Ullan Blogi koirista ja elämästä yleensä

Koulutusvideoita netistä

2012-02-15T07:54:00.000+02:00

Luovutus
Nouto
paikoillaan pysyminen
ohjaukset

Hauska juttu

2012-02-14T12:58:00.003+02:00

Tämä meinaan Pintrest .

Säännöllisen urpo ohjaaja

2012-02-06T22:04:00.000+02:00

Ääh, joskus tuntuu, että olen aivan täydellisen puusilmä ja lahjaton ohjaaja ja koirankouluttaja. No, ehkä siitä ei ole kyse, mutta kyllä taas on ihan aivokuollut olo. Olin Cockerspanielit ry:n järjestämällä tokoklinikalla. Ahkerat ja innokkaat tottelevaisuustoimikuntalaiset olivat saaneet Pekka Korrin, kennel Tending . Melkolaisen pätevää koulutusta oli siis tiedossa.

Minulla on melkoisen jännittäjän ja häpeäjän tausta. Ennen aina hävetti, kun ei osannut sitä tai tätä. Ja koiratkin olivat melkoisen solmussa kanssani useinkin. Muutama vuosi sitten uskaltauduin Bengt Rödsethin kurssille, kennel Fågeljägarens . Bengt oli hyvin suorasanainen minulle ja hirveän defenssin ja parin punaviinilitran jälkeen olin muuttunut nainen. Päätin aina altistaa itseni kaikenmaailman koulutuksille ja kritiikeille. Ei sillä niin väliä, vaikka ei aina osattaisi tai ymmärettäisi. Nytkin innostuin: "Jee, taas on mahdollisuus mennä nolaamaan itsensä". Ja yllytin siskonikin mukaan. Hellu on juuri samanlainen jännittäjä kuin minäkin. Joten oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen kehittäisi varmaan Helluakin. Uskon, että aina omalla mukavuusalueella pysyminen ei kehitä ihmistä. Jos meinaa oppia jotain, on poistuttava sieltä.

Osallistuin kurssiin Eddien kanssa. Olen ajatellut, että voisihan sitä käydä Eddien kanssa tottelevaisuuskokeissakin. Alkeissahan me olemme, koska tosiasia on se, että olemme joutuneet kovasti priorisoimaan näitä metsästysasioita ajanpuutteen takia. Ruuhkavuodet etc. you know... Perusasento on kovasti vino, koiralle pitää opettaa toinen seuraamiskäsky, kun seuraa! on metsästyseuraamista (ei paikalla ei ole niin väliä, kunhan pysyy takana). Koira on onneksi nuori, joten aikaa on. Kurssilla hiottiin Eddien kanssa perusasentoa ja noudon luovuttamista. Olin ajatellut, että koiran kierroksia pitäisi saada alas, mutta Korri oli ehdottomasti sitä mieltä, että ei missään nimessä ja että koira on tosi hyvä. Pitää vaan opetella hallitsemaan ne viretilat. Äh, juu, niin justiinsa, näinpä, eipä ole tullut mieleen. Ja Eddiehän ei ole koskaan luovuttanut istuen: nytpä sitten rakennamme ota/anna-harjoituksella ja namipalkalla koiralle kunnollisen istuen luovuttamisen. Tässä murtui yksi viimeisistä ei koskaan-teeseistä: ei namia palkaksi noudosta. Ehkä se ei ole se ykkösase luovutuksen harjoitteluun, mutta ei sentään mikään synti, eikä hirviä häpiäkään... Oi miksi minun pitää olla niin jästipää, että päätän asioiden kulun, enkä osaa katsoa, miten ne oikeasti menevät... Eddie on hyvin ruokaorientoitunut ja oppii todella nopeasti namipalkalla. Jo kahdella harjoittelukerralla on muutosta ilmassa. Ostetaan aivot, mieluiten toimivat...

Annin kanssa innostuin kovasti kanssa touhuamaan ja siis on niin ihana koira. Niin se vaan tekee noutoja ja luovuttaa perusasennossa ihan tohkeissaan. Onneksi minulla on nykyään aikaa touhuta senkin kanssa. Se on ollut niin paitsiossa viimeiset puolitoista vuotta. Ihan hävettää, mutta elämä menee niin kuin se menee. Ja onneksi sen kanssa on niin kiva tehdä asioita, kun se on niin fiksu. Tämä meidän herra Hessu Hopo on paljon yksinkertaisempi.

Peurametsästyskausi loppui ja ei kaadon kaatoa. Ilvekset ovat kaiketi käyneet harventamassa. Huvittaisi käydä vielä fasaanilla...

verkkokaupan blogi

2012-02-06T20:09:00.001+02:00

http://ruistolat.blogspot.com/

Uudet sivut

2012-01-12T22:53:00.001+02:00

Kun uusi aika on alkanut kennelissä, niin sain vihdoinkin tehtyä uudet kotisivut. Edelliset onkin muistaakseni vuodelta 2003, hivenen vanhanaikaiset siis. Uudella ajalla tarkoitan sitä, että kennelissä ei ole enää yhtään näyttelylinjaista. Lähipiirissä on kasvattini Nikki, mutta muuten kaikki cockerit ovat käyttölinjan koiria. Ihmisellä on rajallisesti aikaa ja resursseja, ja minulla ei ole niitä niin paljon, kun minusta tarvitaan näyttelylinjaisten kasvattamiseen. Näyttelyt eivät kiinnosta enää ollenkaan. Trimmaaminen on tuskallista, kun olen sen verran allerginen koiran hilseelle, että reagoin vieraiden koirien hilseelle. Jos meinaa kasvattaa näyttelylinjaisia, niin kyllä niitä kasvatteja pitäisi voida trimmata. Lisäksi koirien liikuttamiseen ja treenaamiseen menee sen verran aikaa, että ei voi kovin montaa koiraa kotona pitää. Oli kohtuullisen helppo päätös siis.

Nikki

Nyt on ollut vain Anni ja Eddie kotosalla ja kumpaakin on ollut aikaa treenailla. Anni se on hauska, vaikka se on ollut hyvin vähällä treenillä pitkän aikaa, osaa se siitä huolimatta ohjaukset kuin vettä vaan. Onni on Anni. Tuli taas todistettua, kun pitkämielinen koira se on: Anni on aina ollut "huono" syömään. Ehkä sille riittäisi kerran päivässä ruokkiminen? Oli sitten taas Annin ruuat syömättä ja tullessani paikalle, Markus laittaa koiranruokaa kaksin käsin suuhunsa. Anniakin alkoi syöminen kiinnostaa ja painaa päänsä kuppiin. Mitä tekee Markus? Ottaa Annia korvasta kiinni ja siirtää sen vetämällä pois kupilta jatkaakseen syömistä. Anni: "Ahaa, okei, sä haluat syödä. Ei siinä sitten mitään." Anni ei myöskään ole moksistaan, kun Markus ottaa sen turkista tukea. Siis jos jollakin on hyvä luonne, niin se on Annilla. Varsinkin kun siltä on hävinnyt se nuoruuden kaahottaminen.

Anni

Eddien kanssa olemme edistyneet. Olen ottanut tavoitteeksi rauhallisuuden tavoittelun ja istuen luovuttamisen. Ei meillä ole mitään varsinaista ongelmaa, mutta se kiihtyy 0-100 niin nopeasti, että haluan rauhoittaa sitä. Samoin kun sillä on jotain suussa, niin pysähtyminen on vaikeaa. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa ja olenkin nyt vaatinut aivan rauhallista istumista ilman mitään hännänheilutuksia tai tassunnostoja. Kierrokset putoavat nyt nopeammin. Samoin olen alkanut rauhallisesti vaatia istuen luovuttamista ja se onnistuu jo joten kuten ilman häiriötä. Olen varma, että olen itse rakentanut tuon kiihtymisen luovuttamisen yhteydessä: koska sillä oli pentuna isot kunniakierrokset, niin hermostuin siitä ja mitä nyt ohjaajan kiihtymisestä seuraa? Ei mitään hyvää. Jos ajatellaan Eddien noutoa, niin se noutaa hyvin ja luovuttaa vauhdista. Eikä koskaan tarvitse pelätä mitään vatuloimista linnun tai damin kanssa. Mutta haluan lisätä hallintaa.

Metsästyshommat ovat Juhan peurakytistelyä. Vaikka huonosti ne liikkuvat. Viime viikonlopun intensiivisen kyttäyksen tuloksena oli yksi (iso) rusakko. Kotiin tuli mies, joka alkoi puhua mäyräkoirasta... Kaikenlaista...

Naakku Vaakkuli

2012-01-10T12:37:00.001+02:00

Nyt on sitten Nanan päivät päättyneet. Nina tuli nukuttamaan sen 8.1, joten sille tuli ikää reilu 12,5 vuotta. Syy lopetukseen oli sen siirtyminen omaan dementtiseen maailmaansa ja sen kanssa kommunikoiminen alkoi olla vaikeaa. Esimerkiksi se ei enää ymmärtänyt luoksetulokäskyjä, joten se alkoi olla vaarallinen itselleen. Sitä ei saanut ulkoa sisälle, kun vain jos itse halusi tai käytiin erikseen ohjaamassa. Lisäksi Nanalla oli se syksyllä tullut linssiluksaatio, jonka kivulloisuudesta ei ollut käsitystä. Varmasti jotain kipuja oli, koska nuoli tassuaan.

Jotenkin on hyvä olla, koska tietää, että koiralla oli hyvä elämä ja sai elää terveenä lähes koko elämänsä. Surutyö onkin osittain tullut tehtyä etukäteen, koska tiesimme, että dementialääkitys auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Olen loputtoman kiitollinen tälle koiralle siitä, että oli helppo ja kiva nuoren parin ensimmäinen yhteinen koira, joka muutti oman koiraharrastuksen tyystin. Sillä kasvatin ensimmäisen pentueeni, kävin ensimmäistä kertaa näyttelyissä ja kokeissa. Se oli tyttären suosikkikoira.

Itkin itkuni kootessani seuraavaa kuva-albumia: Nanan kuvia

Ekströmin Tiina laittoi Facebookissa ihanan runon (kiitos siitä!):

Älä turhaan itke.
Sain elää rikkaan elämän
ja nyt on minun aikani päästä lentoon.
Saada takaisin nuoruuteni elinvoimat,
olla vapaa liitämään lailla linnun.
Ja muista, että en ole kokonaan poissa.
Vaikka et minua enää näe,
kuljen silti mukanasi.
Jään asumaan sydämeesi.
Minä katselen sinua pilvistä,
seuraan joka askeltasi.
Minä vartioin untasi.
Kun olet surullinen tai yksinäinen,
minä olen luonasi.
Eikä eromme ole ikuinen,
vielä tulee päivä jolloin taas tapaamme

Vuosi 2011

2011-12-28T23:37:00.000+02:00

Oli itsetutkiskelun vuosi, jonka aikana ehti tapahtua kaikenlaista. Osa suunnitelmista toteutui ja osa ei. Vuoden ihmeellisin asia oli Markuksen syntymä. Vaikean raskauden jälkeen syntyi maailman täydellisin pieni mies, jota kohtaan rakkaus syntyi välittömästi ja edelleen välillä ihan kuristaa kurkkua. Niin voimakas tunne se on. Raskauden yhteydessä syntynyt masennus muuttui lapsen syntymän jälkeen vähitellen enää silloin tällöin esiintyviksi ahdistuskohtauksiksi. Tässä yhteydessä jouduin uudelleen arvoimaan itseni suhteessa itseeni, perheeseen ja muihin ihmisiin. Ja löysinkin itsestäni monta sellaista asiaa, joiden en edes tiennyt olevan olemassa. Ehkä jatkossa osaan olla itselleni ja myös muille armollisempi?

Markus syö jouluruokaa

Alkuvuodesta meinasin melkein lopettaa koiraharrastuksen (ja monta muutakin asiaa), mutta sitten mietin, että mitä minä haluan harrastaa? Cockerspanieleita ja metsästystä. Ja haluan myös kasvattaa ja osallistua rodun eteen päin viemiseen. Nämä pienet menninkäiset ovat antaneet elämääni niin paljon, että kyllä jatkossakin niitä harrastetaan. Kohta 37 vuotta rodun parissa kannustaa jatkamaan. Niinpä vuoden edetessä jaksoin taas kiinnostua koirista ja myös hiukan kennelpolitiikastakin, vaikka edelleenkään en oikein halua osallistua siihen.

Koirat olivat alkuvuodesta todella vähällä, mutta tervepäisinä kestivät sen. Eddien kanssa kävimme Metsästyspanieleiden koulutuksessa helmikuussa ja samassa kuussa kävimme katsomassa Annin kasvattajaa Andy Robinsonia hänen ollessa tuomarina kokeissa. Kesäkuussa haimme Eddielle H:n näyttelystä. Melko pian sen jälkeen se myös luonnetestattiin ja todettiin tervepäiseksi otukseksi (156 pistettä). Kesällä alkoi treenaus vesitöitä varten, mutta se jäi runsaasta harjoittelusta huolimatta vajaaksi, joten kokeiden alettua totesimme, ettei koira (Eddie) ole valmis. Kävimme kaksi kertaa yrittämässä ja sitten ilmoitin koiran vesilintukokeisiin. Onneksi Juha lähti kanssani sinne, sillä se koekäynti kannatti: tuloksena oli VOI1. Myös Taimille saimme sieltä tuloksen AVO3. Eddien jatkosyksy ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin: olin unelmoinut KVA-tittelistä, mutta ajan ja keskittymisen puute toi vain kolme VOI2 tulosta ja lisää korjattavaa. Mutta jos nyt jotain postiivista haluaa ajatella, niin laukauksesta luoksetulo on korjattu... B) No, kun päivät pitenee, niin alkaa Eddien kanssa kova treeni. Se taas, että onko varaa kilpailla syksyllä on ihan eri asia. Sillä pelkällä kotihoidontuella on vaikea harrastaa.

L-koirista:
-yksi kävi luonnetestissä saaden 73 pistettä Dodi
-yksi kävi spanieleiden taipumuskokeissa SPA1 tuloksella Chili
-yksi kävi kansainvälisessä vesilintukokeessa tuloksella VOI2 92p Tico
-yksi kävi maalintukokeessa ja samalla derbyssä tuloksella AVO2 90p ja derbyn toinen sija Sofi
-terveystutkimuksia tehtiin E-hobitteille, ja osa on vielä saapumatta Kennelliitosta

Eddiestä tuli taas isä ja siitä pentueesta kennelin koiramäärä kasvoi yhdellä: Multifarious Adalmiina "Miina" tyttönen saapui lokakuussa. Vaikuttaa tosi kivalta pennulta. On äitinsä näköinen, mutta isänsä oloinen. Ja etsii edelleen yhteistyöhaluista sijoituskotia.

Miina

Metsästysharrastus on ollut hiukan kituvaa, kun nämä lapset ovat niin pieniä. Ihan muutaman kerran olemme päässeet linnulle. Juha on ampunut pari rusakkoa ja hiukan kytistellyt valkohäntäpeuraa, mutta lumenpuute haittaa sitä harrastusta.

Haikein mielin jätän kuitenkin tämän vuoden taakseni, vaikka se on ollut yksi vaikeimmista, se on myös ollut yksi onnellisimmista. Mitä tulevaisuus tuo tulleessaan? Markus täyttää vuoden ja vauvan asemesta meillä on pian taapero. Sonja kasvaa ja todennäköisesti oppii pian lukemaan (onneksi on tullut isäänsä eikä äitiinsä...). Nana poistuu joukostamme varmaankin pian. Anni on iki-ihana itsensä. Eddien ja minun yhteys paranee. Miina kasvaa ja kehittyy hyvin. Uskon, että näin ajattelemalla saavutetaan, mitä halutaan ;).

Sonjan jouluonnea

Laskuri (uusi)

2011-12-28T11:03:00.003+02:00

Lisätty bloggerin oma kävijälaskuri vanha hävittyä kuin pieru Saharaan...

Pihaa auki

2011-12-17T23:06:00.001+02:00

Hyvästi kammottava grillikatos! Edellisten asukkaiden perintönä meillä on ollut takapihalla aivan järkyttävän ruma "grillikatos". Tänään se sai kyytiä, kun pistimme sen säpäleiksi maalämmön tieltä. Samalla kaatui riippapihjala ja lehmus ja pari pensasta. Huomenna kaatuu vielä leikkimökki. Putkea aletaan vetämään maanantaina ja se tarkoittaa sitä, että koko takapiha avataan..

Tässä viisi vuotta vanha kuva Annista, joka hyppää grillikatoksesta. Siitä hiukan näkee kammottavuuden tasoa... Varsinkin, kun ei siellä mitään ole voinut grillata. Savustetuksi siellä on lähinnä tullut.

Toivoisin pakkasia ja lunta, että koirat saisivat olla takapihalla, vaikka se olisikin myllätty. Jos ei tule talvea, niin se on vaan tarhailua sitten ja aamu-ja iltalenksukat tuossa takametsässä. Minä en aio pestä koko laumaa, joka kerta kun ne tulevat sisälle. Se on vähintään 12 jalkaa joka tapauksessa. Voin kuvitella sen kuran määrää, mikä tuolta takapihalta tulee jatkossa. Keväällä sinne on ensitöiksi laitettava nurmi.

Hyvää Joulua ystävät!

2011-12-15T22:43:00.001+02:00

Terveystarkastuksia yms.

2011-12-15T22:40:00.002+02:00

Hiukan silmissä kirvelee, kun Markus heräsi aamulla ensimmäisen kerran klo 4 leikkimään. Minä sitten join silloin ekat kahvit ja totesin, että nyt kyllä Ukkeli nukkumaan. Ja eikun vaunuihin ja lykkimään. Sen verran kyllä nyt illalla tuntuu valvominen, ettei ajatus oikein kulje. Pieni mies on kovasti kasvanut. Kontaa täysillä, seisoo jo aika vakaasti ja kaksi hammastakin on siunaantunut. Ja on niin suloinen! Olo on todella haikea: kohta mulla ei ole enää vauvaa!

Eilen kuvattiin neljän E-hobitin lonkat: kolmella tosi hyvän näköiset ja yhdellä varmaankin menee sinne C:n puolelle ainakin. Kahdelta kuvattiin kyynärät ja ne olivat priimaa ja niiltä lausuttiin myös polvet. Chilillä oli 0/0 ja Sofilla 1/0. Muuten tämä tulevaisuuden toivoni näytti tosi hyvältä. Katselemme rauhassa vielä, mitä siitä kehittyy. Toivon, että siltä vielä otettaisiin FN- ja PRA-testit ja luonnetestiin se olisi myöskin vietävä. Ei minulla ole mikään kiire pentuja teettämään ja koirakin on vasta vuoden. Sitä olenkin kaikille pennunostajille sanonut: ne ovat vasta vuoden ja ihan teinejä.

firman oma blogi

2011-12-09T23:21:00.001+02:00

Ruistola.com blogi

Kommentointia ja arvosteluja kirjoista ja muista tuotteista.

Miina

2011-11-30T22:55:00.001+02:00

Miina se on kovasti kasvanut ja kehittynyt. Ja on edelleen ilman omaa kotia, eli mikäli kiinnostaa hyväsukuinen cockeri, jolla on ominaisuudet kohdallaan, niin ottakaa yhteyttä. Miina sijoitetaan yhteistyökykyiseen kotiin. Miina on nyt 4 kk vanhana hyvin reipas ja rohkea. Sen kanssa on aloitettu istumisen ja luoksetulon harjoittelu ja päivittäin tehdään pari noutoa, jotka tulevat syliin asti. Nämä asiat sujuvat hienosti. Valitettavasti minulla ei ole aikaa ja resursseja juuri tällä hetkellä kouluttaa sitä kunnolla ja siksi toivonkin, että sille löytyisi koti, jolla on aikaa. Lisäksi Juha ilmoitti haluavansa olla seuraavan koiran hankinnassa mukana ja haluaa sen olevan uros... Tähän mennessä minä olen kaikki koirat valinnut ja hommannut. Eipä siinä mitään sitten, mukavaahan se on, että on mukana tässä harrastuksessa.

Linkki Miinan sivulle

Kokeita, treeniä ja kirjoja

2011-11-22T22:34:00.001+02:00

Puolitoista viikkoa sitten olimme Eddien kanssa ottamassa kauden pohjanoteeraukset Urjalassa Metsästysspanieleiden järjestämissä SPME-kokeissa. Mestaruus ja Derby-viikonloppuna tulleet ongelmat eskaloituivat ja esitimme varmaan kaikkien aikojen heikointa yhteistyötä. Eddie on kuitenkin aina ollut hyvin nöyrä ja tottelevainen koira, mutta Urjalassa kaikki meni pieleen. Tuloksena VOI3 83 pistettä...

Sitten onneksi tiedossa oli Cockerspanielit ry:n järjestämä riistakoulutus Pornaisissa, jota olin vetämässä. Siellä minulla oli mahdollisuus ottaa kunnon sessio koulutuksen päätteksi. Meillä oli käytössä linnunheitin, joten riistatilanne oli erinomaisen kontrollissa. Se mistä olen erityisen ylpeä on se, että koiralla pysyi paketti kasassa, vaikka sille otettiin kolme aivan peräkkäistä ylösajoa. Lintuheittimeen, viiden minuutin hakukuvio ja ylösajo ja siihen runttaaminen, pudotus ja ohjaajan nouto. Ensimmäisellä kerralla sekä minä, että Juha runttasimme koiraa (ei fyysisesti) ja se hiukan säikähtikin. Sillä tuntui kuitenkin olevan toivottu vaikutus. Uskon, että saamme homman vielä aivan nippuun.

Koulutus muuten onnistui tosi hienosti ja ihmiset tuntuivat olevan todella tyytyväisiä. Meillä oli siis 10 koiraa siellä. Kolme oli omaa kasvattia ja sitten muita uusia tai hiukan kauemmin harrastanutta. Kaikille saimme hyviä tilanteita aikaiseksi.

Kuvia koulutuksesta

Verkkokauppa on käynnistynyt ja meillä alkaa olla siellä kirjoja ja DVD:tä. Tarkoitus on siis pikkuhiljaa kasvattaa valikoimaa. Ajatuksena on hankkia kirjoja eri metsästyskoiraroduista ja niiden kouluttamisesta (ei siis pelkästään lintukoirista). Itse olen aina rakastanut kirjoja ja kerännyt niitä. Jatkossa ymppäämme vielä Juhan metsästys- ja aseharrastuksen tiimoilta jotain. Nähtäväksi jää mitä...

Verkkokauppa

Tervetuloa ostoksille!

Verkkokauppa

2011-11-09T23:32:00.000+02:00

Tällaista on viime aikoina puuhailtu:

ruistola.com

Pientä verkkokauppatoimintaa siis.

Ruuhkavuosia

2011-11-02T15:07:00.000+02:00

Nyt tiedän, mitä tarkoitetaan ruuhkavuosilla: sitä, että on pienet lapset. Tuntuu siltä, että kaikki aika menee kotitöissä ja lapsien kanssa. Välillä tuntuu, kuin en tekisi muuta, kun viikkaan pyykkiä ja korjaan levällään olevia tavaroita omille paikoilleen. Illalla kun lapset on saatu nukkumaan, niin sitä rojahtaa sohvalle tuijottamaan telkkaria.

Miksi pitää olla talviaika? Missä välissä ne koirat treenataan? Kuka tuolla säkkipimeässä niitä treenailee? Valkoinen kanipallo on kyllä aivan ässä hämärässä pysähtymisharjoituksissa. Eddien kanssa kovasti niitä tässä väännetään, kun ongelmia ilmeni derby/mestaruusviikonloppuna. Taisi olla liikaa perhe/vs. koetoimitsija/kilpaileminen. Eddielle siis 2 VOI2.

Kauden kohokohta meni kyllä upeasti, vaikka oli aivan hirveä stressi päällä. Lähinnä ehkä siksi stressasin, kun piti se perhe sovittaa mukaan jotenkin. Se meni kyllä sitten kuitenkin hienosti. Ja Juha huolsi hommat hyvin, vaikka välillä tulikin säätämistä lasten kanssa. Onneksi minulla oli upea tiimi tekemässä tätä viikonloppua. Ja Juhan viikonlopun kruunasi maanataina ammuttu lehtokurppa.

Perheen syysloma meni Joroisten reissua lukuunottamatta kotosalla ja ihan mukavasti. Sonja kävi naapurissa leikkimässä, minä kävin koirien kanssa paimentamassa ja Juha teki metallihommia.

Kiirettä pitää

2011-10-20T14:04:00.001+03:00

Yllä kuva Miinasta ja fasaanista. Sattui olemaan pienehkö lintu ja ajattelin kokeilla, mitä siitä tuumii. Kuulun itse siihen koulukuntaan, että kylmän riistan varovainen paineeton esittely on hyvästä. Tästähän ollaan eri mieltä, mutta jos tie vie Roomaan, niin eikö se ole hyvä tie? Laitoin siis linnun maahan ja katselin kamera kädessä, mitä Miina touhusi. Kävi muutaman kerran ihmettelemässä ja lopulta otti linnun kantoon ja juoksenteli pitkin pihaa. Huom! täydessä hiljaisuudessa minun osaltani. Toi sen sitten lopuksi luokseni. Hauska eläin.

Nyt on tuloss cockereiden rotumestaruudet ja derbyt ja vastaavana koetoimitsijana kiirettä pitää. Onneksi minulla on hyvä taustatiimi. Kiitos teille! Stressiä pukkaa, miten yhdistetään perhe, omilla koirilla kilpaileminen ja järjestelytyöt.

Sitten on kaikenlaista muutakin jännää mielessä...

Kaikenmoista

2011-10-12T23:20:00.001+03:00

Päällimmäisenä mielessä on varmaankin Nana ja sen hiipuva elämä. Pari viikkoa sitten huomasin sen toisen silmän olevan selkeästi sokea. Ninan katsottua sitä, suositteli hän, että varaan ajan silmäspesialistille Apexiin Malmille, Helsinkiin. Tuomio oli seuraava: sillä on oikeassa silmässään kaihi, värikalvonrappeuma ja linssiluksaatio. Ei tiedetä mikä on mistäkin seurausta, mutta näin vanhalle koiralle voi kaikkea tulla. Vasen silmä on terve, mutta ikään kuuluvasti samea. Nana on lähes koko elämänsä ollut terve koira. Ei edes korvatulehdusta ole ollut. Ensimmäisen kerran se joutui hoitoon selästään 9 vuotta vanhana, kun se vaurioitui metsälenkillä. 10-vuotiaana siltä leikattiin kohtu myomien takia ja 11 vuotta vanhana aloitettiin dementialääkitys. Nyt se on lähes 12,5 vuotias, seniili, mutta pärjää hyvin tässä laumassa. Nyt kuitenkin tämän silmän kanssa olen päättänyt, että sitä lääkitään kunnes se nukutetaan pois. En näe mitään syytä lähteä leikkaamaan noin vanhaa koiraa, jolla ei pääkään enää pysy mukana. Eli nautimme sen seurasta vielä hetken ja sitten se saa muuttaa autuaammille metsästysmaille.

Miina on ollut meillä vajaan viikon ja on niin reipas pentu. Ainoa asia, mitä kavahtaa, on isänsä vauhdikas törmäily ulkona. Se ei tunnu kunnoittavan muita lainkaan, kun kaahottaa täysillä edes takaisin. Muuten Eddie on Miinan suosikki, kun jaksaa telmiä. Ja ison uroksen kainaloon on hyvä panna maate. Hiukan on neidon kanssa touhuiltu, mutta katsellaan vielä hiukan toisiamme. Hiukan pahaakin se on tehnyt: Anu ja Pasi lahjoittivat Derbyyn fasaanidameja, joista toisen Miina sitten pisti säpäleiksi sillä aikaa, kun äitini oli vahtimassa lapsia sunnuntaina... Ei auttanut kuin tilata uusi. Miinalla ei vieläkään ole omaa kotia.

Sunnuntaina olimme harjoittelemassa riistatöitä tässä Hyvinkäällä ( http://www.astrakaninfasaanisafarit.fi/index.html ) Kymmenen koirakkoa oli, joista pari vanhempaa koiraa ja loput nuoria lupauksia! Tosi hienot treenit saatiin koirille aikaiseksi.

Chili

Juha

Kuura (FM's Mireia)

Piki (Namusillan Anterinen)

Piki (N. A.)

Ylösajo

Sofi

Sofi ja minä

Juha ja Piki (L. Dinodas)

Miina ja muuta

2011-09-27T22:58:00.000+03:00

Juhan keskittyessä omaan intohimoonsa eli valkohäntäpeuran metsästykseen (joka siis alkoi viime viikonloppuna), minä keskityin sitten perheeseen. Lauantaina pakkasimme familian Ninan autoon ja ajoimme Muurameen valitsemaan pentua. Perillä oli melkoinen lauma mustilaisia. Todella tasainen ja vahva pentue! Kävimme kaikki läpi eläinlääkärintarkastuksen ja tunnistusmerkinnä yhteydessä. Silmiin pisti toinen narttupentu ja kokeilimme, mitä se tekee saadessaan vapaana juosta. No samantien lähti juoksemaan pitkin taloa siipi suussaan, ei ollut moksiskaan perässään juoksevasta lapsesta ja painui arteensa kanssa sohvan taakse. Todellinen cockeri ja olin myyty. Nina halusi nähdä ulkona myöskin, mutta päätyi samaan pentuun. Niinpä musta neito Multifarious Adalmiina eli Miina tuli valituksi. Nyt vaan Miinalle pitäisi koti löytyä. Uskon, että tulee hyvä puskaohjus tästä neidosta, asenne on ainakin kohdallaan:

Miina ja Miinan siipi!

Sunnuntaina sitten istutimme Sonjan kanssa pihalle villitulppaaneja, kultasaframeja ja scilloja tähän eli etuoven eteen:

Tulee varmasti ihanan kukallinen kevät, kun sipuleita oli yli 100. Keskikesää sulostuttamaan laiton liljojen sekaan lísää liljoja (Oriental lilja Salinas ja Värililja Monte Negro). Liljat ja pionit ovat niin parhautta. Ja vaikka muuten punainen väri ei ole suosikkini, niin kukkasissa se on paras ja kaunein.

Tässä on Eddie, joka juoksee löytämänsä peuranjalka suussaan:

Ja sitten alan olla huolissani Nanasta. Se alkaa vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän siltä, ettei se tiedä, missä se on ja mitä sen pitäisi tehdä. Lisäksi huomasin, että sillä on toinen silmä ihan samea. Saas nähdä kauanko se vielä on keskuudessamme. Sonjan kanssa pitää alkaa puhumaan, että se ehkä lähtee piakkoin vihreämmille metsästysmaille. Siitä on jo kahdeksan ja puoli vuotta, kun meiltä on viimeksi koira lähtenyt (Nanan tytär Tuisku). Miten sen itse kestää?

Vesilintukoeviikonloppu

2011-09-23T10:28:00.000+03:00

Takana on mukava koeviikonloppu Ruokolahdella. Tajusin jo kesällä, että vesityöstä ei välttämättä tule pojoja Eddielle, joten "kaukaa viisaana" ;) varasin paikan Eddielle Urjalasta. Sitten tuli tieto, että Ruokolahdella oli tuomarimuutoksen takia kaksi paikkaa auki. Pikaisen neuvottelun jälkeen Juha suostui lähtemään lapsenvahdiksi, niin ilmoitin sekä Eddien että Taimi(-Anteron) kokeeseen. Ja se kannatti todella.

Kuvat Jaana Sagulin

Lauantai-aamulla (tai oikeammin yhdentoista aikoihin aamupäivällä) Eddie starttasi päivän viimeisenä koirana kolmesta niissä maastoissa. Kanervan Lauri oli tuomarina ja Ritolan Timo toimi tarkka-ampujana. Maastoina oli rantaniittyä kanavilla ja kaislikkoa järven rannassa. Valitettavasti riistaa ei tavattu maastossa (pari tavia karkoittui n. 200m päästä), vaikka muutamassa paikassa koira merkkasi kovasti hajuja. Maastossa oli vettä lähinnä liejun muodossa, mutta sitkeästi musta "tasku"rakettini jaksoi maastossa kulkea ja kulki niin kovaa, että vesityöskentely arvostettiin 4 pisteen edestä. Palattuamme tukikohtaan tuomari esitti ylituomarille (Tuomo Kotasaari), että pääsimme kokeilemaan onneamme fasaanilla ja niin tehtiin. Fasaanilla työskentely oli hyvää, haku sopivaa ja pidin koiraa tiukasti, jotta pääsisin ylösajoon puutumaan nopeasti. Koira ajoi linnun ylös ojasta ja hyppäsi ulos sieltä, jolloin sain sen istumaan. Markkeeraus ei onnistunut kasvillisuuden takia, joten koira ohjatuun noutoon tuomarin luvalla. Teetti hieman työtä saada koira irtoamaan ojan vierustasta (tuuli takaamme), mutta viimein koira lähti pellolle ja sieltä se kukko löytyi. Napakasti suuhun ja takaisin ohjaajan käteen. Tuntui hyvältä ja odotukset olivat ykkösessä. Ja se sieltä sitten tulikin VOI1 101 pistettä, heikko ykkönen, mutta ykkönen kuitenkin.

Sunnuntaiaamuna arpa oli osunut Tuomo Kotasaaren arvoitavaksi Simpeleelle. Aamu oli kaunis ja lähdimme Taimin ja Tuomon kanssa erälle. Tämä oli Taimin ensimmäinen virallinen startti spanieleiden metsästyskokeissa. Taimi on hiukan erillainen koira, kuin aikaisemmat käyttölinjaiset. Maasto oli sellainen, että koira joutui uimaan ensimmäiset 25 min siten, ettei jalat käyneet kertaakaan pohjassa. Onneksi kun koira alkoi osoittaa nuutumisen merkkejä, löytyi reitti rannan puolelle. Ja lähdimme lehtokurppajahtiin. Tähän mennessä maastosta oli karkoittunut yksi tavi. Kurppajahdissa koira meni todella hienosti. Sillä on hauskan näköinen haku : se kuikuilee maastoa välillä pysähtyen. Erän aikana tavattiin yksi haikara ja ei muuta. Siispä fasaanille. Sain istua kilpatoverin autossa lämmittelemässä ja siinä torkahtamisen rajamailla silmäilin aamuauringon kultaamaa maastoa, jossa vesipisarat kimmelsivät. Tunne oli euforinen: tämä on ihanaa ja tätä haluan harrastaa.

Takaisin Taimi-Anteroon. Fasaanilla koira otti linnun kiinni ja omi sitä juosten edestakaisin edessäni. Käskytyksen jälkeen lintu tuli käteen. Tuloksena AVO3 84 pistettä ja minulle ja koiralle kokemusta ja näkemystä.

Perhe oli mukana viikonlopussa. Sonjalla oli mukavaa, koska ihmisiä oli paljon ja tukikohta sattui olemaan vanhassa koulussa, jossa oli lapsille tekemistä. Markus oli yhtä hymyä. Ja ei sillä Juhalla ollut vissiin aivan järjettömän tylsää. Tilanteen korvasi varmasti juuri kotiintulon jälkeen ammuttu rusakko: oli maastossa klo 20 ja rusakko oli tontissa klo 20.07. Tällä viikolla on siis syöty riistaa.

Sijoitetaan narttu

2011-09-02T21:12:00.000+03:00

Päätimme Ninan kanssa ottaa sitten astutuspalkkioksi nartun. Pitäähän kaveria auttaa mäessä. 11 turboa kun tulee, niin niille on vaikea saada kotia. Ja yhdistelmä on hyvä ja miellyttävä:

-molemmat koirat ovat toimivia metsästyskoiria ja kummallakin koepalkinto. Tellun AVO3:sta voidaan pitää hyvänä, koska fasaanien määrä maastossa oli erittäin suuri ja tuomarina oli vielä tiukka engelsmanni
-neljällä polvella sukusiitos on nolla
-suku on kiinnostava: Eddie on "vanhaa" ruotsalaista sukua ja Tellu on taas meille itsellemme vieraampaa sukua englannista
-molemmat ovat mukavia ja joviaaleja koiria, joilla on ominaisuudet kohdallaan

Siispä sijoitetaan Etelä-Suomeen musta cockeri. Valitettavasti emme voi itse pitää, koska Ninalla ja Jussilla on "Sissikorva" eli spk:n pentu juuri kasvamassa ja meillä on taas itsellämme pieni vauva ja siksi ei aika riitä. Jos kiinnostaa, niin kysyä saa.

Kaikenlaista vesipuuhaa

2011-09-02T11:23:00.000+03:00

Olen valjastanut koko perheen meidän vesityötreeneihin. Sattuneesta syystä on ollut liian vähän aikaa harjoitella ja on ottanut aivoon, että pitää sitä vesityötä treenata koiran kanssa, jolla on tärkeämpääkin korjattavaa työskentelyssään (laukauksesta luoksetulo). Juha on heitellyt markkeerauksia ja sokkoja, ollaan rakennettu muistipaikkoja, käyty eri paikoissa jne. Pääsääntöisesti harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta muutama källikin on käynyt. Pahin ehkä oli olessamme tässä läheisellä hiekkakuopalla, jossa on pieniä luotoja. Juha heitteli neljä markkeerausta ja kun koira palautti viimeistä heitti rantavetee damin. Koira ui sen 75 metriä ja kampasi koko saaren ja ei löytynyt damia. Se pahus oli uponnut rantaveteen. Sillä kertaa emme enää saaneet koiraa lähtemään edes markkeerauksia hakemaan sieltä. Ratkoin sitä sitten uimalla koiran kanssa sinne. Harmitti niin vietävästi. No joka tapauksessa koira on nyt siinä kunnossa, että se irtoaa ohjattuun noutoon heti.

Eddie on elokuun aikana käynyt kaksi kertaa vesityössä ja molemmilla kerroilla olemme epäonnistuneet. Ensimmäisellä kerralla koiran usko loppui kesken ulpukkameressä. En tiedä mikä vaikutus oli laukauksen jälkeen ejektorin heittämällä hylsyllä kuonon edessä. En saanut sitä ensimmäisellä lähetyksellä etenemään, vaan se lähti sitä hylsyä tutkimaan. Toisella kerralla Kylmäkoskella koira ui hyvin yli, mutta valitettavasti meni tuulen yläpuolelta ohi linnusta... No ei kun vesilintukokeisiin... Olemmekin käynneet maastossa katsomassa löytyisikö vesilintua, mutta kahlaamalla niitä ei ole vielä näkynyt.

Aloituksessa sen sijaan oli vauhtia ja tapahtumia. Perinteeksi on muodostunut kutsujahti Pornaisissa ms Turha Toivo n kanssa oli onnistunut. Ja saimme Juhan kanssa laatuaikaa, kun Hallan Hanne suostui ottaamaan meidän molemmat lapset hoitoonsa. Oikea aarre! Eddie toimi mielestäni hyvin ja innokkaasti. YLE:n toimittaja oli seuraamassa aloitusta ja äänitti Eddien läähätystä, kun se juoksi rantakaislikossa. Se tulikin radiosta ulos, mutta rotu oli vaihtunut setteriksi (hymph). PR-työtä on siis tehtävä ja lujasti vielä. Kotiin palasi tyytyväinen perhe: äiti koiraansa, isä ampumiseensa ja isompi lapsi leikkikaveriinsa. Vauvakin vaikutti tyytyväiseltä.

Yllä olevat kaksi kuvaa on otettu iltalennolla passissa, ja niissä on ensinnäkin levollinen tunnelma ja toisekseen oli aivan loistava tilaisuus harjoitella sitä, ettei mitään tapahdu... Ja mielestäni olen kehittynyt valokuvaajana niin sommitelmien teossa kuin tilanteiden havainnoijana.

Koiria

2011-08-13T16:41:00.000+03:00

Tämähän ei ole mikään kennelin uutisblogi, vaan enemmänkin tajunnasta virtaavaa tekstiä, jonka seassa on uutisia, eikä toki kaikkia niitä. Kesän aikana on touhuttu kaikenlaista koirien kanssa ja ilman, mutta aikaa kun kuluu niin ne unohtuvat ja onko se niin aina olennaista jokaista käännöstä päiväkirjaan ylös pannakaan.

Kesää on leimannut Eddien treenaaminen VOI-luokan vesityötä varten. Treeni ei ole valmis valitettavasti, vaikka koira on tehnyt hyvää työtä. Se on minusta hiukan nuori (2,5v) ja kokematon siihen ja minulla ei ole ollut aikaa paneutua sen huolelliseen rakentamiseen. On tässä ollut muitakin asioita treenattavana ja koen hassuna, että joudun uhraamaan aikaa tällaiseen.

Sille on edelliskautena opetettu eteenlähetys maalla. Se mitä en esimerkiksi ole tajunnut opettaa sille on rajojen ylitys esim. suo-avovesi-suo tai pelto-oja-pelto tms. Maastoista riippuen voi olla, että rajojen ylittäminen on aiheellista ja se jää aina arpomaan rajan kohdalle. Ja siitä eteen päin jatkaminen on vielä melkein liian haasteellista. Ja toinen on ohjattavuus pitkän matkan päässä: sitä ei ole, ainakaan vielä.

Sille on nyt tehty markkeerauksilla muistipaikkoja ja aina lopuksia otettu lähetyksiä/ohjauksia muistipaikkaan. Vielä emme ole siellä, että voisin lähettää koiraa suoraan etenemään ilman yhtään markkeerausta siihen paikkaan. Tämä koskee siis vesistöjä. Maalla se onnistuu...

Katselen aina mielelläni muita koiria ja muita rotuja. Olen päässyt seuraamaan labradoreja, kultaisia ja chessejä. Ja tutustunut myöskin pystykorviin, mäyräkoiriin ja terriereihin. En jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka eri tyyppisiä rotuja ihminen on saanut aikaiseksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Ninan uusi pystykorvan pentu: spanieleihin tottuneena olin aivan ihmeissäni, kun pentu ei osoittanut ihmiseen juurikaan kiinnostusta. Olen tavannut sen nyt kaksi kertaa ja vielä se ei ole käynyt tervehtimässä minua. Olen kuin ilmaa. Pentu on reipas ja rohkea ja kovin innostunut meidän koirista, mutta vieras ihminen on aivan ilmaa. Spanielin pennut tuntuvat kaikki olevan aivan suunnattoman kiinnostuneita ihmisestä ja toiseksi vasta koirista.

Olin tässä treenaamassa vesitöitä noutajien kanssa ja sielläkin hämmästelin rotujen erilaisuutta. Spanieli haluaa yli kaiken miellyttää ja miellyttää myös siinä vaiheessa, kun on jo unohtanut, mitä pitikään tehdä. Spanieli haluaa olla lähellä ja se on vaikea saada lähtemään suoraan esim. pitkiin noutoihin. Hakualueen rajat kun tulee vastaan, niin ollaan ensimmäisen kerran vaikeuksissa. Ja spanieli koulutetaan niin, että sen mieli on ohjaajan luona. Spanieli on tippaleipäaivo, joka on touhukas häärääjä. Noutajat taas ovat putkiaivoja, joiden katse on kaukana ja mielikin on siellä. Miellyttämisen halua on, mutta ei ilmeisesti sellaista tuskallisen voimakasta kuin spanielilla (ainakin kun on nähnyt millaisia temppuja ne voivat tehdä). Tuntuu, että niillä on aivan uskomaton muisti ja kyky lähteä suoraan kauas. Jännittävää, aina oppii uutta, kun katselee koiria.

Metsästäjä

2011-08-05T22:35:00.001+03:00

Mikä on metsästäjä? Minua on jo pidempään vaivannut se, että kuka saa kutsua itseään metsästäjäksi? Paljonko tarvitaan vuodessa metsästyspäiviä, jotta voi kutsua itseään metsästäjäksi? 1? 20? 120? Voiko sellainen olla metsästäjä, joka ei itse ammu, mutta osallistuu toimintaan muuten? Voiko metsästäjä olla nainen, vai onko se vaan tosimiesten hommaa?

Olenko minä metsästäjä? Olen nainen. Omistan metsästyskortin ja minulla on lupa vanhaan Bajkaliin, joka on muutettu minulle sopivaksi. Osaan jotenkin ampua, en kovin hyvin, mutta osaan kuitenkin. Yleensä turvaudun muihin ampujiin. Suolistan itse saaliin ja osaan nylkeä ja käsitellä riistanlihaa. Mieluiten metsästystilanteessa ohjaan koiraa ja rotukin on erikoinen. Metsästyspäiviä tulee 10:n ja 20:n väliltä. Nykyisellään pienen vauvan äitinä vähemmänkin. Olen kiinnostunut linnustamisesta ensi sijaisesti ja passissa istuminen on vaikeaa.... Olenko minä metsästäjä?

Onko meidän perhe metsästystä harrastava perhe? Juha rakastaa passissa istumista ja erityisesti peuran kyttäämistä. Siihen menee monta viikonloppuiltaa kauden aikana. Linnustaminen on taas sekundaarista, mutta toki kiinnostavaa. Sonjan ollessa n. 2,5 vuotias, niin hänestä isä kävi töikseen "pamppaamassa peuroja". Ei toki sentään...

Onko meillä metsästyskoiria? Ja onko niissä mitään uskottavuutta? Erätulilla on muutamat kaffet menneet väärään kurkkuun rodusta puhuttaessa. Nehän ovat pieniä perhekoiria... Niin ja sellaisen niitä hankkivat haluavat. Usein lapsiperhe, jossa isäntä metsästää ja muu perhe haluaa kivan ja mukavan kokoisen koiran, joka kulkee mukana arjessa ja harrastuksissa. Ja usein vielä kaupunkialueella tai ainakin taajamassa. Uskon, että kokonsa ja ulkomuotonsa takia cockerilla tulee aina olemaan pieni uskottavuus ongelma siitä huolimatta, että on kokoonsa nähden erittäin tehokas ja kestävä ja siitä on vankkuumattomat todisteet.

Kelle metsästyskoiran voi myydä? Voiko myydä kerran syksyssä reissun tekevälle? Tai sellaiselle, jolla ei edes ole metsästyskorttia, mutta on kiinnostunut asiasta? Jotta voi perhokalastaa, niin pitää olla siihen sopivat välineet. Ja jokainen ansaitsee sellaiset, niin myös koirissa. Metsästystä voi harrastaa monella tasolla ja joillekin se on jopa työtä. Jotkut jopa aloittavat metsästysharrastuksen koiran kautta (esim. allekirjoittanut) ja mopo lähti käsistä, kun sain ensimmäisen käyttölinjaisen käsiini: Tarkku Olen ikuisesti kiitollinen Marialle siitä, että hän uskoi meihin.

Sellaisia ajatuksia on virrannut tajunnasta.

Katto vuotaa

2011-07-29T12:46:00.000+03:00

Kesäkuun puolen välin jälkeen ilman ollessa hyvä kävimme Ninan ja Kikan kanssa treenaamassa vesitöitä. Treenasimme kaikki mukana olleet 7 spanielia, joista mustat (Eddie ja Olivia) ja maksanväriset (Anni ja Tarkku) olivat hyviä ja punaiset (Taimi, Mette ja Ada) kerta kaikkiaan sietämättömiä. Punikset eivät keskittyneet eivätkä totelleet. Teimme heikommille lyhyitä markkeerauksia ja paremmille pitkiä ja parhalle (Eddie) myös yksi pitkä ohjaus. Hyvä treeni parempi mieli.

Se siitä hyvästä mielestä: Katsoin puhelimeen, joka oli ollut äänettömällä. Juha oli soittanut ainakin kolme kertaa. Soitin takaisin ja hoputti tulemaan nopeasti kotiin, että hän pääsee välikattoon katsomaan mistä vesi vuotaa sisälle. Tuloksena oli, että olohuoneeseen tulee valuu kolmesta kohtaa vesi sisään. Apua! Tunsin kuinka energia valui sormista ja varpaista ulos. Joko taas! Mistä rahat? Miten talo? Ja taas tuli osoitus siitä, että paranemisprosessi on täysin kesken: ahdistus iski ihan täydellä laidalla. Alkoi pakkotoiminnot, joista merkittävin on vauvan hengityksen tarkastaminen taajaan tahtiin. Jännä miten kuolemanpelko voi olla niin kova pienen vauvan äidillä. Onneksi Juha tunnistaa jo oireet ja osaa hienosti katkaista ne. Jännää on se, että olen aina pitänyt itseäni reippaana, sosiaalisena ja aikaansaavana ihmisenä ja reilun viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kaikkea muuta. Esim sosiaalisen median käyttäminen ovat aika vähäistä, joko ei ole aikaa tai ei ole kiinnostusta, ja ennen ne olivat todella tärkeitä. Olenkin miettinyt, että pitääkö sitä vielä karsia tekemisiään, että saisi parantua rauhassa?

Tiukkaa tulee olemaan, vaikka olemmekin saneet lainalupauksen kattoremppaa varten. Olemme sopineet, että olen Markuksen kanssa kotona, kunnes hän täyttää 2 vuotta. Eli minun tulot ovat ensi vuoden alusta aivan minimaaliset. Yrityskään tuskin tuottaa suuria rahoja ensi vuonna: kasvatustoimintaa tuskin on ja Viking Ballistics (ballistiikkamobiilisovellus pitkänmatkan kiväärimpujille) ei ole mitään "main stream-kamaa".

Positiivista: katto tulee tehtyä ja se parantaa talon ulkonäköä ja arvoa. Samalla uusitaan sadevesijärjestelmä.

Kesäkuinen morsian

2011-07-25T09:24:00.000+03:00

Isolla Mustalla on ollut morsian. Eddien vieraana kävi hyväsukuinen nuori musta narttu. Yhdistelmän sukutaulu on tässä. Yhdistelmän sukusiitoskerron on 0 neljällä polvella, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksenä käyttölinjaisille. Tietenkin näillä molemmilla on suvussaan sekä Maesydderwen Kestrel että Jade of Livermere, jotka löytyvät kaikkien käyttölinjan koirien takaa nykypäivänä.

Mikäli yhdistelmä ja Tellu (Saxaphone Derwent) kiinnostaa: Tellun sivusto

Rakkaus ei ollut kovin suuri, mutta tuottelias. Pentuja oli ultrassa ainakin kuusi.

Kesäkuun alkua

2011-07-20T11:59:00.004+03:00

Viime aikoina ei oikein ole ollut aikaa kirjoitella blogia. Iltaisin kun istuu (rojahtaa) koneelle, niin on jo niin väsynyt, ettei kirjallinen ulosanti ole parhaimmillaan. Lapset täyttävät päivästä suurimman osan.

Kesäkuu alkoi pikaisella piipahduksella Annen kenneltreffeillä, jossa vedin kolmelle cockerille hakutreenit. Kaksi koirista oli Annen kasvatteja ja yksi oli L-koira, Veeti. Hauskat pikkuheput olivat täysillä mukana kouluksessa. Toivottavasti minusta oli jotain iloa ohjaajille. Minusta ainakin oli kovin hauskaa nähdä koiria touhuissaan.

Veeti, Anni, Nemo ja Malla

Sitten olikin Eddien vuoro käydä näyttelyssä. Mikäli aikaa on, niin haluaisin tehdä siitä käyttövalion. Jää nähtäväksi onnistuuko se tässä arjen tuoksinassa. Kuuman päivän päätteeksi Eddie esiteltiin ihmettelevälle tuomarille (Angela Mclaren Marson): Mitä nämä koirat tekevät näyttelyssä? Näyttelyn molemmat käyttölinjan koirat saivat H:n ja tuomari selkeästi tiesi, mitä hänelle esitettiin. Eddien arvostelu oli upea:

Soundly moving dog. Fantastic muscletone. Covers the ground well. Nice eye.

En varmaan koskaan unohda tuota Fantastic muscletone-kohtaa ja kyllä meidän bodari on sen ansainnut (toisin kuin emäntänsä, isäntänsä kylläkin on). Hauska yksittyiskohta oli se, että meidän luonnetestituomari oli kehäsihteeriinä ja muisti tuon arvostelun ja koiran myöskin. Olimme siis luonnetestissä paria viikkoa myöhemmin. Onneksi se oli tämän koiran viimeinen näyttely, koska en nykyään koe sitä omaksi harrastukseksi. Omasta mielestäni koira on rakenteeltaan upea käyttölinjan koira:

kuva: Nina Menna

Toukokuu

2011-05-31T10:51:00.007+03:00

Oli kovasti toimintaa täynnä. Äitienpäivänä meillä oli E-pentueesta neljä pentua treenamassa. Mielenkiintoisia pikkuipanoita ja suuri hajonta olemuksissa ja tyyleissä aina sähköjäniksestä rauhallisempaan heppuun. Otimme tottelevaisutta ja hakua ja noutoa. Erityisen tyytyväinen olen sijoitusnarttuni kehitykseen. Anja, se on tosi hyvällä mallilla! Aivan lopuksi koirat pääsivät tutustumaan valkoiseen fasaaniin. Kiitoksia kun kävitte kaikki!

Kuvassa: Remu ja Veli-Pekka, Chili ja Mari, Emma ja Jani Stellan kanssa ja Anja ja Sofi

Seuraavalla viikolla koko ihmisapinalauma lähti Ruotsiin kyläilemään ja me Juhan kanssa kävimme viettämässä laatuaikaa kuuntelemalla Cesar Millanin seminaaria, joka oli mielenkiintoinen ja erittäin viihdyttävä. Ankilla taas oli 4 alle 4-vuotiasta nukkumaan laitettavana: kaksi omaa ja meidän. Kaikki olivat nukkumassa, kun palasimme Globenista. Seuraavan päivän vietimme pienten kanssa Skanssenilla katsoen eläimiä. Reissu oli tosi ihana ja ihana nähdä Ankin perhettä. Sonja nautti laivamatkasta suunnattomasti.

Millanista kuva screeniltä otettuna

Aivan kuun lopussa olikin pikkuprinssin ristiäiset ja nimeksi tuli Markus Leo Daniel. Lapselle tuli annettua aika voimalliset nimet: Markus tulee roomalaisten sodanjumalasta Marsista, Leo on latinaa ja tarkoittaa leijonaa ja Daniel on hepreaa ja tarkoittaa "Jumala on minun tuomarini" ja Daniel on myös Raamatun yksi suuri profeetta, joka taisteli leijonien luolassakin. Ja kun lapsi on vielä syntynyt kevätpäivän tasauksen päivänä, niin varmaankin taikauskoisimmat jotain suurta kuvittelisivat... No, pääasia on, että kasvaisi hyväksi mieheksi. Kummeina olivat Nina (Menna) ja Otto Paaso (Juhan veli).

Markus

Aivan lopuksi vedimme hienot vesityötreenit Cappen, Nina ja Samin kanssa Vuosaaressa. Kiitos siitä heille! Meillä on taitavia koiria.

Prinsessa 4v

2011-05-16T12:42:00.008+03:00

6.5 täytti meidän pikkuprinsessa 4 vuotta. Kuinka siitä voi olla jo niin kauan? Juurihan se oli pikkuvauva. Paras lahja oli tramppa, jolla äitikin on hyppinyt. Aika tehokasta liikuntaa keski-ikäiselle daamille... Isä on opetellut hyppäämään voltteja sillä ja on vähintään yhtä innostunut kuin tytär.

Pikkumies

2011-04-07T17:58:00.004+03:00

21.3 syntyi meille pienen pieni poikavauva 2890g ja 48 cm pitkä. Pipo oli 33,5 cm. Synnytys meni hienosti: olimme Hyvinkään sairaalassa klo 00,30 ja poika syntyi jo klo 5,32. Hetken kävi mielessä, että näitähän tekee useammankin vielä, kun tämä oli niin helppoa... ei sentään, eiköhän meidän perhe ole tällaisena täydellinen. Reilun kuukauden kokemuksella kahdesta lapsesta, joista vanhempi on aivan ikiliikkuja, niin ei varmaan mun rahkeet riitäisi useampaan lapseen. Sonja on ns. hyperkineettinen lapsi (ominaisuus ei vika) eli hänellä on jatkuva tarve olla liikkeessä ja paikallaan ei voi olla. Pitää vähintään kiemurrella. Asettaa paljon haasteita, kun pitää ohjata lasta tekemään asioita rauhallisesti ja keskittymään tekemiseen. Ja minä kun näköjään omaan miehisiä ominaisuuksia, eli pystyn keskittymään kunnolla vain yhteen asiaan, niin syntyy välillä kahnausta. Eikä pienin syy ole vahvasti pohjalaisissa juurissa, jotka aiheuttava temperamenttisuutta itse kuhunkin ;). Se mitä Sonjassa arvostan, on reippaus ja rohkeus (jotka tietysti aiheuttavat päänsärkyä ja sydämentykytyksiä minulle joskus). Itse olin ujo lapsi, ja uskonkin, että rohkeus ja reippaus auttavat lasta tulevaisuudessa.

Takaisin vauvaan: jouduimme olemaan sairaalassa ylimääräisen vuorokauden, kun pojan verensokeria seurattiin. Tämä tehdään rutiinisti kaikille alle 3 kg:n painoiäsille vauvoille. Tällä oli tosin melkoista heittelyä arvoissa. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä pikku-ukkeli painoi jo huimat 3430 g, ja näin oli saanut kahdessa viikossa 500 g (!). Kuuden viikon ikäisenä se painaa jo reilu 4800 g. Huima se on syömään kyllä ja on niin ihana. Haikeana mietin sitä, että se on viimeinen...

Lapsen syntymän myötä meni loppukin vapaa-aika. On ollut melkoista sovittamista huonotuulisen ja kateellisen 4-vuotiaan ja pienen vauvan yhteiselämä. Sonja kovasti tykkää vauvasta ja suukottelee ja haluaa pitää hyvänä, mutta ei ymmärrä, miksi äidillä ei enää olekaan aikaa samalla tavalla kuin ennen. Ja olin unohtanut kuinka kokonaisvaltaisia pienet vauvat ovat ja kuinka kiinni niissä äidit ovat. Minua tämä on väsyttänyt niin, että en tunne oikein mitään mielenkiintoa ulkomaailmaan: en ole käynyt kohta neljään viikkoon kuin ehkä neljä kertaa Facebookissa ja keskustelupalstoilla en ole käynyt moneen viikkoon. Kennelpolitiikkaan en tunne mitään mielenkiintoa tällä hetkellä. Eikä sen puolin kyllä muukaan politiikka: vaaleissa äänestin vain puoluetta (siis random-ehdokkaalla), koska en millään ehtinyt sen enempää pohtimaan ehdokastani. Tähän väsymykseen eniten kuitenkin vaikuttaa ennen viime joulua kokemani kokonaisvaltainen burn out, jonka alkujuuret ovat työelämässä, mutta vaikutukset ulottuvat koko pakettiin harrastuksia myöten. Lääkärin määräyksestä olen viettänyt hiljaiseloa kaikin puolin. Hetken luulin jo, että masennus olisi hävinnyt, mutta eikä mitään. Kaipa sen paraneminen kestää yhtä kauan kuin sen syntyminen, eli voi mennä aikaakin.

Koirien kanssa on tullut väkisinkin vietettyä vähän aikaa. Onneksi niistä jokainen on sellainen, että tuntuvat kestävän tekemättömyyden hyvin. Anni on on ainoa, jolla joskus keittää yli, mutta harvoin silläkin ja silloinkin se vaan rikkoo pyyhkeen koirahuoneesta. Annilla olikin juoksu tässä vähän aikaa sitten ja oli Ninalla juoksuhoidossa. Eddie on ainoa, jota on hiukan treenattu. Tilasin 500 starttipistoolin paukkua: nyt vahvistetaan laukauksesta istumista! Ja treenataan eteen lähetyksiä, koska tavoite on VOI-luokan vesityössä. Varmaankin tulee maltillisesti startteja syksyllä, koska ei ole oikein varaa: vesivahingon myötä meni omat ja varastetutkin, kun keittiöremonttia tehtiin. Vakuutus korvasi reilun tuhat euroa ja koska päätettiin samalla sitten tehdä koko köökki uudestaan, niin loput rahat piti löytyä itseltä. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

fasaaneja ja kunnon heikkoutta

2011-02-27T21:01:00.002+02:00

Olimme tässä taannoin tuttuja auttamassa fasaanien ajojahdissa tässä Hyvinkäällä: http://www.astrakaninfasaanisafarit.fi/index.html Hauskaa on se, että meillä yhteistä se, että äitini on seurustellut aikoinaan heidän setänsä kanssa ainakin 15 vuotta. No joka tapauksessa olimme siellä avustamassa riistan liikkeelle saamisessa ja noudoissakin. Eddien kanssa meni hyvin, vaikkakin sama vanha ylösajosta "tiedottaminen" jatkukin. Pidän siitä, että se on jotenkin niin luotettava koira. Ainoa vaan, että emännän kunto ei oikein riitä. Olin aivan loppu päivän jälkeen.

Ja sama homma eilisen jälkeen. Halusimme Ninan kanssa ehdottomasti mennä katsomaan Metsästysspanieleiden järjestämää koetta Janakkalassa. Sinne oli kutsuttu Annin kasvattaja Andy Robinson tuomariksi ja tottahan Andyä piti käydä katsomassa. Koe oli oikein hienosti järjestetty ja koirat toimivat riistarikkaassa maastossa hienosti. Harmi vaan, että minulla petti kunto niin, että oli aivan pakko lähteä kotiin sieltä. Kolmisen tuntia lumisessa maastossa oli aivan liikaa naiselle, jonka laskettu aika on reilun kolmeen viikon päässä. Olisi ollut mukavaa jutella Andyn kanssa enemmänkin.

Eddien kanssa olemme harjoitelleet laukauksesta istumista ja eipä oikeastaan muuta. Jatkamme harjoituksia. Remu lähti kotiinsa nyt illalla ja täällä on kovasti rauhallista.

Kaikenmoista

2011-02-13T22:30:00.003+02:00

Pitkästä aikaa taas jaksoin alkaa kirjoittelemaan. Odottelen televisiosta Wallanderin alkua (vaikka en ole kovin innostunut tästä englanninkielisestä versiosta). Samalla voin päivitellä kuulumisia. Raskaus (omani siis) etenee ja enää 5,5 viikkoa laskettuun aikaan. Olen niin kyllästynyt koko hommaan varsinkin, kun kuvotuksen tunne vaan jatkuu ja jatkuu. Ainoa joka siihen auttaa, on syöminen ja siis en voi syödä koko aikaa... Toivoisin, että pystyisin tuntemaan itseni virkeäksi ja aikaansaavaksi, mutta ei kyllä tunnu siltä. Synnytys lienee lääke siihen.

Olin viikko sitten Eddien kanssa Metsästysspanielit ry:n järjestämässä riistakoulutuksessa. Meillähän on Eddien kanssa tämä kauneusvirhe: se tulee ylösajosta luokse odottamaan ohjeita. Koulutus oli erinomainen ja kiitos siitä kouluttajille! Diagnoosiakin tuli: Eddie ottaa laukauksen luoksetulokäskynä => siispä harjoittelemaan istumista kaikissa muodoissa ja erityisesti laukauksesta. Odottelen siis, että saan taas kehoni itselleni ja pystyn aloittamaan treenit kunnolla. Nina oli Taimin kanssa myöskin paikalla ja sille saatiin sikäli onnistunut harjoitus, että syksyllä aikaan saamamme jumi riistatilanteessa saatiin purettua. Tilalle tuli tietysti paukkunouto jollei peräti peräänmeno (erinomaisen luonteva noutaja kuitenkin). Sellaisen koiran kanssa voi kuitenkin metsästää ja se on korjattavissa kuitenkin. Taimilla on tapana reagoida siitä ahdistaviin tai muuten epämiellyttäviin asioihin menemällä maahan ja kieltäytymällä liikkumasta. Se vaikuttaa hyvin ohjaajapehmeältä koiralta, jota ei juurikaan voi käskyttää. Sikäli se on hyvin erilainen verrattuna muihin meidän turboihin, joissa on vähintääkin olemassa "piilokovuutta". Eddie ei esim. ole moksiskaan tiukastakaan käskyttämisestä. Anni taas monesti on kaukanakin nöyrästä, mutta se saattaa kyllä johtua siitä, että tietyjä asioita on sen kohdalla katsottu läpi sormien. Tarkku taas on todellinen besserwisseri.

Juha on viime aikoina ulkoiluttanut turboja (kun minusta ei siihen ole). Ilmeisesti olen jotain opettanut niille kunnolla, kun mies on niin onnellinen, kun koirat tottelevat ja ne voidaan ottaa seuraamaan, kun tarvitsee. Mummelin kanssa ei jaksa lenkkeillä... en kyllä oikein minäkään, kun tuntuu, ettei kuuntele, eikä ymmärrä mitään. Onneksi sen liikunnan tarve on aika vähäinen nykyään.

Viikko sitten maanantaina E-pentue oli meillä rokotettavana. Kaikkiaan viisi koiranpentua pisti meidän huushollin aivan sekaisin. Reippaita pikkuriiviöitä!

Uusi vuosi 2011

2011-01-10T15:33:00.003+02:00

Uuden vuoden kunniaksi lähtivät viimeisetkin pennut pois kotoa. Jännittävästi alkoi heti Joulun jälkeen puhelimet soimaan. Keskustelin käyttölinjan cockerista neljän eri henkilön kanssa viikon sisään. Tämä lienee ennätys! Ihmiset ovat huomanneet tämän pienen ja näppärän koiran, mikä ilostuttaa minua.

Aloin olemaan huolestunut Chilin ja Remun (Pekka) kohtalosta, nimittäin sain uudelleen sairaslomaa ja tällä kertaa aina äitysloman alkuun. Minua on vaivannut voimakas väsymys ja paha olo jo pitkän aikaa. Siksi olin onnellinen, että pojat saivat omat perheet, jotka jaksavat keskittyä pentujen eteen päin viemiseen. Minulla ei olisi ollut siihen resursseja. Olin toki aloittanut sosiaalistamisen vieraiden ihmisten ja lasten kanssa, hihnaan totuttamisen, ruokakupille istuttamisen etc. Olin superonnellinen, että pääsivät kunnon perheisiin. Ja samalla tyytyväinen siihen, että meillä on vaan nämä järkevät aikuiset koirat kotona. Meillä kun on erittäin helppo lauma tällä hetkellä. Ainoa, mikä rasittaa on Nanan dementiakäyttäytyminen (lisääntynyt haukkuminen, "kuuroutuminen" ja ajoittainen sisälle pissaaminen).

Eilen sunnuntaina oli 12 viikkoisrokotukset pennuille ja viisi oli meillä telmuamassa. Ja kyllä oli vauhtia ja rähinääkin. Sofi, sijoitusnarttuni, nukkui muiden pentujen lähdettyä pari tuntia putkeen. Mahtoi olla raskasta. Yleisvaikutelma oli minusta hyvä: reippaita pentuja kaikki!Veeti, Remu, Chili, Stella ja Sofi

Joku on varmaan ihmetellyt, että miksi en ole kirjoitellut Eddiestä ja siitä miten hyvin meillä kausi päättyi (VOI2 98p). Syy: en ole jaksanut. No sanottaan nyt niin, että olen koiraan enemmän kuin tyytyväinen. Nyt meillä on edessä kauneusvirheen korjaus ensi syksyä varten. Eddie tulee ylösajosta luokse odottamaan käskyä.

Chili ja Pekka

2010-12-29T20:20:00.004+02:00

Juu, ovat pentujen kutsumanimet. Piti olla Chili ja Pippuri, mutta Sonja päätti toisen pennun nimen. Ja Pekkahan siitä sitten tuli. Tavallaan sopii, kun suvussa on ollut Pekka-niminen cockeri ennenkin:
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/don-pedro-pekka?i=4&s=1
http://www.ladysplits.com/vanhoja_kuvia/index.album/pekka?i=6&s=1
(siis 1950-60-lukujen taitteessa, eikö näytäkin käyttölinjaiselta?) Toivottavasti kuitenkaan pennusta ei tule pysyvää osaa meidän perheestä. Ihana pentu, niin kuin Chilikin, mutta suvullisesti näillä uroksilla on ei ole annettavaa minun jalostustyöhön (jos ajattelee narttujani) ja muutenkin noin muiden käyttöönkin todella rajatusti. Olin ajatellut parin vuoden päähän uutta narttua kotiin jätettäväksi tai ostettavaksi...

Pennut ovat tosi lahjakkaan oloisia ja reippaita yksilöitä. Olimme tapaninpäivänä matkustamassa mm. hissillä ja kävimme samalla kylässä mummuni luona, joka oli aivan myyty pikkumustiin. Pennut matkustivat siis jälleen autolla. Pennuilla on myös kerran ollut talutin kaulassa, hiukan on kokeiltu sukan noutamista ja ulkoiltu pihalla. Siis sisäsiisteysharjoitukset on aloitettu. Ja rajojen opettamista koettu ja vaikuttavatkin nopeasti oppivilta.

Juha ampui taannoin peuranvasan pakkaseen ja annoimme koirille takapihalle järsittäväksi roippeet. Siitä seurasi, että koko seurakunta on ripulilla. Nämä ovat näitä koiran omistamisen tähtihetkiä luututa sitä ihteään joka paikasta.

Tässä kuvassa Chili "eläinlääkärin" pöydällä (ihanan rento pentu!):

Veli ja Veikka

2010-12-22T21:54:00.002+02:00

Tai miksi niitä nyt rupeisi kutsumaan? Ehdotuksia?

Lähdimme eilen pentujen kanssa toteuttamaan sosiaalistamisprojektia. Katson, että ole kasvattajana vastuussa pentujen henkisestä kehittymisestä ja minun on syytä tarjota niille sellaisia kokemuksia, joita ne tässä iässä tarvitsevat kasvaakseen tasapainoisiksi koiriksi. Kävimme Ninan luona tutustumassa mäykkypentu Milliin ja cockerineito Taimiin. Vanhemmat koirat pidimme tarkoituksella vielä poissa. Veli ja Veikka olivat tätä ennen tavanneet vieraita koiria ikäneitocockerin Nikkin ja herramieskultsun Onnin. Millin ja Taimin tapaaminen jännitti kovasti aluksi ja vetäytyivät heti jalkojeni juureen. Taimin varsin onnistuneesta (jälleen yksi sosiaalisesti superlahjakas cockeri meillä?) kommunikoinnista johtuen pennut lämpenivät sille ja Millille varsin nopeasti. Ja alkoivat liikkua ja lopulta peuhata koirien kanssa. Koirat tapasivat myös undulaatteja ja esiteinejä lapsia.

Olen myös alkanut istuttaa niitä ruokakipolla ja vahvistamaan niiden luoksetuloa. Pitää vielä hiukan ottaa niitä välillä erikseen, etteivät ihan laumaannu keskenään.

Herrat ilman kotia...

2010-12-15T21:41:00.008+02:00

...nimittäin L. Erling ja L. Elfstan aka valkotassut. Veljekset kuin ilvekset! Riiviöherrat, joiden povaan olevan kummankin erittäin lahjakkaita, mutta myöskin oikein aktiivisia ts. unelmaharrastuskoiria. Kummallakin on kontaktinhalua, reippautta ja vahva noutovietti. Erling oli ensimmäisenä ulkona pentulaatikosta, ensimmäisenä kiipelissä (kirjahyllyn alla) ja ensimmäisenä kuskaamassa kolme kertaa itsensä kokoista fasaanikanaa 4,5 viikon iässä. Elfstan ei minusta ole paljoa jäljessä veikkaansa (tai se sai kyllä enemmän pojoja pentutestissä). Mielenkiintoista seurata niitä, nyt kun niistä tulee enemmän persoonat esiin, kun niitä on vähemmän. Toivoisin kuitenkin, että niille löytyisi kodit pikaisesti, kun itse sain sairaslomaa raskaudenaikaisen väsymyksen takia ainakin vuoden loppuun.

Kuvat pikkuherroista, jotka olivat porukan vaikeimmat valokuvattavat:

Erling

Elfstan (ei oikein tämä poseeraaminen sujunut)

Elfstan

L. Everard

2010-12-15T21:29:00.005+02:00

Tänään olikin lähtövuorossa Everard, joka lähti Kangasalle Ruutanaan (jossa on jo varsinainen cockerikeskittymä ;) . Kiiressä unohtui kasvattajaa kovasti kiinnostava asia: mikä kutsumaimeksi tulee. Tämä heppu on pentueen "rauhallisin" (en usko, että on sellaista asiaa olemassakaan, kuin rauhallinen cockerinpentu...) ja soveltuu siksi minusta hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Siitä on tulossa isännän metsästyskoira ja toivon varsinkin hyviä riekkovuosia pohjoiseen, nimittäin heillä on erinomaiset mahdollisuudet siihen. Tässä hepusta kuvat (sai muuten pentutestistä 4,1):

L. Esmeralda

2010-12-14T21:18:00.004+02:00

Esmeralda eli Essi muutti Joensuun tietämille emännän harrastuskoiraksi ja isännän metsästyskoiraksi. Perheestä kuoli 11 viikkoa vanha käyttölinjan cockerin pentu kesällä valkoiseenkärpässieneen. Essin pentutestin tulos oli tasan 4. Tämä on ehkä pentueen sievin pentu, vaikka väliäkö sillä on.

L. Elanor

2010-12-14T21:11:00.004+02:00

L. Elanor eli Sofi, joka meni Lintusen Anjalle sijoitukseen. Pentueen pienin narttu, vaikka hyvin sopusuhtaisesti kasvanut neito. Sofille myös 3,9 keskiarvoksi pentutestistä ja sovelias siis yhdistetylle agility- ja metsästysuralle. Toivon, että tämä narttu olisi vihdoinkin sellainen, että haluaisin astuttaa sen. Minulla on aikaisemminkin ollut sijoitusnarttuja, mutta en ole koskaan vielä astuttanut niitä.

Pesä tyhjenee ja L. Estella

2010-12-14T21:03:00.005+02:00

Viikko sitten kävimme poikasten kanssa pentutestissä Lohjalla ja samalla niille tehtiin eläinlääkärintarkastus ja rokotettiin parvoa vastaan. Testissä ei tullut mitään suuria yllätyksiä, sillä pidin jo etukäteen pentuetta henkisestikin hyvin tasaisena ja luonteeltaan tasapainoisena ja aktiivisena. Lääkärintarkastuksessa ei ollut mitään huomautettavaa, kaikilla oli purennat kunnossa, pojilla oli kivekset laskeutuneet ja mitään napatyriä ei esiintynyt.

Otimme myös kuvia pennuista:

Estella eli Stella, joka muutti sunnuntaina Lammille pieneksi metsästyskoiran aihioksi:

Stellan olisin halunnut ensi alkuun sijoittaa, mutta uskon, että tämäkin ratkaisu on hyvä. Stellan pentutestun keskiarvo oli 3,9 eli hieno harrastuskoiranalku.

E- Hobittit

2010-11-30T14:21:00.002+02:00

Eilen Nina kävi tunnistusmerkitsemässä pennut, joten kohta varmaan saan käsiini rekisteripaperit. Nämä pennut ovat saaneet nimensä hobittien ja mukaan ja koska haluan edetä aakkosjärjestyksessä, niin vuorossa on E-kirjain. Urokset ovat Elfstan, Everard ja Erling. Nartut taas ovat Esmeralda, Elanor ja Estella. Otamme niistä 7 viikkoa vanhana "viralliset" kuvat, joten pääsette niitä sitte ihmettelemään.

Tähän menessä ovat olleet mielestäni hyvin tasainen pentue noin kooltaan, ulkomuodoltaan, kuin luonteeltaankin. Yksi uros erottuu todella edukseen mielestäni, mutta sehän voi olla vielä aivan harhaa. Se kuitenkin on ollut ensimmäinen kaikessa: ulos pentulaatikosta, ensimmäinen kiipelissä, ensimmäinen fasaaninnoutaja jne. Nartut ovat hyvin tasaisia, yksi niistä on hieman pienempi ja ne ovat ehkä hiukan rauhallisempia kuin urokset, jotka muuten suureen ääneen protestoivat siruttamista.

Nyt on siis kaksi urosta ja yksi narttu vailla kotia. Jännä juttu: kaikilla oli syntyessään kodit ja nyt on enää puolella. Haastavaa tämä pentujen kauppaaminen...

KVA

2010-11-20T20:49:00.003+02:00

Unelmasta tuli totta: Aija Manelius teki kasvatistani Ladysplit's Deagolista Suomen käyttövalion Raahessa viikko sitten. Kiitos siitä Aijalle! Se onkin ensimmäinen suomalaiskasvatti sitten Raimo Martikaisen Leavenworth Playing Patrician valoitumisen vuonna 1988. Melkolainen saavutus monellakin tasolla! Nyt tällä vuosikymmenellä on siis kolme cockeria saavuttanut käyttövalion arvon ja uskon, että ensi vuonna niitä saattaa tulla lisää. On nimittäin sen verran lahjakkaita koiria nuorissa koirissa.

Tico

Onni on Anni

2010-11-18T22:04:00.003+02:00

Pitkästä aikaa taas blogin parissa. Minulla on treffit Beckin kanssa ja odottelen ohjelman alkua (siis tämä ruotsalainen dekkari Beck). Samalla voin kirjoitella ajatuksiani.

Olen tämänkin pentueen aikana ollut onnellinen Annistani. Annilla on siis kuusi 4 viikkoa vanhaa mustaa pentua, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Synnytys meni kuin oppikirjassa. Minun ei tarvinnut olla kuin valvomassa. Apua se ei tarvinnut lainkaan. Kolme ensimmäistä viikkoa pentulaatikossa oli täysin hiljaista (eikä ole vieläkään kovin äänekästä). Äiti hoiti kaiken ja pennut kasvoivat tasaisesti. Sellainen on kasvattajalle helppoa. Onni on hyvä jalostusnarttu, joka synnyttää ja hoitaa itse pentunsa, saa terveitä ja hyväluontoisia jälkeläisiä ja vielä toimiviakin. Anni on antanut kaikkea tuota. Sen lisäksi se on minun suosikkikoirani, joka saa minut aina hyvälle tuulelle.

2010-10-28T20:21:00.002+03:00

Blogi päivityksiä ei ole luvassa taajaan ennen, kun olen voittanut kaiken voittavan väsymyksen tunteen, joka liittyy tähän raskauteen. Kovasti on tapahtunut kaikenlaista ja toivon, että pääsen kirjoittamaan asioista. Nyt ei pysty.

Tältä tuntuu

2010-09-13T14:50:00.003+03:00

Tässä viime päivien tunnelmat ihan puhtaasti. Kaikki hommat seisoo ja nukuttaa ja oksetaa... Onko tämä nyt sitä ihmisen elämän parasta aikaa?

Väsymystä ja paljon tapahtumia

2010-08-30T21:39:00.003+03:00

Taas on tovi vierähtänyt viimeisestä blogi-kirjoittelusta. Valtava fyysinen väsymys on vaivannut jo pidemmän aikaa ja se tietenkin vaikuttaa myös myös henkisellä tasolla. Ja aina kun olen väsynyt, en saa päivitettyä niin kotisivujani kuin blogiakaan. Mutta kyllä tämä taasen tästä pirteydeksikin muuttuu.

Paljon on tapahtunut. Ensin elokuun alussa Eddie otti avo-luokan vesityöstä täydet pisteet. Sitten se lonkkakuvattiin ja silmätutkittiin ja tulos oli B/A ja silmät puhtaat. Sitten olimme taippareissa jälleen varakoirana. Jälki meni hyvin ja vauhdikkaasti, haku olisi voinut olla innokkaampaa (oli 30 astetta kuumaa ja koira ei ole kuuman ilman koira), vesityö meni loistavasti ja sosiaalinen sälli. Tulos SPA1.

Sitten astutettiin Anni Eddiellä. Alunperin ei Annia pitänytkään enää astuttaa, mutta kun totesimme, että jälki meitä kovasti miellyttää ja uroskin sitä varten oli tullut hankittua, niin miksi ei?

Sitten olimme Eddien kanssa aloituksessa ja saaliina oli koko porukalla 34 lintua. Ei hullumpaa! Ja viime viikonloppuna olimme Paroisen Jukan luona sorsastamassa ja tuloksena oli yksi kanadanhanhi ja kaksi haapanaa. Ja lisäksi Taimin ja Eddien kanssa olimme kaniaitauksessa treenaamassa. Eddie pysähtyi ylösajolle ja Taimi ei ilman liinaa.

Siinäpä suurimmat kuulumiset ihan tästä omasta porukasta.

Kaikenmoista

2010-08-12T22:08:00.004+03:00

Tässä on tapahtunut kaikenlaista sitten viime kirjoitukseen, mutta en oikein ole jaksan kirjoittaa, kun vointi ei ole ollut se paras mahdollinen. Mutta eiköhän se taas tästä...

Ensin olimme Bengtin ja Gunillan koulutuksessa Eddien kanssa. Oli erittäin hyvä, että olimme siellä kaikki ne kolme päivää, koska kertaushan on opintojen äiti. Ensimmäisenä päivänä oli piip och stress-koulutus, jossa käytiin läpi heidän filosofiaansa koiran rauhoittamisesta yms. Eddiehän on lunki mies, joten jollekin muulle tämä olisi voinut olla parempi harjoitus. Se nimittäin pisti ihan pötkölleen rannalla, kun tehtiin noutoharjoitusta rivistä. Se joka oli rauhallisin sai sitten noutaa. Tämä tarkoitus oli se, että koiralla ei olisi lainkaan kierroksia, kun se joutuu tehtävään. Rauhallinen ja keskittynyt koira hoitaa tehtävän parhaiten. Rauhallinen koira on silloin, kun sen korvat ovat takana, silmät rentoina ja korppa häntä mukaanlukien rentona. Tämä on yksi minun tämän kesän opeista: koira, jonka häntä heiluu tehtävää odotellessa ei ole rento ja keskittynyt. Se on jännittynyt ja vaativa. Tämä ei tietenkään koske spanielia hakutyöskentelyssä, silloin sen hännän kuuluukin liikkua ja ilmentää. Mutta pysähtyneenä ja noutolupaa odottaessa, sellainen koira on paras, joka odottaa rauhassa ilman mitään pingotuksia. Rento koira pysyy parhaiten käsissä, koska se tietää, että ohjaaja lähettää sen, mikäli tarvitsee apua. Korvat kohollaan, tuijottava ja häntää heiluttava koira taas käskee lähettämään. Kuka silloin on johtaja?

Toisena päivänä otimme noutoja ja vesitöitä. Selvästi voin ottaa kovemmin Eddietä luovutuksessa. Tarkoitan tällä sitä, että voin blokata jalalla sitä ohituksessa ja pakottaa pitämään. Nimittäin nyt ensimmäisen kerran se tiputti rantaveteen. Ja sitten vaan dami suuhun ilman tunteita (tärkeää!) ja koirasta kiinni, kunnes hyväksyi. Samoin pitää olla vielä rauhallisempi ja itsevarmempi siinä. Tässä on minulla kasvunpaikkaa vielä. Päivän viimeinen luovutus oli kuin oppikirjasta. Jotain taphtui!

Viimeinen päivä olikin sitten pysähtymisiä ja hakua. Bengt kertoi miten hän sen tekee ja kuinka hänellä koirat ovat hyvin rauhallisia ylösajon jälkeen. Eddie meni ihan hyvin. Samoin muutkin koirat ja kouluttaja oli oikein tyytyväinen meihin!

Kaneja, mökkeilyä ja matkailua

2010-07-21T21:23:00.008+03:00

Viime aikoina on tullut tehtyä kaikenlaista. Olimme kuusi päivää mökillä Hauholla, mikä oli ihanaa. Kaikki ne lämpimät päivät ja hyvä seura teki ajasta todella antoisan. Olimme siellä yhdessä sisareni ja hänen miehensä kanssa. Maalasimme terassia, kaivoimme kuoppaa uudelle käymällälle. Uimme saunoimme, leikimme lapsen kanssa jne.

Sonja ja Kroko

Sen verran irrottauduin, että kävimme viikko sitten Joroisilla Paroisen Jukan kaniaitauksessa Eddien ja Hugon (Namusillan Hiili Ukko) kanssa. Päivä oli todella paahtavan kuuma. Varmasti lämpöä oli yli 30 astetta. Eddie ei ole mikään kuuman ilman koira, joten hakuerät oli pakko pitää lyhyinä, koska se väsyi selkeästi. Muuten tilanteet menivät hyvin: laskujeni mukaan 5 tai 6 ylösajotilannetta, joista yksi oli ns. dubletti eli kaksi kania lähtivät samasta puskasta. Koira näki tilanteen ja pysähtyi ja katsoi perään. Siitä olin erityisen ylpeä. Kävimme päivän aikana ottamassa kolme sessiota aitauksessa. Sitten harjoittelimme vesitöitä. Eddielle osoittautui haasteelliseksi kaislikon ja avoveden raja. Se ei ikään kuin tajunnut lähteä avoveden puolelle damille. Sitä pitää harjoitella. Viimeisen kaniaitaussession yhteydessä lavastimme noudon kylmällä kanilla, mutta kumpikin koira oli niin väsyneitä, että kävivät kanin viereen maate. No ei siitä kannata olla huolissaan, koska kumpikin todistettavasti kantaa riistaa. No sitten Jukan koirat saivat kaninoutoja ja hyvin ne menivät. Olimme Jennan kanssa todella tyytyväisiä koko päivään. Superkiitokset Jukalle mahdollisuudesta.

Jukka ja Sissi

Sitten olikin vuorossa "sotaleski"-viikonloppu, kun Juha oli reserviläisharjoituksissa Niinisalossa. Meillä (Äitini, Sonja ja minä) oli ihana retki Sääksin uimarannalle. Sääksjärvi sijaitsee puoliksi Nurmijärvellä ja puoliksi Hyvinkäällä ja se on Suomen suurin lähde ja on kuitenkin myös ihan kunnollisen kokoinen järvi. Lähteenä siinä aivan äärettömän kirkas vesi ja aivan täydellinen hiekkaranta ja hiekkapohja. Kaunis ilma ja onnellinen veteen hyppivä lapsi teki siitä todella suloista.
Sitten olikin aika suunnata kohden Pohjanmaata ja Ylistaroa, jossa Juhan juuret ovat (ja tietysti myös Sonjankin). Siellä on nyt paljon järjesteltävää ja suunniteltavaa, kun mumma/isomumma on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kävimme katsomassa paikkoja ja "mittailimme" tiluksia ja juttelimme menneisyydestä ja muuta sellaista. Eddie oli mukana, koska en mielestäni voinut työntää kolmea koiraa äidilleni mökille vahdittavaksi. Se on mukava koira matkustaa, koska on rauhallinen ja rento kaveri, joka ei turhia hötkyile. Sain sitten samalla ottaa sen kanssa hakua tilan mailla. Erityisen tyytyväinen olin, että pääsimme todelliseen vitikkoon treenaamaan. Samoin pääsimme tuoreille fasaanin jäljille, mutta pidin sen niin tiukasti, ettei se löytynyt. Sillä eihän ole fasaanin metsästysaikakaan, vai mitä?

Eddie ja MH

2010-07-16T20:55:00.002+03:00

Sain kuin sainkin Eddien mahtumaan Springerspanielit ry:n järjestämään mh-kuvaukseen. Pääsimme testiin toiselta varasijalta. Minulle on ehdottoman tärkeää selvittää, mitä koirani päässä tapahtuu. Se nimittäin on suurin mielenkiintoni kohde koirissa. Voisin puhua tunteja käytöksestä ja luonteesta. Rakastan analysoida koirieni luonnetta ja miksi ne tekevät, mitä tekevät. Koska koirani ovat myöskin ajateltuja jalostuskoiria, niin minusta on tärkeää tietää, että millaisista "palasista" ne koostuvat. Ja suoritan tiukkaa karsintaa luonteen osalta... jopa niin, että en ole vielä koskaan käyttänyt omaa kasvattiani jalostukseen. Tosin kerran sellainen on astutettu, mutta siitä ei tullut silloin mitään. Sitten tunnustan, että olen tolkuttoman rakastunut omiin koiriini ja näen ne ruusuisten lasien läpi ainakin kaksivuotiaaksi asti. En siis pysty olemaan obektiivinen ja siksi tarvitsen mustaa valkoisella koiristani.

Eddie on mielestäni reipas, rohkea, kohtuullisen kova, nöyrä, mutta ei mikään kovin nopea oppimaan. Oppii kyllä, mutta edellisiin käyttölinjaisiini verrattuna on hidas siinä. Eddie on rehellinen ja avoin. Se on hiljainen. Kestää lapsen kovakouraisenkin käsittelyn. Kertakaikkiaan joviaali ja helppo koira.

Kontakti:
1a Tervehtiminen 4 (ottaa itse kontaktia tai hyväksyy sen)
1b Yhteistyö 3 (lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinohjaajasta)
1c käsittely 3 (hyväksyy käsittelyn)
Tämä kohta meni niin kuin olin ajatellut. Se on sosiaalinen ja kiinnostunut kontaktista. Se tosin on hyvin kiinnittynyt minuun, joten katseli peräänsä, kun testinohjaaja vei sitä pois päin.

Leikki 1
2a leikkihalu 3 (leikkii - aktiivisuus lisääntyy tai vähentyy)
2b tarttuminen 3 (tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla)
2c puruote ja taisteluhalu 3 (tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta)
Eddie pitää vetoleikeistä ja lähtikin heti leikkimään, kun oli mahdollista.

3a takaa-ajo 1. kerta 1 (ei aloita) 2. kerta 1 (ei aloita)
3b tarttuminen 1. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään) 2. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään)
Tätä jännitin aluksi, koska en halua, että koira lähtee minkään elävän tai muuten liikkuvan perään. Eikä se sitten lähtenytkään.

4 Aktiviteettitaso 3 (tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja)
Tämä meni niin kuin kuvittelin.

Etäleikki
5a kiinnostus 3 (kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja)
5b uhka/aggressio 1 (ei osoita uhkauseleitä)
5c uteliaisuus 3 (saapuu piilossa olevan avustajan luo)
5d leikkihalu 2 ( Ei leiki, osoittaa kiinnostusta)
5e yhteistyö 3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta)
Tässä se oli heti mukana kuviossa ja lähtikin heti katsomaan avustajaa, joka oli piilossa. Päivä oli todella kuuma, joten siitä oli kuitenkin huomattavasti kiinnostavampaa uida läheisessä ojassa, kun leikkiä avustajan kanssa. Olisikin mielenkiintoista tietää, että mitä se olisi tehnyt viileämmällä ilmalla. Olisiko leikkinyt?

Yllätys
6a pelko 2 (kyykistyy ja pysähtyy)
6b puolustus/aggressio 1 (ei osoita uhkauseleitä)
6c uteliaisuus 5 (menee haalarin luo ilman ohjaajan apua)
6d jäljelle jäävä pelko 1 (Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä)
6e jäljelle jäävä kiinnostus 1 (ei osoita kiinnostusta haalariin)
Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että kuinka toimintakykyinen se olikaan. Se nimittäin meni heti ja selvitti itselleen, että mistä on kyse ja sitten ei enää piitannut asiasta. Tiesinhän minä, ettei se ole mikään vellihousu, mutta oli todella hienoa nähdä, että se on niin reipas koira.

Ääniherkkyys
7a pelko 2 (kyykistyy ja pysähtyy)
7b uteliaisuus 5 (Menee räminälaitteen luo ilman apua)
7c jäljellejäävä pelko 1 (Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä)
7d jäljellejäävä uteliaisuus 1 1 (ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan)
Tässä sama juttu kun haalarilla, heti kun kattilankannet olivat lakanneet rämisemästä, se meni ja selvitti asian ja sillä sipuli.

Aaveet
8a puolustus/aggressio 2 (osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä)
8b tarkkaavaisuus 4 (tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja)
8c pelko 5 (peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/pakenee)
8d uteliaisuus 1 (menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut hupun pois/ ei mene ajoissa)
8e kontaktinotto aaveeseen 4 (ottaa itse kontaktia avustajaan)
Tässä nähtiin jo hieman erilaista toimintaa, sillä aaveet selvästi hirvittivät sitä. Se seisoi taluttimen mitan päässä minusta ja murisi pari kertaa. Sitten kun päästin irti, se pakeni kauemmaksi, mutta ei karannut paikalta. Ja kun otin hupun pois avustajalta, niin se tuli selvittämään asian.

Leikki 2
9a leikkihalu 4 (leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen)
9b tarttuminen 4 (Tarttuu heti koko suulla)
Tässä selvisi se, että se ollut lainkaan paineistunut koko testistä ja itseasiassa leikki vielä innokkaammin, kuin alussa.

10 ampuminen 1 (ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välintpitämätön)
Se on varsin hyvin totutettu laukauksiin, joten tässäkään ei mitään uutta.

Minusta tämä kuvaus osoitti sen olevan harvinaisen tervejärkinen nuoriherra, mitä ounastelinkin, koska se on ollut niin helppo ja joviaali koira. Aion myöskin luonnetestata koiran, kun se täytää kaksi vuotta. Jännä nähdä miten nämä kaksi korreloivat toisiaan. Sekin on mielenkiintoista, että Eddien isä Searover Mickey Mouse "Musse Pig" (Mikki Hiiri suomeksi) on myöskin mh-kuvattu. Ja se on myöskin suorittanut palveluskoirakoulutustunnuksen (pelastus) Ruotsissa. http://www.conovers.nu/NY/k9.asp?hl=yes&what=cocker&location=IN ('1','2','4')

Valitettavasti ei ole kuvia lainkaan, koska Juha ja Sami laittoivat lapsen meidän (minun ja Helenan) matkaan ja se sai raivarit kun aloitimme kuvauksen. Joten Helena ei nähnyt mitään koko kuvauksesta, mikä harmitti meitä kovasti. No pojat olivat kaivaneet mökillä monttua...

Ai niin, nyt pitäisi kommentoinnin onnistua kaikilta.

Tarkku

2010-07-10T20:07:00.008+03:00

Tarkulle laitetiin eilen proteesi oikeaan lonkkaan ts. oma lonkkanivel korvattiin keinonivelellä. Ennuste on hyvä, siitä pitäisi tulla kuin uusi. Eläinlääkäri oli säästänyt lonkkanivelenpään meidän nähtäväksi. Nivelpinnan tulisi olla kuin valkoista kiiltävää posliinia. Tarkulla se oli punertavan rusehtavaa mattapintaista röpelöä. On varmasti ollut todella kipeä. Ne ihmiset, joilla on nivelrikkoa, kuvaavat sitä jäytäväksi säryksi, joka kestää ja kestää. Kyseessä on nyt sen oikea ennen leikkaamaton lonkka, joka on arvosteltu Kennelliitossa D:ksi. Vasenhan arvoitiin silloin E:ksi. Aikojen saatossa se D:kin on muuttunut E:ksi. Tarkku on minusta elävä esimerkki siitä, kuin cockereillakin todella pitää kiinnittää huomiota lonkkaterveyteen. Sitä asiaa minusta vähätellään. Sen viime ajat ovat todella olleet kivun täytteisiä. Järkyttävä ero oli, kun koira sai morfiinilaastarin kykeensä torstai iltana ja siitä virkistyneenä oli oma humoristinen itsensä. Tarkulla oli kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai lopetus. Emme Ninan kanssa kyenneet lopettaan vasta kuusi vuotiasta koiraa, joka on ollut ehdottomasti meidän parhaita ellei jopa paras koira.

Tarkun lonkkakuva: vasen on leikattu vuonna 2006 (caputin ekstripaatio) ja tuo toinen hyvin ikävän näköinen leikattiin siis eilen.

Tarkkuhan ei ole minun ensimmäinen dysplasiakoira. Cockereista minulla on ollut Susu (joka siis on näyttelylinjainen), jolla on D/D-lonkat ja sillä on kipulääkitys ollut jo kolme vuotta (on siis 7-vuotias). Silläkin lääkitys on merkittävästi parantanut mielialaa ja fyysistä olemusta. Sitten meillä oli vuonna 1992 syntynyt kultsu-hoffisekoitus, joka lopettiin 6kk ikäisensä lonkkamaljojen puutteen takia. Voidaan sanoa, että lonkkavika on minun koirieni yleisin ongelma ja siitä johtuen olen hiukan "hysteerinen" asian suhteen. Toisaalta käyttölinjaisten kanssa siihen pitää varautua. Se kuitenkin tuntuu olevan niiden ongelma. Kuitenkin olemme sellaisessa tilanteessa, että C-lonkkaisia on pakko käyttää jalostukseen geneettisen materiaalin vähyyden takia. Tämä kuitenkin pitää tehdä varovaisesti. En näe C-lonkkia koiran kannalta ongelmallisina, mutta niiden lisääntymisen kyllä. Se tietää enemmän myös krouvimpiakin asteita. Samalla koen surullisena sen, että cockereilla on vuodesta toiseen enemmän ja enemmän C-lonkkia tai huonompia. Mikä on ratkaisu? Quo vadis Cockeri? Mitä pitäisi jalostusvalinnoilla tehdä, kun ei itsekään pysty niitä C-lonkkia välttelemään? En aio vaipua epätoivoon, mutta miettelijääksi se pistää.

Tarkku itse käveli ulos eläinlääriltä onnistuneen leikkauksen jälkeen. Taas alkaa kova kuntoutusprojekti. Toivottavasti sen vajaa 3000 euroa parantaa koiran elämänlaatua ja se saa elää ainakin yhtä vanhaksi kuin äitinsä: Java on 12 vuotias ja edelleen elossa.

Ampu tulee tai sitten ei osukaan

2010-07-09T08:07:00.003+03:00

Kävimme eilen hakemassa kaneille heinää Rajamäestä ja samalla näimme kanoja ja kaksi kukkoa. Sonja oli aivan kanojen lumoissa. Niin että hepat eivät kiinnostaneet lainkaan.

Kävin illalla ampumassa kierroksen ampumaradalla ja se ei mennyt aivan putkeen. Minulla hajosi koko paketti asennosta lähtien. Kait se sitten korjaantuu, kun pääsee enemmän taas ampumaan. Ei niin mairitteleva tulos 6/25. Notta siihen malliin. Kovin on hajontaa minun tuloksissa...

Sitten rakensimme Annen kanssa treenit Mustille ja Eddielle. Ensin markkerauksia pellolla Eddielle, ja ne menivät hyvin. Sitten viimeinen nouto eteenlähetyksenä samaan paikkaan ja se meni todella hienosti. Matkaa oli n. 40-50 metriä. Sitten Mustille eteenlähetyksiä samaan paikkaan. Sitten Eddielle eteenlähetyksiä samaan paikkaan. Yllättävän vaikeaksi osoittautui musta saavi siellä laitumella. Ennen sitä saavia lähetys onnistui, mutta sen sivulta ja takaa ei. Sitten pari vesinoutoa, jotka menivät oikein kivasti.

Sitten katselin russelinpentuja (ja yhtä cockerinpentua). Olivat ihan söpöläisiä, mutta eivät kyllä minun juttuni. Olen joskus leikitellyt toisen rodun ajatuksella, mutta eipä ole vielä vastaan tullut sellaista, jonka haluaisin cockerin rinnalle. Mäykky ehkä, mutta missäs pidät täällä vapaana sellaista, kun teitä on joka paikassa. Cockerin kanssa kun on tottunut, että voi pitää huoletta vapaana.

Vesitöitä

2010-07-07T09:37:00.002+03:00

Kävimme eilen Eddien ja Hugon (Namusillan Hiili Ukko) kanssa treenaamassa vesitöitä Uudenkyläntien hiekkamontuilla. Saimme rakennettua yllättävän hyvän treenin nuorille koirille. Siellä on kallioluotoja aika lähellä rantaa ja niiden väliin heitetyt markkeeraukset osoittautuivat tehokkaaksi harjoitteeksi. Eddielle pitää alkaa enemmän treenaamaan ohjauksia. Eteenlähetykset eivät toimi kunnolla vedessä. Oikeaa ja vasenta ei olla vielä juurikaan harjoiteltu. Tämä siksi, että olen keskittynyt luovutuksen korjaamiseen. Todennäköisesti en tule saamaan siitä mitään istuen luovuttavaa koiraa, mutta kyllä siitä luovutuksesta hyvän saa, koska on parantunut koko ajan hurjasti.

Luotojen jälkeen siirryimme peitteisimepään kortteikkoon, jossa kasvoi myös osmankäämejä. Siellä teimme ykkösmarkkeerauksia. Eddieen olen sikäli tyytyväinen, että on sitkeä hakija ja etsii kunnes löytää ja palauttaa suoraviivaisesti ilman sen suurempia kuvioita kuitenkaan.

Annille tehtiin muutama markkeeraus, mutta ne osoittautuivat vaikeiksi, koska asetelma oli sellainen, ettei sen kanssa ole koskaan sellaisia tehty: vastarannalta kaislikkoon lähemmäs vastarantaa. Sillä tuli vastaan ihan selkeästi minun heittomatkani, ja alkoi epäröimään heti, kun sen saavutti. Opetus: aina välillä pitää treenata porukassa. Anni raukka kun on ollut pelkästään kaksin minun kanssani harjoituksissa...

Spanielin kouluttamista ja sen sellaista

2010-07-04T22:08:00.004+03:00

Kuumeen hellitettyä lähdin ajelemaan lauantaiaamuna kohden Kylmäkoskea seuratakseni Metsästysspanielit ry:n järjestämää koulutusta. Harmitti niin vietävästi, että saavuttuani perille selvisi, että olisin voinut ottaa Eddien mukaan osallistumaan... Juha sanoi illalla hyvin painokkaasti, että et ota sitä sinne autoon paistumaan. Ja kerrankin uskoin aviomiestäni (lienee aika harvinaista naisten keskuudessa kaiketi). Niinpä se Ediliiniläinen (Sonjan sanoin) jäi kotiin. Erityisesti minua harmitti se, että siellä oli mahdollista treenata vesitöitä ja markkeerauksia ja ne nyt jäivät väliin... Plus, että kaniaitausharjoittelu on aina paikallaan.

Minusta on aina mielenkiintoista seurata koirien toimintaa ja ryhmä, jota seurasin oli mielestäni erittäin kovatasoinen. Siinä oli 4(!) cockeria ja kolme springeriä. Erityisen vaikuttunut olin vuoden vanhojen cockereiden kyvystä tehdä pitkiä vesinoutoja. Toki kaikki ovat noutajaharrastajien omistuksessa, että liekö vaikuttanut?

Kuvassa on Namusillan Viian Eukko

Kotiin tultuani innostuin pitämään Eddielle hakusulkeisia niputtaakseni sen hakua. Samalla otin sille heittoihin pysähtymistä. Kyllä kaikista koulutuksista jää hyviä ajatuksia ja sitten uutta motivaatiota treenata koiraa. Tänään käytin koirat uimassa tuolla läheisessä reilummassa ojassa. Siellä sitten itsekseni treenasin myös vesitöitä, lähinnä siis ylityksiä. Hauska koira tuo Eddie: sen piti tulla takaisin sillan kautta (n. 100m) päästä, heti kun dami oli pellon puolella ojan toisella puolella. Kun damit olivat taas tiheikön puolella, niin se tuli ojan yli suoraan takaisin. Luovutukset ilokseni suoraan käteen (meillä siis edelleen kunniakierroksia toisin paljon maltillisemmin kuin aikaisemmin). Tähän saattoi tosin vaikuttaa se, että seisoin itsekin pöpelikössä täysin... Ehkäpä tätä voisi käyttää hyväkseen? Blogin kirjoittaminen siis kannattaa, sillä en olisi tajunnutkaan asiaa, ellen olisi pannut "paperille"...

Sitten sunnuntai menikin käydessäni Ulla-mummuni luona. Kyllä olen äidinäidin kaima. Hän ei ollut perjantain päästänyt meitä Sonjan kanssa sisään, joten oli pakko sunnuntaina ajaa kokeilemaan uudestaan. Tällä kertaa ovi aukeni meille ja joimme yhdessä Ullanpäiväkahvit, jotka ovat perinteenä suvussa. Mummulla on vaan alkanut isopyörä heittämään ja olen kovasti huolissani, että miten asia etenee. Kyseessä on kuitenkin 91-vuotias, joka asuu itsekseen...

2010-07-02T22:44:00.003+03:00

Haluan jakaa suloisen kuvan pienistä serkuksista Sonjasta ja Sigridistä:

Viime aikoina koirat eivät ole oikein saaneet kunnon treeniä, kun minulla oli jokin vierusperäinen tulehdus, joka nosti kuumeen ja pahan olon. Eddien kanssa kävin keskiviikkoiltana kaniaitauksessa tuossa omalla pihalla. Siellä on niin monta kania tällä hetkellä pienessä tilassa, että koira oli hiukan "sticky". Jähmettyi monta kertaa "seisomaan" kaneja. No eipähän ainakaan kiivaasti halua perään...

Kuntoprojeki on hiukan jäissä, kun Juhallakin taitaa olla sama virus. Maanantaina tosin kävivät Eddien kanssa ensimmäistä kertaa juoksemassa yhdessä ja se meni ihan hyvin (toisin kuin viime syksynä). Juha kuitenkin juoksee pidempää lenkkiä ja pystyy paremmin kohottamaan Eddien kuntoa. Tarkoitus on kuitenkin lähteä vesilintua jahtamaan, ja siinä kunto on itse kulla erittäinkin tarpeellinen... Myös emännällä itsellään. Anni on lähdössä metsäkanalinnun aloitukseen, jos kaikki käy niin kuin suunniteltiin. Kuntoa siihen tarvitaan. Pitääkin koettaa, jos itse voisi juosta sen kanssa. Se on kyllä ennen ollut liian matkaataittava minulle. Sillä kun erittäin maatatavoittava askellus ja etenee kuin juna. Pitääp.i mietiskellä... Ehkäpä ostan jonkin hiekkateille sopivan pyörän ja siihen springerin (mut ei -spanielia)

2010-06-26T21:56:00.004+03:00

Onpa ollut yksinäistä kotosalla ilman perhettä. Tosin olen itse asiassa ollu lähinnä töissä kyllä. Tänä iltana kävimme koirien kanssa tekemässä vesitöitä lähellä Ridasjärveä olevalla hiekkamontulla. Ne menivät oikein hyvin. Ainoa, että pitää ruveta tarkemmin vaatimaan, että Eddie ei ravistele ennen luovutusta. Annihan ei niin teekään, joskus ei ravistele lainkaan.

Anni
Eddie

Uusi blogi

2010-06-25T12:13:00.002+03:00

Kyllästyin tyystin Tripodin omaan blogiohjelmaan ja päätin kokeilla Googlen blogiversiota. Saapi nähdä miten tämä toimii. Ehkäpä tällä on helpompi kirjoitella juttuja ja lisätä kuvia. Muuten olen kyllä aika tyytyväinen tuohon Tripodin tai nykyään kaiketi Lycosin kotisivuohjelmaan. Sivuni ovat kyllä aika raskaat ja sen takia en ole saanut siirrettyä niitä Lycosin uuteen ympäristöön. Pitääpi tutkia asiaa vielä. En millään jaksaisi siirtää sivuja muuallekaan ja html ei oikein suju minulta.

Juhannus kuluu yksin kotona Annin ja Eddien kanssa. Juha ja Sonja lähtivät mökille mummun passattavaksi ja ottivat Nanan mukaan. Ehdin tässä varmaan siivoilemaan kotona ja treenata Eddietä. Anni saa olla ihan rauhassa, ainoastaan treenataan kunnon kohotuksen merkeissä. Ehkäpä tässä kirjottelen vielä Jussin aikana...