Erämessuja ja juoksuja

Vaihdoin Miinan ja Annin Taimiin. Ensin Miinan juoksu alkoi ja viikkoa myöhemmin alkoi sitten Annin. Ja kun uros on kotosalla, niin poishan ne nartut on saatava. Tähän härdelliin ei kaivata tytärtä, jota pitää vahtia, ettei isä astu sitä. Lasten kanssa ei voi koskaan olla varma, että jääkö joku ovi tai portti auki ja bäng! Vahinko on nopeasti tapahtunut. Taimi tuli sitten viihdyttämään meitä. Ehkä sitäkin pitäisi hiukan treenata?

Vietin neljä päivää viime viikolla Erämessuilla spanieleiden ständillä. Mukavaa hommaahan se on, mutta todella väsyttävää. Kovasti ständillä kävi ihmisiä juttelemassa niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Minusta spanielit elävät nyt renessanssia noin metsästyskäyttöä ajatellen. Nyt rautaa on taottava, kun se on kuumaa. Kysyntä tällaisille pienille tai hiukan siitä isommille lintukoirille tuntuu olevan kovaa.

Kun on kysyntää, niin pitää olla tarjontaa hyvistä pennuista. Mutta tarjonta ei saa käyttölinjan pennuilla mennä yli kysynnän. Mieluiten vielä niin, että se alittaa sen. Minua tavallaan huolettaa se kova kysyntä, koska

1. käyttölinjan cockeri ei ole jokaisen ihmisen koira. Se on työkoira, joka on jalostettu tekemään töitä, ja tämä tulee ymmärtää. Pitää ymmärtää, mitä ottaa ja ei pidä ottaa, jos ymmärtää, ettei ole tarjota töitä koiralle.
2. Se on metsästyskoira, jolle en mielellään soisi suurta suosiota agilityssä, sillä se saattaisi viedä jalostuksen väärille urille. Meillä on upea koira, jonka eteen englantilaiset ovat tehneet kovasti töitä ja vaalineet metsästysominaisuuksia. Siis olen oikeasti hieman huolissani tästä agility-kehityksestä. Kuuleman mukaan jo agilityn huiput ovat kiinnostuneita koiristamme. Ei minulla ole varsinaisesti mitään sitä vastaan, että näiden kanssa agilityä harrastetaan, mutta tämä metsästyskäyttö tulee olla ensisijaista. Ja tulee olla kasvattajien prioriteetti numero yksi.
3. Määrä ei korvaa laatua. Tämä on siis noin tulevaisuutta ajatellen ja eikä koske oikeastaan nykyhetkeä. Mutta jos tästä nyt tulee joku muotijuttu, kuten vaikuttaa, niin kasvattajien vastuu korostuu. Se että rotu tai sen muunnos on muodissa ei koskaan lupaa pelkästään hyvää. Mielellään näkisin, että 10% cockereiden rekisteröinneistä olisi käyttölinjaisia, koska silloin meillä olisi elinvoimainen oma kanta (siis yli 500 yksilöä on se raja). Mutta tämä ei saa tapahtua koirien ja kotien laadun kustannuksella.

Oikea koti käyttölinjan pennuille? Rodunomaisesta käytöstä kiinnostunut koti. Ei tarvitse vielä harrastaa metsästystä, mutta pitää olla vakaa aikomus siihen. Eikä sillä metsästyksen määrällä ole niin väliä. Saa olla himometsästäjä ja sunnuntaimetsästäjä ja siltä väliltä. Ei sinänsä haittaa, jos yksittäiset pennut menevät muuhun käyttöön (tyyliin viranomaisille tai muihin lajeihin). Mutta valtaosan pitäisi mielestäni saada metsästävä koti.

Tämä nyt on tällaista tajunnanvirtaa, mutta kovasti olen pohdiskellut näitä asioita. Samalla olen miettinyt, että millaisella pätevyydellä näitä voi kasvattaa. Lähinnä siis että olenko itse siihen kelvolinen ja taidoiltani sopiva? Cockereita olen harrastanut koko elämäni ja käyttölinjan koiria yli 8 vuotta. Metsästystä olen harrastanut yli 10 vuotta ja parempi puoliskonikin on kova metsämies. Koiran kouluttajana olen keskinkertainen ja kilpailijana varmaankin myös keskinkertainen. Ja ymmärränkö sittenkään tarpeeksi? Käyttölinjan koirien kasvattajalla on isompi vastuu kuin ihan lemmikkikoirien kasvattajalla. Se ei riitä, että koira on terve ja kivanluontoinen. Sen pitäisi olla vielä suhteellisen helposti rakennettavissa metsästyskoiraksi. Ja kasvattajan pitäisi olla kykeneväinen auttamaan siinä prosessissa. Sitä on niin vastuussa siitä, että kasvatinomistaja on tyytyväinen metsästyskoiraansa ja rodun maine kehittyy positiiviseen suuntaan.

Lisättäköön vielä tähän, että vaikka minun taustani on lemmikkicockereissa, niin tänä päivänä olen ensisijaisesti kiinnostunut cockerista monipuolisena metsästyskoirana. Lemmikkicockerilla tarkoitan sitä, että lapsuuteni koirat olivat ihan perhelemmikkejä ilman sen suurempia harrastuksia. Ajatusmaailmani on kääntynyt aivan toisenlaiseksi siitä, kun aikuisella iällä hankin ensimmäisen oman koirani. Ja samoilla kriteereillä en enää valitse koiria, vaikka silloin saimmekin juuri meille sopivan koiran.

Aika kuluu nopeasti: kohta on jo Juhannus ja sitten ei enää mene kauaa, kun alkaa jahtitohinat!

Cockeriviikonloppu

Melkoisen touhukas, mutta mukava viikonloppu takana. Olin lauantaina cockereiden erikoisnäyttelyssä pitämässä omaa putiikkiani ja samalla cockereiden kerhokauppaa. Sunnuntaina oli vuorossa sijoituskoirani Sofin MH-kuvaus yhdessä Markuksen kanssa. Nyt väsyttää todella kovasti. Pitäisi tehdä inventaario tavaroista jne, mutta ajatus ei oikein kulje kunnolla.

Lauantai oli oikein mukava päivä, vaikka toki satoi aika runsaasti. Minua se ei haitannut, koska olin onneksi sisällä. Kaupa kävi ja mukavia ihmisiä oli. Stressin meinasi aiheuttaa oman autoni  vesipumpun rikkoutuminen. Mietin, että miten ihmeessä pääsen kimpsuineni ja kampsuineni paikalle? Onneksi appiukon Volvo oli käytettävissä sillä ehdolla, että se on lauantai-iltana klo 18. takaisin. Onneksi kaikki tavarat mahtuivat sinne kyytiin, ettei tarvinnut ajaa kahteen kertaan. Matkahan ei ole kuin 20 minuuttia yhteen suuntaan, mutta kuitenkin.

Ikimuistoisen päivästä teki se, että yllättäen kaksi Annin tytärtä saivat käyttöluokasta EH:n. En ollut kuvitellut, että niin voisi käydä, että käyttölinjainen voisi EH:n saada. Kyllähän se on niin, että se ulkomuoto on niin erilainen. Näillä tyttärillä tosin rakenne on oikeasti hyvä ja sellainen kuin käyttökoiralla kuuluukin olla. Suorat raajat ja liioittelematon runko ja miellyttävä pääkin vielä. Ja kovasti Annin näköisiä ovat kumpinkin. Anni tosin nykyään näyttä enemmänkin jakkihärältä kuin cockerilta, kun turkki on niin ihmeellinen. Koirat olivat siis Frosty Morning'seja, joten mulla ei ollut osaa eikä arpaa tähän hommaan, muuta kuin emän toisena omistajana.

Kuura (FM's Mireia), Judy (FM's Malena) ja Ginny (Saxaphone Pont), joka muuten sai H:n (kuva on Ninan)

Auto palautui tasan klo 18 Vaarilan pihalle ja huh, hiki meinasi tulla kiireessä.

Sunnuntaina pakkasin Markuksen autoon ja ajelimme Oittaalle MH-kuvaukseen. Hiukan tuotti haastetta pojan kanssa seisoskelu. Onneksi oli mukana kantoreppu,  banaania, maitoa ja rusinoita. Jaksoikin sitten lähes loppuun asti, kritiikin kohdalla tuli väsyitku. Sofi, joka oli syy paikalle saapumiseemme osoittautui aika lailla sellaiseksi, jonkalaiseksi olin sen ajatellutkin: Rohkea koira, joka ei piittaa leikkimisestä. Hauska yhdistelmä isäänsä ja äitiään. Eddie on tosi rohkea koira, joka palautuu tosi nopeasti ja rakastaa vetoleikkejä. Anni taas tulee suorastaan pahoinvoivan näköiseksi, jos sen kanssa yrittää mitään vetoleikkejä. Kaiken kaiken kaikkiaan minulla on hyvä kuva Sofista terve, toimiva ja hyvän luonteinen koira.