Blogi siirtyy

Heissan armaat lukijat:

Blogini siirtyy päivittymään toisen blogin yhteyteen: koiraharrastaja.fi

Pennut lähtivät kauan sitten

Ja niin ne Miinan pennut saivat hyvät metsästävät kodit. Iriskin lähti vihdoin omaan kotiinsa Raisioon. Koko perhe, jopa Juhakin, oli valtavan ihastuneita Irikseen. Juhahan se on tässä perhessä se järjenääni, muuten näitä elukoita saattaisi olla resursseihin nähden liikaa.

Mahtava nähdä, mitä näistä pennuista oikein tulee!

Meidän pennut

En tiedä miten muualla pennut kasvatetaan, mutta kerronpa miten meillä homma tapahtuu viisi viikkoa tai sitä isompien pentujen kanssa.

Pennut asuvat isompien koirien kanssa samassa huoneessa omassa aitauksessaan. Aikuisiahan meillä on kolme. Päivä alkaa sillä, että isot pääsevät ulos ja pienet pääsevät aitauksestaan juoksemaan ympäri taloa. Makuuhuoneisiin ovat ovet kiinni, mutta muuten saavat riekkua siellä missä haluavat.

Ruuan saavat yhtäaikaa isojen kanssa. Isot syövät omassa lukaalissaan ja pienet keittiössä. Ruuan jälkeen kaikki pääsevät pihalle. Meillä pennut pääsevät viisi viikoisesta ulkoilemaan useamman kerran päivässä. Tietysti säävarauksella, mutta tosiasia on, että pentujen on opittava olemaan ulkona ja tekemään tarpeensa sinne. Hauskat pakenevat pihalle takaoven luukusta heti kuin silmät välttää. Luukku pitääkin pitää lukittuna, etteivät vallan yksin sinne säntäile.

Ulkoilun jälkeen kaikki tulevat sisälle ja asettuvat kukin minnekin läjiin nukkumaan. Sama toistuu kolme kertaa päivässä.

Lapset leikkivät pentujen kanssa ja minä koitan tehdä niin kanssa joka päivä jotain uutta ja jännittävää. 

Pennuilla on runsaasti leluja, joihin voivat purkaa intoaan ja harjoitella kantamista

Pennut siis elävät meidän elämää meidän kanssamme. Viettävä suurimman osa päivästä poissa aitauksestaan isojen koirien kanssa. Niillä on Annimummu, joka hoitaa jokaista vuorotellen ja Eddievaari, joka muistuttelee välillä, ettei ihan iholle tartte tulla. Näin uskon, että oppivat puhumaan "koiraa". Touhutessaan meidän kanssamme ne oppivat ymmärtämään ihmistä.

Miinan ja Dubblen pennut

Pennut kasvavat kovaa kyytiä. Ovat nopeasti muuttuneet mönkijöistä aktiivisiksi hännänheluttajiksi.Pienet  persoonallisuudet alkavat nousta esiin. Tämän hetkinen suosikkini on piskuinen Iris, joka on pienin, mutta aktiivisin. Häntäkin vispaa tuhatta ja sataa. Se saattaisi olla ilman sijoituskotia. (Kotiin ei voi jättää, koska koiramäärä on rajattu kolmeen minusta riippumattomista syistä 😝). Iris on pannallisesti tummapinkki, jos haluat seurata sen kehitystä!

 Pentuja on kuvattu videolle ja pyrinkin lataamaan videot nettiin youtubeen https://youtu.be/D7VD7YBLHMI

Tai kennelin Facebooksivulle http://fb.me/msg/KennelLadysplits

Miksi cockeri?

Minulle tämä valinta on aina olla kristallinkirkas. Cockeri se olla pitää. Mutta miksi?

1. Rakastan cockerin luonnetta. Cockeriin liitän seuraavat adjektiivit: hassun hauska, iloinen, lempeä, suloinen, läheisyyttä kovasti rakastava, aina valmiina toimintaan, kekseliäs, fiksu, nopea oppimaan ja sosiaalinen. Aivan täydellinen hyvänmielen koira!

2. Cockerin koko. Täydellinen meille. Riittävän iso ollakseen tehokas maastossa ja riittävän pieni kulkeakseen kätevästi mukana vaikka kainalossa. Autoon mahtuu monta. Lapsille hyvän kokoinen

3. Tehokas metsästyskoira. Se on niin täydellinen meidän käyttöön. Sopii monenlaiseen hommaan ja metsästysmahdollisuudet ovat laajat. Hyvä noutaja! Haultaan tehokas ja kiva katsoa.

4. Kaunis. Kauneudella tarkoitan käyttölinjan koirien funktionaalisuutta ja kauniita ilmeitä.

Miina ja Dubble

Miinalla alkoi sitten juoksu pari viikkoa sitten. Siinä kiiressä päätimme sen astuttaa. Siitä tuli melko pikainen päätös, koska sitä oltu kovinkaan paljon pyöritelty mielessä. Toki oli pohdittu, että mistä löytyy sopiva A-lonkkainen uros ja mielellään blup yli sata. Pohdimme jopa ulkolaista urosta. Kysyimme yhtä, mutta sitä ei saanut. Siitä sitten pohtimaan lisää. Jutalta tuli hyvä ajatus: Frosty Morning's Naiose.

Dubble on sympaattinen ja järkevän oloinen herrasmies, jota käytetään lähinnä noutajana. Kokeissa se ei ole käynyt, sillä sitä ei ole saatu koulutettua pysähtymään. Oma arvioni koirasta kuitenkin on, että se olisi onnistunut varmasti, mikäli sillä olisi ollut kokeneempi ohjaaja. Se vietti meillä puolitoista viikkoa ja olin erinomaisen tyytyväinen sen luonteeseen.

Dubble on pentueesta, jossa on yksi käyttövalio ja monta miellyttävää koiraa.

Yhdistelmä on sikäli mieleinen, koska sukutaulun koirat ovat tuttuja ja mieleisiä koiria. Miinan edellisessä pentueessa on todella kivoja koiria ja uskon, että tästäkin tulee käyttökelpoisia koiria. 

Jouduin antamaan periksi koepalkitusta uroksesta, mutta eiköhän sukutaulu ole riittävä todiste, että potentiaalia on: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI49027/11&ReknoI=FI32905/12

Sadan tekstin kohdalla ajattelin, josko siirrän kotisivut tänne kokonaisuudessaan? Säästyis nekin rahat muuhun. Opin nimittäin, että kuinka tänne lisätään sivuja. Näitä on helppo päivitellä ja ovat riittävän monipuoliset kotisivukäyttöön. Toukokuulle asti ovat sekä kennelin kotisivut että verkkokauppa voimassa. Verkkokaupan olenkin päättänyt jo siirtää muualle.

Miina Miinalainen

Voi meidän suloista Miinaa! Emäntä ei tee oikeuksia Miinan taidoille. Ja oma isäntä ei halua kilpailla sen kanssa. Nimittäin kerran spanieleiden metsästyskokeita kokeilleena Juha totesi, että ei ole hänen juttunsa. Taisi ottaa koville, kun hänen lähes täydellinen Miinansa ei saanut päivän hienolla suorituksella 1-tulosta, koska vesityöstä ei ollut kuin 2 pistettä. Koki epäreiluuden liian suureksi.

Olen tänä syksynä tehnyt Miinan kanssa paljon hommia ja sillä on kymmeniä ylösajoja ja paljon noutoja jahdeissa. Se on järkevä koira, joka tuskin koskaan kuumenee liikaa. Syksyn tottelemattomuus tapahtui ikävästi mestaruuskokeissa Ruovedellä, kun Minski teki elämänsä ensimmäisen peräänmenon ja paukkunoudon. Olin antanut Miinan Jyrkösen Mikalle ohjattavaksi ja he eivät varmaankin yhteisen ajanpuutteen takia toimineet hyvin yhdessä. Tästä opimme, että jos antaa koiran vieraalle ohjattavaksi, niin heidän tulee harjoitella yhdessä runsaasti ja rakentaa ensin suhde toisiinsa. Miina oli ollut kaksi viikonloppua mikalla lainassa, mutta se ei riittänyt.

Itse en olisi missään nimessä pystynyt ohjaamaan Miina tuona viikonloppuna, nimittäin stressi oli ihan huipussaan, koska olin  vs. koetoimitsijana siellä. Viikonlopun raskaudesta johtuen päätinkin, että joku muu saa järjestää tulevat kinkerit. Mun hermot eivät kestä tuollaisen spektaakkelin järkkäämistä. Olin jo pitkään pärjännyt ilman ahdistuslääkettä, jonka sain kun odotin poikaamme 5 vuotta sitten, mutta tänä syksynä sille oli taas käyttöä. Ei ollut ihan sen arvoista...

No ajattelin, että ei pahus, että nytkö se oppi menemään perään. Eikä mitä, kävin Maneliuksen Aijan luona ottamassa monta ylösajoa putkeen ja kaikki menivät hienosti. Siitä rohkaistuneena ajattelin, että nyt me kokeillaan Hyvinkäällä onneamme. Jälleen kerran mun lähes täydellinen Miinani oli hyvä ja emäntä ihan jälkeen jäänyt idiootti. Voisin kirjoittaa romaanin kaikista tekemistäni ohjausvirheitäni, mutta nämä vievät kirkkaan voiton! Kuka lähettää koiran noutoon, kun sanotaan, että älä lähetä. Kuinka hitaasti voi ihmisen ajatus kulkea? No sinne pistin 150 metrin päähän noutoon, vaikka järkevää olisi ollut mennä yli kolme kertaa lähemmäksi ennen lähetystä. Koiraa piti sitten lähteä tukemaan, koska välissä oli myös leveä valtaoja ja matka oli luonnollisesti liian pitkä. Lintu löytyi hyvin, ja tuotiin perille asti, kunnes emäntä luuli taktikoivansa ja meni vastaan ihan valtaojan partaalle ja otti linnun koiran suusta koiran ollessa vedessä. Sinne meni haavakkolintu ja taas Miina sai paikata emännän tekosia ja noutaa linnun uudelleen. Kaksi pistettä noudosta ja AVO3. Ja toinen hieno nouto ei paikannut tätä mähläystä.

Analyysina Miinasta itsestään: luonteeltaan se on suloinen. Se haluaisi aina olla ihan lähellä ja halia. Siinä se on samanlainen kuin edesmennyt Nanamme: todellinen painautuja. Luonteen miinukseksi voidaan mainita, että se on sellainen takakireä vanhapiika (vaikka rouva onkin) suhteessa muihin koiriin. Se ei pidä siitä, että joku vieras koira tulee tekemään tuttavuutta sen kanssa. Tuttujen koirien kanssa sillä ei ole sellaisia tuntemuksia. Paitsi kasvattini Nikkin kanssa, joka itsessään ei ole mikään helppo koira erikoisine fiksaatioineen. Omassa laumassa suhteet toimivat ja cockereille tyypillisesti nukkuvatkin toistensa päällä.

Koulutettavuus on ollut tosi hyvä lukuunottamatta toistonkestävyyttä. Olin tottunut Miinan isän Eddien kanssa siihen, että toistoja voidaan ottaa lukemattomia innon kärsimättä. Eddie ei välttämättä ole se penaalin terävin kynä, mutta työinto sillä on loputon. Joten piti ohjelmoida itsensä uudelleen Miinan kohdalla. Ja yleensä jos näitä kahta treenailee yhdessä, niin Miina otettava ensin, koska muuten olen kalibroitunut liian reipashenkikseksi Eddien kanssa. Miinan kanssa pitää olla pehmeämpi ja kannustavampi. Eddie saa kannustuksen pelkästään silkasta vauhdinhurmasta. Kuitenkin Eddie on näistä eniten minuun sitoutunut. Miina kulkisi mieluiten Juhan kanssa.

Rakastan Miinan hakukuviota. Se on sellainen notkea kärppämäinen: siro ja vauhdikas. Isällään on reipas ja voimakas: kyllä kuuluu kun mennä ryskää.

Miina on myös ensimmäinen koiristani, jolla ei ole ollut minkäänlaisia luovutusongelmia. Olen siis kehittynyt tai koira on riittävän erilainen.

Päästään siis kysmykseen astuttaako vai ei? Jotenkin viime kevään 8 pentua vei kaikki voimat....

Zeus

Toimme keväällä Englannista cockeriuroksen: Corbinsbere CamBerwel Beau "Zeus". Olin jo pidempään etsinyt erisukuista pentua. Alun perin sen piti olla narttu, mutta koska pentueeseen syntyi vain uroksia, niin sellainen sitten otettiin. Minun innostukseni juuri tähän oli emälinja, joka on Mansergh-kennelin tekosia (Lue lisää esim: James Leigh Roslin Williams). Kenneli on kasvattanut cockereita yli 80 vuoden ajan. Ja ovat pitäneet omaa erityistä linjaansa koko ajan. Olen huolissani rodun monimuotoisuudesta ja siksi minusta onkin kiinnostavaa, että 8 polvessa (1990-l)on  Gb.ShCh Coltrim Mississippi Gambler JW, (kuva koirasta). Samoin he ovat 1970-luvulla käyttäneet Falconer's Envoy Of Ware (kuva) nimistä koiraa. (Tosiasiassa käyttisten sukutauluissa on Speckle of Ardoonin kautta paljon ns. näyttelyverta. En tiedä montako kertaa se siellä kertautuu, jos esim 14 polvessa VOI olla 16384 koiraa...) Joka tapauksessa mielenkiintoista, että ovat nähneet tarpeelliseksi heittää sekaan "vierasta" verta parin kymmenen vuoden välein.

Zeus on Corbinsbere kennelin kasvatti. Kennelissä on useita cockereita, pari springeriä ja yksi käyttölinjan clumppi. Tracy Corbin (kasvattaja) on ammattimainen kouluttaja, joka keskittyy spanieleiden ja noutajien metsästyskoulutukseen positiivisin menetelmin. Field Trialeissa ei ole ehtinyt käymään erityisen paljon, koska yrittäjän touhuissa menee liikaa aikaa. Zeuksen isällä on tosin yksi voitto Novice luokasta.

Zeus taas tuntuu melko tyypilliseltä käyttölinjan pentuvaiheen cockeriurokselta: elämä on mahtavaa, osallistuminen kaikkeen on tärkeää, into korvaa puuttuvan järjen ja pääasia on vauhti. Reipas ja rohkea pentu, mutta ei itseriittoinen. Jos vertaa Eddieen (jo tietysti on aikuinen uros), niin on hienostuneemman ja pehmeämmän oloinen luonteeltaan. Eddie on sellainen jätkä ja rokkitähti. Rakenteeltaan on kevyt ja setterimäisen korkeajalkainen (mutta cockerinkokoinen). Raajat ovat suorat ja hyvin kulmautuneet. Minun henkilökohtainen preferenssi on, että pidän korkeajalkaisista enemmän kuin matalaraajaisemmista. Kaikki sormet ristiin, että on myös terve!

Tässä on video Zeuksesta, jonka kanssa tehdään ensimmäisen kerran käsikosketusta.

Zeus on minun ja sisareni Helenan yhteisprojekti.

Aikaongelmia

Kirjoitin pitkän postauksen ja en tallentanut sitä. Tämä ohjelma kaatui ja meni motivaatio kirjoittaa uutta. Aiheena oli krooninen ajanpuute. Tiedän, että kaikilla on tismalleen saman verran aikaa: 24/7/365. Mutta miten sen voi käyttää esimerkiksi hyväkseen harrastustaan ajatellen. Minulta kysytty mm. miksi minun koirilla ei harrasteta enempää tai miksi niillä ei sen parempia tuloksia. Syyllinen löytyy täältä! Vähässä on ne viikonloput, jolloin on mahdollista kisata. 

Tämä koiraharrastus"skene" pyörii toimistoaikaan työskentelevien aikataulussa. Se ei taas sovi kovin hyvin vuorotyötä tekevä perheenäidin, joka on sivutoiminen yrittäjä, aikatauluun. Käytännössä esim. Ainoat metsästyskokeet, joihin pääsen, ovat niitä, joissa olen itse toimitsijana. Ja se on huono yhtälö. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, kuinka huonosti siedän painetta ja keskittyminen herpaantuu helposti. Vs. Koetoimitsija+kilpailija~ liikaa hommaa.

No elämä on semmosta, kun se nyt sattuu olemaan. Voihan olla, että tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Ainakin helpottuu, kun lapset kasvavat ja tulevat itsenäisemmiksi ja "järkevämmiksi". Olen aina ihaillut heitä, jotka pystyvät treenaamaan lasten läsnäollessa. Minulta se ei onnistu kovin hyvin. Onneksi tämä vuorotyö mahdollistaa koirien treenaamisen, kun muut ovat töissä, koulussa ja päiväkodissa.

Tässä minun aktiivijengi: Miina ja Eddie. Vielä odottavat oman jahtikauden avausta. Olin nimittäin leikkauksessa juuri kauden avajaisten aikoihin. Vieläkin on komeat mustelmat vatsanalueella. 

Paljon on tapahtunut ja paljon on kirjoitettavaa. Katsotaan, jos kirjoittamisen tahti lisääntyy. Se sama ajan puute on estänyt tämänkin blogin kirjoittamisen.

Pentuja, pentuja!

Anteeksi rakkaat lukijat! En kuitenkaan ole hylännyt teitä. On vaan ollut niin liikaa tekemistä, että olisin jaksanut kirjoittaa teille!

Päällimmäisenä on nyt se, että meillä on pentuja! Sain mahdollisuuden astuttaa Jukka Paroisen Sissin. Tarinan alku on vuodessa 2009, jolloin haimme kaksi suloista cockerin pentua Englannista: Taimin ja Sissin. Sovimme, että jos jompi kumpi menee pieleen ja siitä ei tulekaan jalostuskoiraa, niin voimme lainata toista. Ja näin kävi. Taimi osoittautui liian haastavaksi kouluttaa. Sen sijaan Sissi on taas todella helppo kouluttaa. Taimi toimii reppukoirana eli vajaavaisesti koulutettuna metsästyskoirana, mutta tämä ei vastaa meidän käsitystä jalostuskelpoisesta cockerista.

Joulukuun puolessa välissä Sissi ja Late olivat täällä molemmat lainassa. Olen vapaan astutustyylin kannattaja. Uros ja narttu saavat rauhassa kuherrella ja flirttailla keskenään ja valita itse koska astuvat. Ja saavat astua valvotusti niin monta kertaa kuin haluavat. Näin uskon, että tulee isoja ja vahvoja pentueita. Uskon myös, että jos narttu tai uros ei halua, niin ei saa astuttaa. Siihen on syynsä ja sitä pitää uskoa. Näin toimittiin Sissin ja Laten kanssa: romanssi sai kehittyä rauhassa. Kaikki kävi kuin tanssi.

Tiesimme etukäteen, että Sissi on hyvä synnyttäjä. Ja niin oli. Ensimmäinen pentu syntyi kahden korvilla yöllä. Kaksi pentua oli syntynyt, kun lähdin töihin (työnantaja olikin muuttanut tiimiäni, joten en saanutkaan vapaata tuona viikonloppuna). Kahdeksan aikaan kaikki 8 pentua oli syntynyt ja kaikki oli hyvin pentulaatikossa. Ihana tunne! Kokemus kun on muustakin...

Miina uimaan rannasta kuin rannasta

Miina on aina ollut varovainen uusien asioiden kanssa ja tarvitsee aikaa sopetuakseen uusiin asioihin. Siinä se eroaa isästään, joka ei epäröi eikä meinaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Miinan ollessa alle vuoden ikäinen epäilimme, että se ei ui lainkaan. Kyse ei kuitenkaan ole siitä. Se ui hyvin ja halukkaasti. Veteenmeno sen sijaan on ollut haastavaa. Sitä ultimateparasta veteenmenopaikkaa ei tunnu aina löytyyvän. Kun se etsii sitä parasta paikkaa, hukkuu markkeraukset. Ja uudenlaiset rannat ovat olleet aina ihmettelyn paikka. Tämän kesän projektina onkin ollut "Miina uimaan rannasta kuin rannasta". Ja se onkin kovasti kehittynyt, mutta vieläkin helposti menee paikka-arpajaiset päälle.

Tässä on rantakalliolta vauhdikas elämäniloinen nouto.

Tässä taas suolammen upottavat reunat on harjoituksen kohteena. Tässä tehtävänä nouto saarekkeen yli vedestä. Joten haastava suoritus.

 

Tässä Miina on mökillä kivilaiturilla ja harjoituksen kohteena on siitä uimaanmeno. Sekin onnistui loistavasti! Jatkamme siis harjoituksia!

Mustat Geekköset lähtivät

L. G-pentue saivat kaikki metsästävät kivat kodit. Neljä pentua jäi tänne Etelä-Suomeen ja yksi muutti niinkin kauas kuin Kemiin asti. Omistajat vaikuttavat tyytyväisiltä koiriinsa. Varmasti on tullut uudenlaista vauhtia perheisiin. Cockerinpennuista kun ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Muotoa monituista

Olen ollut cockereiden jalostustoimikunnassa toista vuotta. Ajankohtaista tällä hetkellä on jalostuksentavoiteohjelman päivittäminen. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ja haastava projekti. Tekstiä, tilastoa ja analyysiä on tuotettava satakunta sivua. Rotu on kovin sillä tavalla monimuotoinen, että koirat ja harrastajat ovat hyvin heterogeeninen porukka vai onko?

Cockerspanielit ry käynnisti yhdessä Genoscoperin kanssa geneettisen monimuotoisuustutkimuksen rodun osalta. Jalostuksen tavoiteohjelman laatimisessa on olennaista tietää, että millä tasolla sen osalta oikeasti olemme. Tosiasia on se, että suljetun rodun jokaisessa sukupolvessa menetämme lopullisesti geenejä ja niitä ei tule mistään lisää, ellei tapahdu mutaatioita. Näin toki tapahtuu, mutta se ei yksinään riitä ylläpitämään geneettistä monimuotoisuutta. Vaikka meillä on yksi maailman suurimmista roduista, joissa on monta erillistä populaatiota, niin emme voi oikeasti tietää, mitä siellä koirien sisällä on DNA-tasolla. Rodussa on ollut lukemattomia siitosmatadoreja. On käytetty krouvia sisäsiitosta. Käyttölinjaiset kävivät läpi geneettisen pullonkaulan myksomatoosin jälkeen Englannissa. Rotua on värijalostettu välillä hyvin vahvasti (esim. Englannissa oli aikoinaan klubi, joka keskittyi vain punaisten cockereiden jalostamiseen) yms. On ehkä sekoitettu vaivihkaa muita rotuja käyttöominaisuuksien tai värin takia tms. On jännittävää nähdä, millaiseksi totuus muodostuu. Ilman kurkistusta sinne sisälle se on vain MUTUA (musta tuntuu).'

Cockereita on tutkittu oikeastaan hävettävän vähän verrattuina puolet pienempiin rotuihin esim englanninspringeri tai walesi. Tämän takia emme ole vielä saaneet rotukohtaisia profiileja. Laskin palleroista, että ehkä 6 cockeria on testattu, kun vähintään 30 pitää saada, jotta käppyrät saadaan. Ehkä olemme tuudittautuneita omaan suuruuteemme? No onhan se testikin kallis, mutta pari näyttelykäyntiä tai koekäyntiä ja se on siinä. Voisimme ehkä sittenkin tietää, olisiko se meidän "soopeli" kuitenkin domino tai mitä se genetiikka siellä sukutaulun takana oikeasti sanoo. Ja onko se sukutaulu edes oikea?  Eihän tämä testi tietenkään vääriä sukutauluja etsi ja ei ole tarkoituskaan etsiä niitä, mutta väärien polveutumistietojen osuus on varsin korkea. Arviot vaihtelevat, mutta esimerkiksi AKC:n (American Kennel Club) selvityksen mukaan noin 10% pennuista polveutuu niiden rekisterikirjan tiedoista poiketen. Joko tahallisesti tai tahattomasti sukutaulut voivat siis olla vääriä. Kuka tietää?

Henkilökohtaisesti en usko, että voidaan loputtomasti vain yhdistellä yhden saman rodun koiria toisiinsa. Koirista tulee liian samanperintäisiä ja mitä siitä seuraa: rodun taantuminen. Uskon, että rodunjalostuksen tulevaisuus tulee olemaan jossain vaiheessa suunnitelmalliset ja tarkkaan harkitut risteyttämiset. Esim, spanieleissa joudutaan ajan myötä palaamaan sadan vuoden takaisiin aikoihin, jolloin samassa pentuessa saattoi syntyä useampaa rotua ja niitä sitten eri rotuihin rekisteröitiin tai siirrettiin haluttuihin rotuihin. Esimerkiksi sama koira saattoi lauantaina esiintyä cockerikehässä ja sunnuntaina fieldikehässä näyttelyssä. Tavallaanhan nämä ovat rotumuunnoksia ja englantilaisethan rekisteröivätkin ne ensisijaisesti spanieleiksi ja sitten esimerkiksi cockereiksi: Spaniel (Cocker). Koska tämä aika on, ei voi tietää, mutta arjalainen puhdasrotuisuus ei mielestäni voi jatkua pitkään. Vaikka kuinka rakastaisi rotuaan sen puhtaudessaan ja omine hassuinen piirteineen.

Luettavaa:
http://www.instituteofcaninebiology.org/whats-in-the-gene-pool.html
http://www.instituteofcaninebiology.org/the-pox-of-popular-sires.html
http://www.instituteofcaninebiology.org/what-population-genetics-can-tell-us-about-a-breed.html
http://www.kennelliitto.fi/perinnollinen-monimuotoisuus-ja-jalostuspohja

Rakastan rotuani ja suhtaudun siihen intohimoisesti ja samalla olen huolissani sen tulevaisuudesta. Tunnen vastuun suurena ja raskaana: pitäisi kasvattaa terveitä, hyväluonteisia koiria, jotka toimivat tehtävässään ja edes sinne päin näyttävät cockereilta. Olen aina halunnut tietää kaikesta kaiken. Tiedän! Mahdotonta, mutta kun haluaa! Haluan tietää myös koiristani kaiken. Ja niin ilmeisesti Ninakin! Siksi niille on tehty laajasti kaiken maailman tutkimuksia ja niitä kuskattu eri kinkereisiin, jotta tietäisi, mitä minulla on "tallissa". Siispä koirillemme on tehty myös monimuotoisuustutkimus seuraavasti:

Anni "Whaupley Anniken" eli ylimummo

Taimi "Sanaigmore Dawn"

Miina "Multifarious Adalmiina"

Lisäksi seuraavista on otettu näytteet Eddie "Witch:Hunt's Eddie Vedder" ja Ladysplit's Goldielocks. Seuraavat kasvatit tullaan myös testaamaan: L. Gloriana ja L. Bianca. Viimeinen edustaa näyttelylinjaa. Ainoastaan viimeinen tulee saamaan Cockerikerhon sponsorituen, sillä halusin antaa muille käyttölinjan koirien omistajille mahdollisuuden sponssiin.

Kasvua ja kehitystä

Geekköset kasvat kovaa vauhtia. Niistä on tullut omia pieniä persooniaan. Ovat reippaita ja aktiivisia niin, kun kunnon cockerinpentujen kuuluukin olla. Ne ovat valloittaneet koko talon ja siirtyneet pihallekin touhuamaan. Ovat saaneet vapaasti olla meidän aikuisten koirien kanssa, sillä ne ovat ehdottoman pitkäpinnaisia ja hyväluonteisia eläimiä. Isovanhemmat suhtautuvat jälkeläisiinsä hyvin eri tavoin. anni hoitaa ja leikittää ja Eddie vaivautuneesti väistelee. Äiti-Miina on ollut fantastinen äiti, tosin alkaa hiukan myöskin olla vaivautunut. Imettää kuitenkin vielä. Pennut ovat nyt syöneet kiinteää kolme viikkoa ja saaneet kaksi kertaa matolääkettä. Kynnet on leikattu kerran. Sirut on laitettu. Kodit on kaikilla. Nimetkin on. Elämä on siis hyvällä mallilla.

Mitähän lienee mielessä?

Goldielocks kantaa siipeä

Miina ja pentu

Me ollaan kaivamassa

Pentuja pentuja!

Nyt uskaltaa kirjoittaa pennuista. Muutama vuosi sitten sairastettuani keskivaikean masennuksen, jotain meni pysyvästi rikki. Suurimpaankin onneen liittyy ne mustaakin mustemmat reunat. Niin tähänkin, vaikka kaikki meni enemmän kuin hienosti. Nyt kun pennut ovat kaksi viikkoa vanhat, niin uskaltaa olla iloinen kaikesta: Miina on erinomainen äiti, joka synnytti ilman mitään apua. Seurailin vain vierestä ja jännitin ja lähetin yksityisviestejä yläkertaan. Pennut, viisi kappaletta, syntyivät kuuden tunnin aikahaarukassa aamu kolmen ja yhdeksän välillä. Tulin puoli yksi yöllä kotiin ja ehdin juuri nukkumaan, kun aloin kuunnella hermostunutta ramppausta koirahuoneesta. Koira kainaloon ja olo molemmille mukavaksi kodinhoitohuoneesseen ja odottelemaan avautumisvaiheen päättymistä. Samoilla silmillä lähdin sitten uudelleen töihin. Hiukan oli hysteeristä olla töissä, mutta sujui se kuitenkin.

Pennut ovat kaikki mustia ja yksi niistä aivan koko musta pikku-Eddie. Kennelin tyyliin kuuluu tämä musta väri. Kokoonpanossa on kolme narttua ja kaksi urosta. Kaikki reippaita ja hyvin samankokoisia: noin 300g syntymäpainoltaan. Ovat kasvaneet tasaisesti. 

Olen kovasti innostunut pennuista ja olen täytellyt Puppy Plan-nimistä ohjelmaa ja aion viedä sen läpi kokonaisuudessaan. http://thepuppyplan.com/ Lapset ovat myös innostuneita. Markus jopa hiukan liikaa ja joskus on vaikea saada pysymään poissa laatikosta. Ja se ei aina kyllä onnistukaan.

Kuvia. Lisää tulee, kun muistikortti löytyy. Se päätyi jonnekin varmaan talteen....

Kuvaleikittelyä

Kokeilin Miinalaisen kuvaan onOne Perfect effect kuvankäsittelyohjelmaa. Melko mukavan maalauksenomaisen kuvan sain aikaiseksi:

Miksi Miina? Miksi Piki?

Miina ja Piki

Päätin sitten kertoa, miksi olen päätynyt tekemään seuraavan yhdistelmän: Ladysplit's Dinodas ja Multifarious Adalmiina (sukutaulu linkissä). Kaikki jotka tuntevat tämän meidän kasvatustoiminnan tietävät, ettei se todellakaan ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin päin vastoin. Kennelnimi on ollut vuodesta 2001 ja sille on kasvatettu viisi rekisteröityä pentuetta ja yksi enkelipentue, joka koskaan ei päätynyt rekisteriin asti. Kolme ensimmäistä pentuetta oli näyttelylinjaisia. Ensimmäisestä pentueesta kotiin jäänyt narttu kuoli syöpään alle kaksivuotiaana ja toista en saanut kantavaksi. Seuraavan pentueen kaksi muuten tervettä narttua jäi käyttämättä mielestäni epätyypillisen ja hankalan luonteen takia. Kolmannen pentueen ainoa narttu jäi käyttämättä keskeytetyn luonnetestin takia (kyllä normaalin cockerin se pitää kestää). Neljännessä pentueessa oli viisi urosta (joita muut ovat menestyksekkäästi käyttäneet jalostukseen) ja viidennen pentueen sijoittamani nartun pentue kuoli epämuodostumiin (mahahalkio, kitalakihalkio, sydänvika, ja heikko vastustuskyky). Kaikki menehtyivät alle viikon ikäisenä. Summa en ole vielä onnistunut kasvattamaan yhtään pentuetta omalla kasvatilla. Välillä tuntuu, että miksi vaivautua, mutta toisaalta taas kiinnostus on niin kova. Paljon on kyyneleitä vierinyt pitkin poskia.

Miksi Miina:

-se on tähän päivään mennessä ollut täysin terve. Se ei raavi itseään. Sillä on hyvä vatsa. Sen korvissa ei ole ollut mitään huolta aiheuttavaa. Se on silmäterve. Sillä on tiiviit polvet ja kyynärät puhtaat. Geenitestien suhteen se on terve. Sen ainoa tiedossa oleva terveydellinen miinus on lonkat, joiden suhteen se on riski.

-se on käyttöominaisuuksiltaan hyvä. Sponttaninoutaja. Sen pää kestää kuumat tilanteet. Se on ollut helppo kouluttaa ja se on hyvin kontaktinhaluinen. Ja kahden ihmisen projektina olemisesta huolimatta toimii hyvin.

Miinusta sille tulee veteenmenon haluttomuudesta. Ui hyvin ja mielellään, mutta rannalta veteen pulahtaminen vaatii aina pienet arpajaiset

-suloinen ja vaatimaton luonne. Helppo käsitellä ja täysin luotettava lasten kanssa. Pieni miinus pienestä herkkyydestä, mutta sekin mielestäni on aika tyypillistä nuorille cockerinartuille.

-Koetulos SPME:stä (jota rasitti epäonnistunut vesityö).

-MH-kuvaus suoritettu

-Geneettiseltä monimuotoisuudeltaan helmi cockereiden joukossa:

Miksi Piki?

-Piki oli omassa pentueessa oma suosikkini vahvan kontaktin takia

-osoitti nuorena hyvät lahjansa voittamalla silloisen Haastajan

-tervelonkkainen (indeksi 108) ja jättänyt tervettä lonkkaa

-jättänyt lahjakkaita pentuja, jotka ovat menestyneet SPME:ssä ja muuallakin

-mukava vauhdikas ja reipas luonne

-tähän ikään ollut terve

-halusin nimen omaan käyttää omaa kasvattia, jolla oli terveet lonkat

-halusin nimenomaan Annin jälkeläisen tähän. Tasapainoinen narttu, joka on jättänyt upeaa jälkeä kaikissa pentueissaan. Unelmakantanarttu

-Eikä se Bobbykään lainkaan haittaa siellä sukutaulussa, koska sekin oli yksi upeimmista cockereista, jonka tiedän. Plus ne Championship winnerit siellä sukutaulussa... ei haittaa nekään.

Yhdistelmän viidenpolven sukusiitos on 0,59 ja sukukatokerroin on 1,00. Tätä voidaan pitää erinomaisena käyttöcockereilla.

Uskon vahvasti tähän pentueeseen ja odotan sieltä hyviä metsästyskoiria, joilla voi tehdä tulosta myös kokeissa. Niin riski on siellä lonkissa, mutta minusta se kannattaa ottaa.

 Miina

Piki

Mestaruuksia ja pentusuunnitelmia

Viime viikonloppuna käytiin jo perinteeksi muodostuneet Cockerimestaruudet . Tämä oli jo 7 kerta, kun kisat käytiin ja neljännen kerran olivat Joroisilla. Se on sopivasti sijoittunut, että melkein jokaisella on järkevä mahdollisuus ajaa sinne. Maastot ovat erinomaiset, riistaa on paljon ja sitä onkin saatu useampaa eri lajia. Tänäkin vuonna saaliiksi saatiin mm. lehtokurppia ja rusakko. Lisäksi meillä on erinomainen tiimi toimitsijoita ja puitteet ovat hienot.

Kurppaa ja rusakonpeppua

Samana viikonloppuna oli myös nuorten koirien katselmus eli Derby. Joka tänäkin vuonna oli oikein korkeatasoinen. Voittaja oli omassakin valmennuksessani ollut Miklaus Niitti. Mielenkiintoista muuten oli, se että derbypäivänä ei yksikään koira saanut alle kakkostulosta. Tätä voitaneen pitää hienona saavutuksena. Samoin kuin sitä, että Miklaus Passepartout oli lauantaina Cockerimestari historiallisilla pisteillä 137. Nämä pisteet ovat maksimit, mitä maalintukokeesta voi spanieli saada. Ja on siis ensimmäinen cockeri niillä pisteillä. Hienoa ja onnea pojat.

Omalta osin viikonloppu meni lapsenvahdissa. En nähnyt yhtään koesuoritusta. Ainoa, mitä pääsin näkemään oli run off. Se pidettiin näytösluontoisesti varsinaisen kokeen päätyttyä. Run off on englantilaisten tapa laittaa koirat järjestykseen. Siellä kun vähintään kaksi tuomaria arvostelee kaikki ne koirat, joita ei ole suljettu. Run offissa kaksi koiraa hakee vierekkäin ja niiden hakua verrataan. Mielenkiintoista siinä oli se, että kaikki pääsivät näkemään, miksi koirat olivat siinä järjestyksessä. Koirien väliset erot tulivat selkeästi esiin.

Omien koirien osalta meni ihan kivasti. Eddien kanssa oli lauantaina Paroisen Jukka ja se teki kaksi paukkunoutoa. Siinä on siis korjattavaa minulle. Eddie oli Jukalla lainassa vajaa kolme viikkoa ja pääsi kovasti hommiin. Kaikki muu toimii ja koira on erinomaisesti ohjattavissa, mutta fasaanin kanssa on nyt oppinut, että se noudetaan välittömästi ilman lupaa. On mulla siihen suunnitelmat ja olenkin tässä parina päivänä testannut. Ärsyttää vaan, kun tyyppi osaa kaiken ja ei edes kuumene käsistä, mutta joku oppi on mennyt perille. Paha vaan, että väärä oppi... No saan minä tuon korjattua, kun sain sen ylösajosta luoksetulonkin.

Eddie (Kuva Jukka Paroinen)

Miina starttasi Eddien tilalla sunnuntaina, kun ajattelin, että nyt riitti herran hassuloitsemiset. Miinan tulosta rasitti vesityön 2 pistettä. Ilman niitä päivä olisi ollut todella kirkas. Juha lähti elämänsä ensimmäisen kerran ohjaamaan koiraa kokeeseen. Ja se olikin hyvä, sillä Miina palvoo Juhaa. Vaikka se on hyvin pitkälle minun kouluttani, sillä Juhalla ei ole ollut niin aikaa siihen. No mutta siis pysähtyi itsenäisesti ylösajoille (kuulemma ei ollut tarvinnut pilliä). Ja noutikin hajonneen linnun. Jotenkin en olisi siitä herkkiksestä uskonut, mutta ilmeisesti Juhan voima on niin suuri tai pieni koira on paljon reippaampi kuin luulin. No mutta se on tullut kyllä ennenkin huomattua. Taas joutuu nöyrtymään... No mutta tulos siis AVO2 98 pistettä. Ykköstuloksesta siis uupuu 4 vesityöstä... Hienoa Juha ja Miina. (PS. Olen testannut Miinaa nyt kanilla ja fasaanilla ja hitsi se hakee vauhdilla...)

Miina

Miinasta tulikin mieleen, että kun se sai koetuloksen, niin pääsen astuttamaan sen. Periaatteena on ollut, että en astuta yhtään pitkähäntäistä käyttölinjan koiraa, jolla ei ole virallista näyttöä koetuloksista. Ensin meinasin, ettei sille haeta lainkaan koetulosta tänä syksynä, kun oli vaan ne kaksi pistettä. Ja tuo F-pentueen menetys tuntuu vieläkin karhealta palalta kurkussa. F-pentueen kirjain jäädytettään niille, vaikka ne eivät koskaan rekisteriin päässeetkään: Fiona, Fosco, Folco ja Frodo. Eli seuraavaksi siis G-pentuetta odotetaan.

Päätin jo silloin, kun Miina oli pentu, että jos se on hyvä, niin astutan sen kasvatillani Pikillä.
a) Se on Annin poika ja juuri nyt minulla ei ole Annista narttulinjaa (Snif...varmaan pitää ostaa Ninalta ja Jutalta narttu...)
b) Se on A-lonkkainen, mikä tulee kuin tilauksesta tähän sukuun.
c) Se oli pentuna mun henkilökohtainen suosikkini siitä pentueesta. Varmaankin sen takia, että se haki eniten kontaktia minuun. Se tuntuu olevan mulle sellainen ykköskriteeri pennussa.

Toivotaan nyt, että kaikki menee putkeen... Ja paha karma olis jättänyt meidät.... tai edes hetkeksi väistynyt.

Yhdistelmän sukutaulu (jännittävää, että kaksi peräkkäistä yhdistelmää lähelle nollaa sukusiitosprosenteissa ja englantilaiset eivät pääse mukamas lähellekään).

[Edit: lisätty verbejä ja korjattu näppihäröjä.]

Minski

Miina on ottanut valtavia loikkia kehityksessään. Ja täytyy olla todella tyytyväinen sen edistymiseen. Se on todella lahjakas, vaikkakin hitaasti kehittyvä. Ja ottaen huomioon sen taustan, eli oli ensin meillä, sitten Ninalla ja sitten taas meillä ja kahden täysin erityypisen ihmisen kouluttama. Juha on niin pedantti ja tarkka ja minä taas touhuilen sen kanssa siellä ja täällä.

Varsinaisia ylösajoja sillä alkaa olla reippaasti ja tähän mennessä kaikki ovat menneet hienosti (koputtaa reilulla otteella puuta). Tähän mennessä noutamisen on hoitanut joku muu koira tai ohjaaja. Keskiviikkona päätin (Juhan ollessa sairas) että jos tulee täydellinen ylösajo, niin saa palkkioksi noutaa. Ja niin tuli: ajattelin, että kylläpä kirppu hakee hyvin. Hieno ylösajo ja hyvä pysähtyminen siihen. Kävin kiittämässä koiraa ( on erittäin perso kehuille) ja pistin noutoon. Hyvä markkeeraus tosin hukkui, kun emännän piti tulla kiittämään... Reipas nouto ja kiitos. Se oli siinä. Olisipa Juha ollut paikalla, kun koiransa teki niin hyvän suorituksen. Ei _vielä_ merkkejä kuumentumisesta.

Plääh, ei tekisi mieli hakea mitään kakkosta kokeista... Mutta koira on koekypsä.