Spanielin kouluttamista ja sen sellaista

Kuumeen hellitettyä lähdin ajelemaan lauantaiaamuna kohden Kylmäkoskea seuratakseni Metsästysspanielit ry:n järjestämää koulutusta. Harmitti niin vietävästi, että saavuttuani perille selvisi, että olisin voinut ottaa Eddien mukaan osallistumaan... Juha sanoi illalla hyvin painokkaasti, että et ota sitä sinne autoon paistumaan. Ja kerrankin uskoin aviomiestäni (lienee aika harvinaista naisten keskuudessa kaiketi). Niinpä se Ediliiniläinen (Sonjan sanoin) jäi kotiin. Erityisesti minua harmitti se, että siellä oli mahdollista treenata vesitöitä ja markkeerauksia ja ne nyt jäivät väliin... Plus, että kaniaitausharjoittelu on aina paikallaan.

Minusta on aina mielenkiintoista seurata koirien toimintaa ja ryhmä, jota seurasin oli mielestäni erittäin kovatasoinen. Siinä oli 4(!) cockeria ja kolme springeriä. Erityisen vaikuttunut olin vuoden vanhojen cockereiden kyvystä tehdä pitkiä vesinoutoja. Toki kaikki ovat noutajaharrastajien omistuksessa, että liekö vaikuttanut?

Kuvassa on Namusillan Viian Eukko

Kotiin tultuani innostuin pitämään Eddielle hakusulkeisia niputtaakseni sen hakua. Samalla otin sille heittoihin pysähtymistä. Kyllä kaikista koulutuksista jää hyviä ajatuksia ja sitten uutta motivaatiota treenata koiraa. Tänään käytin koirat uimassa tuolla läheisessä reilummassa ojassa. Siellä sitten itsekseni treenasin myös vesitöitä, lähinnä siis ylityksiä. Hauska koira tuo Eddie: sen piti tulla takaisin sillan kautta (n. 100m) päästä, heti kun dami oli pellon puolella ojan toisella puolella. Kun damit olivat taas tiheikön puolella, niin se tuli ojan yli suoraan takaisin. Luovutukset ilokseni suoraan käteen (meillä siis edelleen kunniakierroksia toisin paljon maltillisemmin kuin aikaisemmin). Tähän saattoi tosin vaikuttaa se, että seisoin itsekin pöpelikössä täysin... Ehkäpä tätä voisi käyttää hyväkseen? Blogin kirjoittaminen siis kannattaa, sillä en olisi tajunnutkaan asiaa, ellen olisi pannut "paperille"...

Sitten sunnuntai menikin käydessäni Ulla-mummuni luona. Kyllä olen äidinäidin kaima. Hän ei ollut perjantain päästänyt meitä Sonjan kanssa sisään, joten oli pakko sunnuntaina ajaa kokeilemaan uudestaan. Tällä kertaa ovi aukeni meille ja joimme yhdessä Ullanpäiväkahvit, jotka ovat perinteenä suvussa. Mummulla on vaan alkanut isopyörä heittämään ja olen kovasti huolissani, että miten asia etenee. Kyseessä on kuitenkin 91-vuotias, joka asuu itsekseen...