Pentuja pentuja!

Nyt uskaltaa kirjoittaa pennuista. Muutama vuosi sitten sairastettuani keskivaikean masennuksen, jotain meni pysyvästi rikki. Suurimpaankin onneen liittyy ne mustaakin mustemmat reunat. Niin tähänkin, vaikka kaikki meni enemmän kuin hienosti. Nyt kun pennut ovat kaksi viikkoa vanhat, niin uskaltaa olla iloinen kaikesta: Miina on erinomainen äiti, joka synnytti ilman mitään apua. Seurailin vain vierestä ja jännitin ja lähetin yksityisviestejä yläkertaan. Pennut, viisi kappaletta, syntyivät kuuden tunnin aikahaarukassa aamu kolmen ja yhdeksän välillä. Tulin puoli yksi yöllä kotiin ja ehdin juuri nukkumaan, kun aloin kuunnella hermostunutta ramppausta koirahuoneesta. Koira kainaloon ja olo molemmille mukavaksi kodinhoitohuoneesseen ja odottelemaan avautumisvaiheen päättymistä. Samoilla silmillä lähdin sitten uudelleen töihin. Hiukan oli hysteeristä olla töissä, mutta sujui se kuitenkin.

Pennut ovat kaikki mustia ja yksi niistä aivan koko musta pikku-Eddie. Kennelin tyyliin kuuluu tämä musta väri. Kokoonpanossa on kolme narttua ja kaksi urosta. Kaikki reippaita ja hyvin samankokoisia: noin 300g syntymäpainoltaan. Ovat kasvaneet tasaisesti. 

Olen kovasti innostunut pennuista ja olen täytellyt Puppy Plan-nimistä ohjelmaa ja aion viedä sen läpi kokonaisuudessaan. http://thepuppyplan.com/ Lapset ovat myös innostuneita. Markus jopa hiukan liikaa ja joskus on vaikea saada pysymään poissa laatikosta. Ja se ei aina kyllä onnistukaan.

Kuvia. Lisää tulee, kun muistikortti löytyy. Se päätyi jonnekin varmaan talteen....

Kuvaleikittelyä

Kokeilin Miinalaisen kuvaan onOne Perfect effect kuvankäsittelyohjelmaa. Melko mukavan maalauksenomaisen kuvan sain aikaiseksi:

Miksi Miina? Miksi Piki?

Miina ja Piki

Päätin sitten kertoa, miksi olen päätynyt tekemään seuraavan yhdistelmän: Ladysplit's Dinodas ja Multifarious Adalmiina (sukutaulu linkissä). Kaikki jotka tuntevat tämän meidän kasvatustoiminnan tietävät, ettei se todellakaan ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin päin vastoin. Kennelnimi on ollut vuodesta 2001 ja sille on kasvatettu viisi rekisteröityä pentuetta ja yksi enkelipentue, joka koskaan ei päätynyt rekisteriin asti. Kolme ensimmäistä pentuetta oli näyttelylinjaisia. Ensimmäisestä pentueesta kotiin jäänyt narttu kuoli syöpään alle kaksivuotiaana ja toista en saanut kantavaksi. Seuraavan pentueen kaksi muuten tervettä narttua jäi käyttämättä mielestäni epätyypillisen ja hankalan luonteen takia. Kolmannen pentueen ainoa narttu jäi käyttämättä keskeytetyn luonnetestin takia (kyllä normaalin cockerin se pitää kestää). Neljännessä pentueessa oli viisi urosta (joita muut ovat menestyksekkäästi käyttäneet jalostukseen) ja viidennen pentueen sijoittamani nartun pentue kuoli epämuodostumiin (mahahalkio, kitalakihalkio, sydänvika, ja heikko vastustuskyky). Kaikki menehtyivät alle viikon ikäisenä. Summa en ole vielä onnistunut kasvattamaan yhtään pentuetta omalla kasvatilla. Välillä tuntuu, että miksi vaivautua, mutta toisaalta taas kiinnostus on niin kova. Paljon on kyyneleitä vierinyt pitkin poskia.

Miksi Miina:

-se on tähän päivään mennessä ollut täysin terve. Se ei raavi itseään. Sillä on hyvä vatsa. Sen korvissa ei ole ollut mitään huolta aiheuttavaa. Se on silmäterve. Sillä on tiiviit polvet ja kyynärät puhtaat. Geenitestien suhteen se on terve. Sen ainoa tiedossa oleva terveydellinen miinus on lonkat, joiden suhteen se on riski.

-se on käyttöominaisuuksiltaan hyvä. Sponttaninoutaja. Sen pää kestää kuumat tilanteet. Se on ollut helppo kouluttaa ja se on hyvin kontaktinhaluinen. Ja kahden ihmisen projektina olemisesta huolimatta toimii hyvin.

Miinusta sille tulee veteenmenon haluttomuudesta. Ui hyvin ja mielellään, mutta rannalta veteen pulahtaminen vaatii aina pienet arpajaiset

-suloinen ja vaatimaton luonne. Helppo käsitellä ja täysin luotettava lasten kanssa. Pieni miinus pienestä herkkyydestä, mutta sekin mielestäni on aika tyypillistä nuorille cockerinartuille.

-Koetulos SPME:stä (jota rasitti epäonnistunut vesityö).

-MH-kuvaus suoritettu

-Geneettiseltä monimuotoisuudeltaan helmi cockereiden joukossa:

Miksi Piki?

-Piki oli omassa pentueessa oma suosikkini vahvan kontaktin takia

-osoitti nuorena hyvät lahjansa voittamalla silloisen Haastajan

-tervelonkkainen (indeksi 108) ja jättänyt tervettä lonkkaa

-jättänyt lahjakkaita pentuja, jotka ovat menestyneet SPME:ssä ja muuallakin

-mukava vauhdikas ja reipas luonne

-tähän ikään ollut terve

-halusin nimen omaan käyttää omaa kasvattia, jolla oli terveet lonkat

-halusin nimenomaan Annin jälkeläisen tähän. Tasapainoinen narttu, joka on jättänyt upeaa jälkeä kaikissa pentueissaan. Unelmakantanarttu

-Eikä se Bobbykään lainkaan haittaa siellä sukutaulussa, koska sekin oli yksi upeimmista cockereista, jonka tiedän. Plus ne Championship winnerit siellä sukutaulussa... ei haittaa nekään.

Yhdistelmän viidenpolven sukusiitos on 0,59 ja sukukatokerroin on 1,00. Tätä voidaan pitää erinomaisena käyttöcockereilla.

Uskon vahvasti tähän pentueeseen ja odotan sieltä hyviä metsästyskoiria, joilla voi tehdä tulosta myös kokeissa. Niin riski on siellä lonkissa, mutta minusta se kannattaa ottaa.

 Miina

Piki

Mestaruuksia ja pentusuunnitelmia

Viime viikonloppuna käytiin jo perinteeksi muodostuneet Cockerimestaruudet . Tämä oli jo 7 kerta, kun kisat käytiin ja neljännen kerran olivat Joroisilla. Se on sopivasti sijoittunut, että melkein jokaisella on järkevä mahdollisuus ajaa sinne. Maastot ovat erinomaiset, riistaa on paljon ja sitä onkin saatu useampaa eri lajia. Tänäkin vuonna saaliiksi saatiin mm. lehtokurppia ja rusakko. Lisäksi meillä on erinomainen tiimi toimitsijoita ja puitteet ovat hienot.

Kurppaa ja rusakonpeppua

Samana viikonloppuna oli myös nuorten koirien katselmus eli Derby. Joka tänäkin vuonna oli oikein korkeatasoinen. Voittaja oli omassakin valmennuksessani ollut Miklaus Niitti. Mielenkiintoista muuten oli, se että derbypäivänä ei yksikään koira saanut alle kakkostulosta. Tätä voitaneen pitää hienona saavutuksena. Samoin kuin sitä, että Miklaus Passepartout oli lauantaina Cockerimestari historiallisilla pisteillä 137. Nämä pisteet ovat maksimit, mitä maalintukokeesta voi spanieli saada. Ja on siis ensimmäinen cockeri niillä pisteillä. Hienoa ja onnea pojat.

Omalta osin viikonloppu meni lapsenvahdissa. En nähnyt yhtään koesuoritusta. Ainoa, mitä pääsin näkemään oli run off. Se pidettiin näytösluontoisesti varsinaisen kokeen päätyttyä. Run off on englantilaisten tapa laittaa koirat järjestykseen. Siellä kun vähintään kaksi tuomaria arvostelee kaikki ne koirat, joita ei ole suljettu. Run offissa kaksi koiraa hakee vierekkäin ja niiden hakua verrataan. Mielenkiintoista siinä oli se, että kaikki pääsivät näkemään, miksi koirat olivat siinä järjestyksessä. Koirien väliset erot tulivat selkeästi esiin.

Omien koirien osalta meni ihan kivasti. Eddien kanssa oli lauantaina Paroisen Jukka ja se teki kaksi paukkunoutoa. Siinä on siis korjattavaa minulle. Eddie oli Jukalla lainassa vajaa kolme viikkoa ja pääsi kovasti hommiin. Kaikki muu toimii ja koira on erinomaisesti ohjattavissa, mutta fasaanin kanssa on nyt oppinut, että se noudetaan välittömästi ilman lupaa. On mulla siihen suunnitelmat ja olenkin tässä parina päivänä testannut. Ärsyttää vaan, kun tyyppi osaa kaiken ja ei edes kuumene käsistä, mutta joku oppi on mennyt perille. Paha vaan, että väärä oppi... No saan minä tuon korjattua, kun sain sen ylösajosta luoksetulonkin.

Eddie (Kuva Jukka Paroinen)

Miina starttasi Eddien tilalla sunnuntaina, kun ajattelin, että nyt riitti herran hassuloitsemiset. Miinan tulosta rasitti vesityön 2 pistettä. Ilman niitä päivä olisi ollut todella kirkas. Juha lähti elämänsä ensimmäisen kerran ohjaamaan koiraa kokeeseen. Ja se olikin hyvä, sillä Miina palvoo Juhaa. Vaikka se on hyvin pitkälle minun kouluttani, sillä Juhalla ei ole ollut niin aikaa siihen. No mutta siis pysähtyi itsenäisesti ylösajoille (kuulemma ei ollut tarvinnut pilliä). Ja noutikin hajonneen linnun. Jotenkin en olisi siitä herkkiksestä uskonut, mutta ilmeisesti Juhan voima on niin suuri tai pieni koira on paljon reippaampi kuin luulin. No mutta se on tullut kyllä ennenkin huomattua. Taas joutuu nöyrtymään... No mutta tulos siis AVO2 98 pistettä. Ykköstuloksesta siis uupuu 4 vesityöstä... Hienoa Juha ja Miina. (PS. Olen testannut Miinaa nyt kanilla ja fasaanilla ja hitsi se hakee vauhdilla...)

Miina

Miinasta tulikin mieleen, että kun se sai koetuloksen, niin pääsen astuttamaan sen. Periaatteena on ollut, että en astuta yhtään pitkähäntäistä käyttölinjan koiraa, jolla ei ole virallista näyttöä koetuloksista. Ensin meinasin, ettei sille haeta lainkaan koetulosta tänä syksynä, kun oli vaan ne kaksi pistettä. Ja tuo F-pentueen menetys tuntuu vieläkin karhealta palalta kurkussa. F-pentueen kirjain jäädytettään niille, vaikka ne eivät koskaan rekisteriin päässeetkään: Fiona, Fosco, Folco ja Frodo. Eli seuraavaksi siis G-pentuetta odotetaan.

Päätin jo silloin, kun Miina oli pentu, että jos se on hyvä, niin astutan sen kasvatillani Pikillä.
a) Se on Annin poika ja juuri nyt minulla ei ole Annista narttulinjaa (Snif...varmaan pitää ostaa Ninalta ja Jutalta narttu...)
b) Se on A-lonkkainen, mikä tulee kuin tilauksesta tähän sukuun.
c) Se oli pentuna mun henkilökohtainen suosikkini siitä pentueesta. Varmaankin sen takia, että se haki eniten kontaktia minuun. Se tuntuu olevan mulle sellainen ykköskriteeri pennussa.

Toivotaan nyt, että kaikki menee putkeen... Ja paha karma olis jättänyt meidät.... tai edes hetkeksi väistynyt.

Yhdistelmän sukutaulu (jännittävää, että kaksi peräkkäistä yhdistelmää lähelle nollaa sukusiitosprosenteissa ja englantilaiset eivät pääse mukamas lähellekään).

[Edit: lisätty verbejä ja korjattu näppihäröjä.]

Minski

Miina on ottanut valtavia loikkia kehityksessään. Ja täytyy olla todella tyytyväinen sen edistymiseen. Se on todella lahjakas, vaikkakin hitaasti kehittyvä. Ja ottaen huomioon sen taustan, eli oli ensin meillä, sitten Ninalla ja sitten taas meillä ja kahden täysin erityypisen ihmisen kouluttama. Juha on niin pedantti ja tarkka ja minä taas touhuilen sen kanssa siellä ja täällä.

Varsinaisia ylösajoja sillä alkaa olla reippaasti ja tähän mennessä kaikki ovat menneet hienosti (koputtaa reilulla otteella puuta). Tähän mennessä noutamisen on hoitanut joku muu koira tai ohjaaja. Keskiviikkona päätin (Juhan ollessa sairas) että jos tulee täydellinen ylösajo, niin saa palkkioksi noutaa. Ja niin tuli: ajattelin, että kylläpä kirppu hakee hyvin. Hieno ylösajo ja hyvä pysähtyminen siihen. Kävin kiittämässä koiraa ( on erittäin perso kehuille) ja pistin noutoon. Hyvä markkeeraus tosin hukkui, kun emännän piti tulla kiittämään... Reipas nouto ja kiitos. Se oli siinä. Olisipa Juha ollut paikalla, kun koiransa teki niin hyvän suorituksen. Ei _vielä_ merkkejä kuumentumisesta.

Plääh, ei tekisi mieli hakea mitään kakkosta kokeista... Mutta koira on koekypsä.

Uusi harrastus

Sonja alkaa olla sen ikäinen, että maastossa kulkeminen alkaa olla kaikin puolin helppoa. Itse olen aina pitänyt suunnistamisesta ja niinpä ajattelin, että se voisi olla meidän yhteinen harrastus. Siispä tutustumaan geokätköilyyn. Modernit puhelimet ovat suorastaan ihmeellisiä! Latasin puhelimeen geocatching-ohjelman ja ei kun lasten kanssa etsimään kätköjä. Markusta saa vielä kantaa pahoissa paikoissa, mutta Sonja syöksyilee pitkin maastoja tyylilleen uskollisena. Ja kätköjen löytyminen on aina yhtä hauskaa. Samalla tulee koirillekin liikuntaa. Ja löytyy kauniita paikkoja aivan tässä lähellä.

Syksyn tuntua

En tiedä, tuleeko kovinkin mollivoittoinen syksy. Tavallaan voimakas epäonnistuminen kasvatustyössä viimeisen pentueen osalta värittää koko hommaa tällä hetkellä. Tulevaisuudensuunnitelmien kariutuminen kyllä pistää miettimään koko homman mielekkyyttä. Milloin liikaa on liikaa? Ja milloin harrastus on liikaa voimavaroja vaativaa. Harrastuksenhan tulisi olla mieltä virkistävää, eikä mieltä pahoittavaa. Ja haasteiden tulisi olla tasapainossa keskenään, vai? Time out voisi olla kova juttu. Toisaalta tämä juttu on intohimo myöskin. Ehkä se pistää jaksamaan.

Yllä on kuva sisareni Annan tyttärestä Ragnhildista, joka koki kätkytkuoleman noin kolmen kuukauden ikäisenä 2010. Tasan 9 kk (kammottavaa kyllä päivälleen) hänen hautajaisistaan on meidän Markus-poika syntynyt. Markuksen odotus ja vauva-aika oli täynnä surua ja menetyksen pelkoa, joka aiheutti mm. pakonomaista tarvetta vauvan hengittämisen seuraamiseen. Ragnhildhan lopetti hengittämisen ollessan liinassa äitinsä rinnalla. En tiedä miten Anna onkaan selviytynyt menetyksestään, kun minulla oli niin vaikeaa. Oman lapsen menettäminen tuntuu ajatuksena aivan kestämättömältä.

Syy miksi nyt puhun tuosta kuolemasta on se, että nyt pentujen hoitamisen ja menetyksen yhteydessä alkoi tulla samankaltaisia pelkotiloja ja ahdistusta, kun silloinkin tuli. Luulin, että olin asian yli. Ja varmaan osittain olenkin, mutta samankaltainen (ei suinkaa kuitenkaan ihan saman arvoinen) tilanne laukaisi samanlaiset tunteet. Onneen kun sekoittuu vahvaa surua, niin ei mikään ihme, että tuntuu lähes fyysisenä kipuna.

Mitä muuta meille kuuluu: Koirilla menee ihan kivasti. Sorsia on saatu ja fasaaneja myöskin. Juha lähtee Sotkamoon viikoksi Miinan kanssa. Miinalle avoimen luokan kaksi pistettä vesityöstä, mikä oli pettymys. Mutta siihen nähden, mitä on harjoiteltu ja mikä on koiran veteen meno halukkuus, se ei ole mikään ihme. Aikaa ei ole ollut tarpeeksi. Krooninen ajanpuute on varmasti kaikkien pienten lasten vanhempien ongelma.