Miina Miinalainen

Voi meidän suloista Miinaa! Emäntä ei tee oikeuksia Miinan taidoille. Ja oma isäntä ei halua kilpailla sen kanssa. Nimittäin kerran spanieleiden metsästyskokeita kokeilleena Juha totesi, että ei ole hänen juttunsa. Taisi ottaa koville, kun hänen lähes täydellinen Miinansa ei saanut päivän hienolla suorituksella 1-tulosta, koska vesityöstä ei ollut kuin 2 pistettä. Koki epäreiluuden liian suureksi.

Olen tänä syksynä tehnyt Miinan kanssa paljon hommia ja sillä on kymmeniä ylösajoja ja paljon noutoja jahdeissa. Se on järkevä koira, joka tuskin koskaan kuumenee liikaa. Syksyn tottelemattomuus tapahtui ikävästi mestaruuskokeissa Ruovedellä, kun Minski teki elämänsä ensimmäisen peräänmenon ja paukkunoudon. Olin antanut Miinan Jyrkösen Mikalle ohjattavaksi ja he eivät varmaankin yhteisen ajanpuutteen takia toimineet hyvin yhdessä. Tästä opimme, että jos antaa koiran vieraalle ohjattavaksi, niin heidän tulee harjoitella yhdessä runsaasti ja rakentaa ensin suhde toisiinsa. Miina oli ollut kaksi viikonloppua mikalla lainassa, mutta se ei riittänyt.

Itse en olisi missään nimessä pystynyt ohjaamaan Miina tuona viikonloppuna, nimittäin stressi oli ihan huipussaan, koska olin  vs. koetoimitsijana siellä. Viikonlopun raskaudesta johtuen päätinkin, että joku muu saa järjestää tulevat kinkerit. Mun hermot eivät kestä tuollaisen spektaakkelin järkkäämistä. Olin jo pitkään pärjännyt ilman ahdistuslääkettä, jonka sain kun odotin poikaamme 5 vuotta sitten, mutta tänä syksynä sille oli taas käyttöä. Ei ollut ihan sen arvoista...

No ajattelin, että ei pahus, että nytkö se oppi menemään perään. Eikä mitä, kävin Maneliuksen Aijan luona ottamassa monta ylösajoa putkeen ja kaikki menivät hienosti. Siitä rohkaistuneena ajattelin, että nyt me kokeillaan Hyvinkäällä onneamme. Jälleen kerran mun lähes täydellinen Miinani oli hyvä ja emäntä ihan jälkeen jäänyt idiootti. Voisin kirjoittaa romaanin kaikista tekemistäni ohjausvirheitäni, mutta nämä vievät kirkkaan voiton! Kuka lähettää koiran noutoon, kun sanotaan, että älä lähetä. Kuinka hitaasti voi ihmisen ajatus kulkea? No sinne pistin 150 metrin päähän noutoon, vaikka järkevää olisi ollut mennä yli kolme kertaa lähemmäksi ennen lähetystä. Koiraa piti sitten lähteä tukemaan, koska välissä oli myös leveä valtaoja ja matka oli luonnollisesti liian pitkä. Lintu löytyi hyvin, ja tuotiin perille asti, kunnes emäntä luuli taktikoivansa ja meni vastaan ihan valtaojan partaalle ja otti linnun koiran suusta koiran ollessa vedessä. Sinne meni haavakkolintu ja taas Miina sai paikata emännän tekosia ja noutaa linnun uudelleen. Kaksi pistettä noudosta ja AVO3. Ja toinen hieno nouto ei paikannut tätä mähläystä.

Analyysina Miinasta itsestään: luonteeltaan se on suloinen. Se haluaisi aina olla ihan lähellä ja halia. Siinä se on samanlainen kuin edesmennyt Nanamme: todellinen painautuja. Luonteen miinukseksi voidaan mainita, että se on sellainen takakireä vanhapiika (vaikka rouva onkin) suhteessa muihin koiriin. Se ei pidä siitä, että joku vieras koira tulee tekemään tuttavuutta sen kanssa. Tuttujen koirien kanssa sillä ei ole sellaisia tuntemuksia. Paitsi kasvattini Nikkin kanssa, joka itsessään ei ole mikään helppo koira erikoisine fiksaatioineen. Omassa laumassa suhteet toimivat ja cockereille tyypillisesti nukkuvatkin toistensa päällä.

Koulutettavuus on ollut tosi hyvä lukuunottamatta toistonkestävyyttä. Olin tottunut Miinan isän Eddien kanssa siihen, että toistoja voidaan ottaa lukemattomia innon kärsimättä. Eddie ei välttämättä ole se penaalin terävin kynä, mutta työinto sillä on loputon. Joten piti ohjelmoida itsensä uudelleen Miinan kohdalla. Ja yleensä jos näitä kahta treenailee yhdessä, niin Miina otettava ensin, koska muuten olen kalibroitunut liian reipashenkikseksi Eddien kanssa. Miinan kanssa pitää olla pehmeämpi ja kannustavampi. Eddie saa kannustuksen pelkästään silkasta vauhdinhurmasta. Kuitenkin Eddie on näistä eniten minuun sitoutunut. Miina kulkisi mieluiten Juhan kanssa.

Rakastan Miinan hakukuviota. Se on sellainen notkea kärppämäinen: siro ja vauhdikas. Isällään on reipas ja voimakas: kyllä kuuluu kun mennä ryskää.

Miina on myös ensimmäinen koiristani, jolla ei ole ollut minkäänlaisia luovutusongelmia. Olen siis kehittynyt tai koira on riittävän erilainen.

Päästään siis kysmykseen astuttaako vai ei? Jotenkin viime kevään 8 pentua vei kaikki voimat....

Zeus

Toimme keväällä Englannista cockeriuroksen: Corbinsbere CamBerwel Beau "Zeus". Olin jo pidempään etsinyt erisukuista pentua. Alun perin sen piti olla narttu, mutta koska pentueeseen syntyi vain uroksia, niin sellainen sitten otettiin. Minun innostukseni juuri tähän oli emälinja, joka on Mansergh-kennelin tekosia (Lue lisää esim: James Leigh Roslin Williams). Kenneli on kasvattanut cockereita yli 80 vuoden ajan. Ja ovat pitäneet omaa erityistä linjaansa koko ajan. Olen huolissani rodun monimuotoisuudesta ja siksi minusta onkin kiinnostavaa, että 8 polvessa (1990-l)on  Gb.ShCh Coltrim Mississippi Gambler JW, (kuva koirasta). Samoin he ovat 1970-luvulla käyttäneet Falconer's Envoy Of Ware (kuva) nimistä koiraa. (Tosiasiassa käyttisten sukutauluissa on Speckle of Ardoonin kautta paljon ns. näyttelyverta. En tiedä montako kertaa se siellä kertautuu, jos esim 14 polvessa VOI olla 16384 koiraa...) Joka tapauksessa mielenkiintoista, että ovat nähneet tarpeelliseksi heittää sekaan "vierasta" verta parin kymmenen vuoden välein.

Zeus on Corbinsbere kennelin kasvatti. Kennelissä on useita cockereita, pari springeriä ja yksi käyttölinjan clumppi. Tracy Corbin (kasvattaja) on ammattimainen kouluttaja, joka keskittyy spanieleiden ja noutajien metsästyskoulutukseen positiivisin menetelmin. Field Trialeissa ei ole ehtinyt käymään erityisen paljon, koska yrittäjän touhuissa menee liikaa aikaa. Zeuksen isällä on tosin yksi voitto Novice luokasta.

Zeus taas tuntuu melko tyypilliseltä käyttölinjan pentuvaiheen cockeriurokselta: elämä on mahtavaa, osallistuminen kaikkeen on tärkeää, into korvaa puuttuvan järjen ja pääasia on vauhti. Reipas ja rohkea pentu, mutta ei itseriittoinen. Jos vertaa Eddieen (jo tietysti on aikuinen uros), niin on hienostuneemman ja pehmeämmän oloinen luonteeltaan. Eddie on sellainen jätkä ja rokkitähti. Rakenteeltaan on kevyt ja setterimäisen korkeajalkainen (mutta cockerinkokoinen). Raajat ovat suorat ja hyvin kulmautuneet. Minun henkilökohtainen preferenssi on, että pidän korkeajalkaisista enemmän kuin matalaraajaisemmista. Kaikki sormet ristiin, että on myös terve!

Tässä on video Zeuksesta, jonka kanssa tehdään ensimmäisen kerran käsikosketusta.

Zeus on minun ja sisareni Helenan yhteisprojekti.

Aikaongelmia

Kirjoitin pitkän postauksen ja en tallentanut sitä. Tämä ohjelma kaatui ja meni motivaatio kirjoittaa uutta. Aiheena oli krooninen ajanpuute. Tiedän, että kaikilla on tismalleen saman verran aikaa: 24/7/365. Mutta miten sen voi käyttää esimerkiksi hyväkseen harrastustaan ajatellen. Minulta kysytty mm. miksi minun koirilla ei harrasteta enempää tai miksi niillä ei sen parempia tuloksia. Syyllinen löytyy täältä! Vähässä on ne viikonloput, jolloin on mahdollista kisata. 

Tämä koiraharrastus"skene" pyörii toimistoaikaan työskentelevien aikataulussa. Se ei taas sovi kovin hyvin vuorotyötä tekevä perheenäidin, joka on sivutoiminen yrittäjä, aikatauluun. Käytännössä esim. Ainoat metsästyskokeet, joihin pääsen, ovat niitä, joissa olen itse toimitsijana. Ja se on huono yhtälö. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, kuinka huonosti siedän painetta ja keskittyminen herpaantuu helposti. Vs. Koetoimitsija+kilpailija~ liikaa hommaa.

No elämä on semmosta, kun se nyt sattuu olemaan. Voihan olla, että tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Ainakin helpottuu, kun lapset kasvavat ja tulevat itsenäisemmiksi ja "järkevämmiksi". Olen aina ihaillut heitä, jotka pystyvät treenaamaan lasten läsnäollessa. Minulta se ei onnistu kovin hyvin. Onneksi tämä vuorotyö mahdollistaa koirien treenaamisen, kun muut ovat töissä, koulussa ja päiväkodissa.

Tässä minun aktiivijengi: Miina ja Eddie. Vielä odottavat oman jahtikauden avausta. Olin nimittäin leikkauksessa juuri kauden avajaisten aikoihin. Vieläkin on komeat mustelmat vatsanalueella. 

Paljon on tapahtunut ja paljon on kirjoitettavaa. Katsotaan, jos kirjoittamisen tahti lisääntyy. Se sama ajan puute on estänyt tämänkin blogin kirjoittamisen.

Pentuja, pentuja!

Anteeksi rakkaat lukijat! En kuitenkaan ole hylännyt teitä. On vaan ollut niin liikaa tekemistä, että olisin jaksanut kirjoittaa teille!

Päällimmäisenä on nyt se, että meillä on pentuja! Sain mahdollisuuden astuttaa Jukka Paroisen Sissin. Tarinan alku on vuodessa 2009, jolloin haimme kaksi suloista cockerin pentua Englannista: Taimin ja Sissin. Sovimme, että jos jompi kumpi menee pieleen ja siitä ei tulekaan jalostuskoiraa, niin voimme lainata toista. Ja näin kävi. Taimi osoittautui liian haastavaksi kouluttaa. Sen sijaan Sissi on taas todella helppo kouluttaa. Taimi toimii reppukoirana eli vajaavaisesti koulutettuna metsästyskoirana, mutta tämä ei vastaa meidän käsitystä jalostuskelpoisesta cockerista.

Joulukuun puolessa välissä Sissi ja Late olivat täällä molemmat lainassa. Olen vapaan astutustyylin kannattaja. Uros ja narttu saavat rauhassa kuherrella ja flirttailla keskenään ja valita itse koska astuvat. Ja saavat astua valvotusti niin monta kertaa kuin haluavat. Näin uskon, että tulee isoja ja vahvoja pentueita. Uskon myös, että jos narttu tai uros ei halua, niin ei saa astuttaa. Siihen on syynsä ja sitä pitää uskoa. Näin toimittiin Sissin ja Laten kanssa: romanssi sai kehittyä rauhassa. Kaikki kävi kuin tanssi.

Tiesimme etukäteen, että Sissi on hyvä synnyttäjä. Ja niin oli. Ensimmäinen pentu syntyi kahden korvilla yöllä. Kaksi pentua oli syntynyt, kun lähdin töihin (työnantaja olikin muuttanut tiimiäni, joten en saanutkaan vapaata tuona viikonloppuna). Kahdeksan aikaan kaikki 8 pentua oli syntynyt ja kaikki oli hyvin pentulaatikossa. Ihana tunne! Kokemus kun on muustakin...

Miina uimaan rannasta kuin rannasta

Miina on aina ollut varovainen uusien asioiden kanssa ja tarvitsee aikaa sopetuakseen uusiin asioihin. Siinä se eroaa isästään, joka ei epäröi eikä meinaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Miinan ollessa alle vuoden ikäinen epäilimme, että se ei ui lainkaan. Kyse ei kuitenkaan ole siitä. Se ui hyvin ja halukkaasti. Veteenmeno sen sijaan on ollut haastavaa. Sitä ultimateparasta veteenmenopaikkaa ei tunnu aina löytyyvän. Kun se etsii sitä parasta paikkaa, hukkuu markkeraukset. Ja uudenlaiset rannat ovat olleet aina ihmettelyn paikka. Tämän kesän projektina onkin ollut "Miina uimaan rannasta kuin rannasta". Ja se onkin kovasti kehittynyt, mutta vieläkin helposti menee paikka-arpajaiset päälle.

Tässä on rantakalliolta vauhdikas elämäniloinen nouto.

Tässä taas suolammen upottavat reunat on harjoituksen kohteena. Tässä tehtävänä nouto saarekkeen yli vedestä. Joten haastava suoritus.

 

Tässä Miina on mökillä kivilaiturilla ja harjoituksen kohteena on siitä uimaanmeno. Sekin onnistui loistavasti! Jatkamme siis harjoituksia!

Mustat Geekköset lähtivät

L. G-pentue saivat kaikki metsästävät kivat kodit. Neljä pentua jäi tänne Etelä-Suomeen ja yksi muutti niinkin kauas kuin Kemiin asti. Omistajat vaikuttavat tyytyväisiltä koiriinsa. Varmasti on tullut uudenlaista vauhtia perheisiin. Cockerinpennuista kun ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Muotoa monituista

Olen ollut cockereiden jalostustoimikunnassa toista vuotta. Ajankohtaista tällä hetkellä on jalostuksentavoiteohjelman päivittäminen. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ja haastava projekti. Tekstiä, tilastoa ja analyysiä on tuotettava satakunta sivua. Rotu on kovin sillä tavalla monimuotoinen, että koirat ja harrastajat ovat hyvin heterogeeninen porukka vai onko?

Cockerspanielit ry käynnisti yhdessä Genoscoperin kanssa geneettisen monimuotoisuustutkimuksen rodun osalta. Jalostuksen tavoiteohjelman laatimisessa on olennaista tietää, että millä tasolla sen osalta oikeasti olemme. Tosiasia on se, että suljetun rodun jokaisessa sukupolvessa menetämme lopullisesti geenejä ja niitä ei tule mistään lisää, ellei tapahdu mutaatioita. Näin toki tapahtuu, mutta se ei yksinään riitä ylläpitämään geneettistä monimuotoisuutta. Vaikka meillä on yksi maailman suurimmista roduista, joissa on monta erillistä populaatiota, niin emme voi oikeasti tietää, mitä siellä koirien sisällä on DNA-tasolla. Rodussa on ollut lukemattomia siitosmatadoreja. On käytetty krouvia sisäsiitosta. Käyttölinjaiset kävivät läpi geneettisen pullonkaulan myksomatoosin jälkeen Englannissa. Rotua on värijalostettu välillä hyvin vahvasti (esim. Englannissa oli aikoinaan klubi, joka keskittyi vain punaisten cockereiden jalostamiseen) yms. On ehkä sekoitettu vaivihkaa muita rotuja käyttöominaisuuksien tai värin takia tms. On jännittävää nähdä, millaiseksi totuus muodostuu. Ilman kurkistusta sinne sisälle se on vain MUTUA (musta tuntuu).'

Cockereita on tutkittu oikeastaan hävettävän vähän verrattuina puolet pienempiin rotuihin esim englanninspringeri tai walesi. Tämän takia emme ole vielä saaneet rotukohtaisia profiileja. Laskin palleroista, että ehkä 6 cockeria on testattu, kun vähintään 30 pitää saada, jotta käppyrät saadaan. Ehkä olemme tuudittautuneita omaan suuruuteemme? No onhan se testikin kallis, mutta pari näyttelykäyntiä tai koekäyntiä ja se on siinä. Voisimme ehkä sittenkin tietää, olisiko se meidän "soopeli" kuitenkin domino tai mitä se genetiikka siellä sukutaulun takana oikeasti sanoo. Ja onko se sukutaulu edes oikea?  Eihän tämä testi tietenkään vääriä sukutauluja etsi ja ei ole tarkoituskaan etsiä niitä, mutta väärien polveutumistietojen osuus on varsin korkea. Arviot vaihtelevat, mutta esimerkiksi AKC:n (American Kennel Club) selvityksen mukaan noin 10% pennuista polveutuu niiden rekisterikirjan tiedoista poiketen. Joko tahallisesti tai tahattomasti sukutaulut voivat siis olla vääriä. Kuka tietää?

Henkilökohtaisesti en usko, että voidaan loputtomasti vain yhdistellä yhden saman rodun koiria toisiinsa. Koirista tulee liian samanperintäisiä ja mitä siitä seuraa: rodun taantuminen. Uskon, että rodunjalostuksen tulevaisuus tulee olemaan jossain vaiheessa suunnitelmalliset ja tarkkaan harkitut risteyttämiset. Esim, spanieleissa joudutaan ajan myötä palaamaan sadan vuoden takaisiin aikoihin, jolloin samassa pentuessa saattoi syntyä useampaa rotua ja niitä sitten eri rotuihin rekisteröitiin tai siirrettiin haluttuihin rotuihin. Esimerkiksi sama koira saattoi lauantaina esiintyä cockerikehässä ja sunnuntaina fieldikehässä näyttelyssä. Tavallaanhan nämä ovat rotumuunnoksia ja englantilaisethan rekisteröivätkin ne ensisijaisesti spanieleiksi ja sitten esimerkiksi cockereiksi: Spaniel (Cocker). Koska tämä aika on, ei voi tietää, mutta arjalainen puhdasrotuisuus ei mielestäni voi jatkua pitkään. Vaikka kuinka rakastaisi rotuaan sen puhtaudessaan ja omine hassuinen piirteineen.

Luettavaa:
http://www.instituteofcaninebiology.org/whats-in-the-gene-pool.html
http://www.instituteofcaninebiology.org/the-pox-of-popular-sires.html
http://www.instituteofcaninebiology.org/what-population-genetics-can-tell-us-about-a-breed.html
http://www.kennelliitto.fi/perinnollinen-monimuotoisuus-ja-jalostuspohja

Rakastan rotuani ja suhtaudun siihen intohimoisesti ja samalla olen huolissani sen tulevaisuudesta. Tunnen vastuun suurena ja raskaana: pitäisi kasvattaa terveitä, hyväluonteisia koiria, jotka toimivat tehtävässään ja edes sinne päin näyttävät cockereilta. Olen aina halunnut tietää kaikesta kaiken. Tiedän! Mahdotonta, mutta kun haluaa! Haluan tietää myös koiristani kaiken. Ja niin ilmeisesti Ninakin! Siksi niille on tehty laajasti kaiken maailman tutkimuksia ja niitä kuskattu eri kinkereisiin, jotta tietäisi, mitä minulla on "tallissa". Siispä koirillemme on tehty myös monimuotoisuustutkimus seuraavasti:

Anni "Whaupley Anniken" eli ylimummo

Taimi "Sanaigmore Dawn"

Miina "Multifarious Adalmiina"

Lisäksi seuraavista on otettu näytteet Eddie "Witch:Hunt's Eddie Vedder" ja Ladysplit's Goldielocks. Seuraavat kasvatit tullaan myös testaamaan: L. Gloriana ja L. Bianca. Viimeinen edustaa näyttelylinjaa. Ainoastaan viimeinen tulee saamaan Cockerikerhon sponsorituen, sillä halusin antaa muille käyttölinjan koirien omistajille mahdollisuuden sponssiin.