Ei pysty kykenemään. Kaikki kapasiteetti on käytössä. Metsästetään niin paljon, kuin on mahdollista. Elämässä on niin paljon muutakin pienten lasten vanhemmilla ja tilaisuuksien järjestäminen on mahdotonta hyvin useinkin. Tämän otsikon kommentin sain viikonloppuna kokeessa. Varmasti aivan totta ja kyllähän ne minunkin metsästystaitoni kehitystä kovasti kaipaavat. Ei sitä aina ehdi kokeen tiimellyksessä lukea tuulta, eikä tajua aina maastoakaan. Tuo tuulihomma on muutenkin jännä juttu, olen kovasti miettinyt sitä ja vainua yleensä ja miten sen koiran tulee hakea milläkin tuulen suunnalla. Ja istunut, seissyt ja kulkenut maastossa miettimässä tuulta ja sen suuntaa ja miten se pyörii ja onko se sama mun poskella ja koiran nokan korkeudella. Puhumattakaan maavainuista, riistan ominaistuoksuista ja ilmavainusta. Kyllä kuulkaa on maalle muuttanut (toki jo vuosia sitten) kaupunkilaislikka ihmeissään välillä...
No paljon virrannut vettä meidänkin ojassa viime aikoina (konkreettisesti) ja kaikenlaista on tapahtunut. Aloitetaan nyt vaikka Inarin reissusta. Siitä onkin ollut aikaa, kun olemme olleet riekolla. Ja silloin olimme Muotkatuntureilla. Nyt olimme Kaamasesta noin 25 km pohjoiseen. Siellä maasto on paljon tasaisempaa, hyväkulkuista pääasiassa tunturikoivikkoa ja jänkää. Lintuja oli todella vähän. Näimme koko porukka yhteensä ehkä 20 kpl, joista vain yksi koko kohtalokseen hauliparven. Melkoisen huono tulos siis.
Eddie Säytsjärvellä
Olimme yhdessä koko perhe reissussa ja tämä rajoitti sekä minun että Juhan maastoaikaa. Samoin olisihan se mukavaa ollut kulkea yhdessä maastossa, eikä yksin. Minulle kuin tämä metsästysharrastuksen sosiaalinen puoli on hyvin tärkeää myöskin. Plus, että näillä pudotusmäärillä ei vielä voida puhua mistään varmasta saaliista. Juha kävi siis Miinan kanssa maastossa ja minä kuljin Eddien kanssa.
Juha Huttunen ja Anne Woivalin
Emäntä itte
Meillä oli siellä siis myös spanieleiden metsästyskokeet siellä. Valitettavasti emme saaneet yhtään tulosta aikaiseksi siellä. Riekkoja nähtiin, mutta ei saatu yhtään kentään. Sen verran nähtiin, että se motivoi sekä minua että Eddietä jatkamaan lauantaina himpasta vaille kuusi tuntia. Sunnuntaina koiran useampi päiväinen monituntinen juoksuttaminen maastossa alkoi näkymään ja reilun kolmen tunnin jälkeen oli pakko todeta, ettei enää juoksuteta sitä lisää. Ylpeä pitää olla ukosta, että on niin sitkeä... Nimittäin tuossa lupia hakiessa Ivalosta heitettiin ilmoille kysymys koirien jaksamisesta. Kun seisojilla kuulemma otetaan viiden koiran ryhmiä ja puoli tuntia hakua kerrallaan... Ja meidän pieni spanieliherra juoksee kuusi tuntia putkeen yhdellä 40 min makkaranpaistotauolla.
Sonja
Markus
Melkoisen sissejä on meidän lapsetkin, kun jaksoivat sen yli 1200 km suuntaansa olla auton kyydissä suuremmin valittamatta. Mennessä oltiin Rovaniemellä yötä hotellissa ja tullessa pudoteltiin putkeen koko matka yhden kauppa reissun ja kahden pissatauon voimin. Mukava reissu kaikin puolin. Kiitos kaikille osallisille!
Sitten pomputeltiin fasaaneja lähinnä treenimielessä. Kävin useampana iltana katsomassa olisiko maastossa riistaa. Rusakoitahan meillä on tässä "pilvin pimein". Sitten olikin aika Mestaruus-viikonlopulle! Siitäpä sitten ihan oma blokijuttu tuloillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti