Nyt on sitten Nanan päivät päättyneet. Nina tuli nukuttamaan sen 8.1, joten sille tuli ikää reilu 12,5 vuotta. Syy lopetukseen oli sen siirtyminen omaan dementtiseen maailmaansa ja sen kanssa kommunikoiminen alkoi olla vaikeaa. Esimerkiksi se ei enää ymmärtänyt luoksetulokäskyjä, joten se alkoi olla vaarallinen itselleen. Sitä ei saanut ulkoa sisälle, kun vain jos itse halusi tai käytiin erikseen ohjaamassa. Lisäksi Nanalla oli se syksyllä tullut linssiluksaatio, jonka kivulloisuudesta ei ollut käsitystä. Varmasti jotain kipuja oli, koska nuoli tassuaan.
Jotenkin on hyvä olla, koska tietää, että koiralla oli hyvä elämä ja sai elää terveenä lähes koko elämänsä. Surutyö onkin osittain tullut tehtyä etukäteen, koska tiesimme, että dementialääkitys auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Olen loputtoman kiitollinen tälle koiralle siitä, että oli helppo ja kiva nuoren parin ensimmäinen yhteinen koira, joka muutti oman koiraharrastuksen tyystin. Sillä kasvatin ensimmäisen pentueeni, kävin ensimmäistä kertaa näyttelyissä ja kokeissa. Se oli tyttären suosikkikoira.
Itkin itkuni kootessani seuraavaa kuva-albumia: Nanan kuvia
Ekströmin Tiina laittoi Facebookissa ihanan runon (kiitos siitä!):
Älä turhaan itke.
Sain elää rikkaan elämän
ja nyt on minun aikani päästä lentoon.
Saada takaisin nuoruuteni elinvoimat,
olla vapaa liitämään lailla linnun.
Ja muista, että en ole kokonaan poissa.
Vaikka et minua enää näe,
kuljen silti mukanasi.
Jään asumaan sydämeesi.
Minä katselen sinua pilvistä,
seuraan joka askeltasi.
Minä vartioin untasi.
Kun olet surullinen tai yksinäinen,
minä olen luonasi.
Eikä eromme ole ikuinen,
vielä tulee päivä jolloin taas tapaamme
Heihei, mummo! Vielä me joskus nähdään.. :)
VastaaPoistat: Tirri-Keesa