmänä kyljellään.

Viimeinen pentu on vahvasti elämässä kiinni, pyöreä ja täydellinen. Niin kaunis kuin cockerinpentu voi ollakaan. Se saa varmuuden vuoksi maitoa pullosta. Illalla Juha tulee kurssilta ja sanon olevani niin onnellinen, että se on vahva ja kasvaa. Herään yöllä syöttämään ja se ei enää pysykään kunnolla tissillä. Yritän hädissäni kyyneleitä nieleskellen pitää sitä emon nisällä. Pullostakaan se enää halua imeä... itkettää. Aamulla se makaa emonsa vieressä haukkoen henkeä. Sonja sanoo, että "Äiti älä kerro mulle, jos tämäkin pentu kuolee." Saatan Sonjantaksille ja soitan matkalla Ninalle: tää viimeinenkin kuolee. Onneksi Nina on kotosalla ja lupaa lopettaa pennun. Soitan Eviraan ja kerron, että olen tuomassa kahta pentua avattavaksi aamun kuluessa.

Pakkaan pennun lämpöpullon kanssa laatikkoon ja koitan elätellä toiveita. Sofi tulee autoon mukaan. Markus ei ymmärrä muuta kuin, että mennään kummitädille. Soitan sisarelleni Hellulle matkalta ja itken ensimmäisen kerran kunnolla. Hellukaan ei tiedä mitä sanoa. Miten voikaan pienet elämät loppua näin?

Nina kuuntelee ja sanoo, että sillä on akuutti tulehdus keuhkoissa. Molemmat keuhkot rohisevat. Limakalvot ovat sinertävät. Hetken puhuttuamme toteamme, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa se. Silitän pentua ja sanon sille, että "Rakas, olet täydellinen". Ja sitten sekin on poissa.

Vien pennut avattavaksi kenkälaatikossa ja vastaanottaja sanoo, että onpa hieno laatikko. Ehkä niin. Soitan matkalla Anjalle, että tule hakemaan koirasi. En ota sitä sisälle pentujen hajuun. On niin paha mieli. Tekisi mieli vaan istua ja istua ja istua sohvalla. Anjallakin on mieli maassa, vaikka saakin koiransa kotiin. Sovimme, että hän saa Sofin omakseen. Kuuri galastoppia lopettaa maidon tuotannon. Käyvät kuitenkin yöllä päivystyksessä, koska koira vaikuttaa sairaalta. Saa antibioottikuurin. Onneksi se on hengissä!

Patologi soittaa pennuista seuraavana päivänä. Toisella oli massiivinen kitalakihalkio ja sikiöaikainen reikä sydämessä, joka olisi pitänyt jo sulkeutua. Siitä ei olisi ollutkaan eläjäksi. Toisen kuolinsyytä ei vielä osaa sanoa, koska oli lopettu rintaonteloon. Rakenteeltaan oli kuitenkin täydellinen pentu. Joutuu odottamaan vielä näytteiden valmistumista. Todennäköisesti on vetänyt maitoa keuhkoihin ja kuollut sen aiheuttamaan tulehdukseen. Vaikea sanoa, mikä aiheuttaa näitä epämuodostumia. Yksi mahahalkio, kitalakihalkio ja varmastikin sama sillä maksanväriselläkin. Joku sikiökauden aikana tapahtunut juttu? Ehkä joku pöpö kantoaikana? Sofi oli viikolla 2 agilityn SM-kisoissa. Olisiko sieltä tullut jotain. Varmaan ainakin on, että tulevaisuudessa olen tarkka siitä, että kantavat nartut pidetään erossa koiratapahtumista. Ei voi tietää...

Ehkäpä Sofikin tiesi, että ei niistä ole eläjiksi.

Tulevaisuus vaikuttaa epämääräiseltä ja epäonnen määrä kohtuuttomalta. Miksi jos tosissaan toivoo ja yrittää? Ei ymmärrä. Vieläkin itkettää.

RIP L. F-pentue