lauantai 10. heinäkuuta 2010

Tarkku


Tarkulle laitetiin eilen proteesi oikeaan lonkkaan ts. oma lonkkanivel korvattiin keinonivelellä. Ennuste on hyvä, siitä pitäisi tulla kuin uusi. Eläinlääkäri oli säästänyt lonkkanivelenpään meidän nähtäväksi. Nivelpinnan tulisi olla kuin valkoista kiiltävää posliinia. Tarkulla se oli punertavan rusehtavaa mattapintaista röpelöä. On varmasti ollut todella kipeä. Ne ihmiset, joilla on nivelrikkoa, kuvaavat sitä jäytäväksi säryksi, joka kestää ja kestää. Kyseessä on nyt sen oikea ennen leikkaamaton lonkka, joka on arvosteltu Kennelliitossa D:ksi. Vasenhan arvoitiin silloin E:ksi. Aikojen saatossa se D:kin on muuttunut E:ksi. Tarkku on minusta elävä esimerkki siitä, kuin cockereillakin todella pitää kiinnittää huomiota lonkkaterveyteen. Sitä asiaa minusta vähätellään. Sen viime ajat ovat todella olleet kivun täytteisiä. Järkyttävä ero oli, kun koira sai morfiinilaastarin kykeensä torstai iltana ja siitä virkistyneenä oli oma humoristinen itsensä. Tarkulla oli kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai lopetus. Emme Ninan kanssa kyenneet lopettaan vasta kuusi vuotiasta koiraa, joka on ollut ehdottomasti meidän parhaita ellei jopa paras koira.

Tarkun lonkkakuva: vasen on leikattu vuonna 2006 (caputin ekstripaatio) ja tuo toinen hyvin ikävän näköinen leikattiin siis eilen.

Tarkkuhan ei ole minun ensimmäinen dysplasiakoira. Cockereista minulla on ollut Susu (joka siis on näyttelylinjainen), jolla on D/D-lonkat ja sillä on kipulääkitys ollut jo kolme vuotta (on siis 7-vuotias). Silläkin lääkitys on merkittävästi parantanut mielialaa ja fyysistä olemusta. Sitten meillä oli vuonna 1992 syntynyt kultsu-hoffisekoitus, joka lopettiin 6kk ikäisensä lonkkamaljojen puutteen takia. Voidaan sanoa, että lonkkavika on minun koirieni yleisin ongelma ja siitä johtuen olen hiukan "hysteerinen" asian suhteen. Toisaalta käyttölinjaisten kanssa siihen pitää varautua. Se kuitenkin tuntuu olevan niiden ongelma. Kuitenkin olemme sellaisessa tilanteessa, että C-lonkkaisia on pakko käyttää jalostukseen geneettisen materiaalin vähyyden takia. Tämä kuitenkin pitää tehdä varovaisesti. En näe C-lonkkia koiran kannalta ongelmallisina, mutta niiden lisääntymisen kyllä. Se tietää enemmän myös krouvimpiakin asteita. Samalla koen surullisena sen, että cockereilla on vuodesta toiseen enemmän ja enemmän C-lonkkia tai huonompia. Mikä on ratkaisu? Quo vadis Cockeri? Mitä pitäisi jalostusvalinnoilla tehdä, kun ei itsekään pysty niitä C-lonkkia välttelemään? En aio vaipua epätoivoon, mutta miettelijääksi se pistää.

Tarkku itse käveli ulos eläinlääriltä onnistuneen leikkauksen jälkeen. Taas alkaa kova kuntoutusprojekti. Toivottavasti sen vajaa 3000 euroa parantaa koiran elämänlaatua ja se saa elää ainakin yhtä vanhaksi kuin äitinsä: Java on 12 vuotias ja edelleen elossa.

2 kommenttia:

  1. Asiaa puhut Ulla. Tuo lonkka-ongelma on (niinkuin sanoit) sellainen, jota pitää tarkkailla ja seurata. Mutta itse olen samaa mieltä, että koirissa on kuitenkin paljon muutakin kuin lonkat ja jos kaikki C-lonkkaiset karsitaan pois jalostuksesta, niin voidaan menettää sitten paljon muutakin... Tosin en tietysti ole tämän asian suhteen täysin objektiivinen :) Mutta, jos näyttää siltä, että pentueessa, jossa toisella vanhemista on C-lonkat, esiintyy sitten selkeästi huonompia lonkkia, niin on mietittävä tarkkaan, jatkuuko se linja enää siitä pidemmälle... Kanta on tosiaan niin pieni, että nyt tehtävillä jalostusvalinnoilla on kauaskantoiset seuraukset. Ja tämä asia ei koske yksinomaan lonkkia, vaan myös muuta terveyttä, luonnetta ja turboilla tietty myös käyttöominaisuuksia, joihin itse lasken mm. myös esim. ääntelemisen jne..

    VastaaPoista